Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Syytön, mutta silti syyllinen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri joutui entisen avustajansa syytösten kohteeksi. Hän väitti Meren syyllistyneen mm. työpaikkakiusaamiseen ja kunnianloukkaukseen.

Nyt Helsingin syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Siinä todetaan, että syytteitä ei nosteta, koska ei ole olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Päätöksestä ilmenee myös, että asia on tutkittu laajasti ja tasapuolisesti.

Tästä maasta ei löytyne yhtään sanomalehteä tai sähköistä mediaa, joka ei olisi aikoinaan uutisoinut asiasta. Somessa kävi myös melkoinen melske.

Entä nyt kun syytökset on todettu perusteettomiksi?

Kävin läpi Helsingin Sanomien ja Ylen uutiset. En löytänyt pienintäkään mainintaa syyttämättäjättämispäätöksestä. Punavihreää, mukasuvaitsevaa ”laatujournalismia”…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
malttia
#1

Oletkos hieman hätäinen. Pikkuhiljaa tuota uutista on julkaistu Sanomien Ilta-Sanomista lähtien. Ei se uutisena happane tunneissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000