Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Iidan päivän eksistentiaalista filosofiaa.

Pandemia ja eksistentialismin suhde empirismiin, rationalismiin.

Eksistentialismilla tarkoitetaan eurooppalaista filosofian tai kirjallisuuden suuntaa, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. Tämän opin mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa ja on tähän valintaan myös pakotettu. Oma aikamme korostaa ihmisen ensisijaista kokemusta yksilöllisestä, ainutlaatuisesta olemassaolostaan (eksistenssistä) yksilönä ryhmän jäsenenä ja biologisena olentona. Tässä käsityksessä ihminen on ikään kuin heitetty maailmaan ja hän on täysin vapaa valitsemaan arvonsa ja olemuksensa.

Wikipedia määrittelee eksistentialismin näin: Eksistentialismi on mannermaisen filosofian ja kirjallisuuden suuntaus, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. Eksistentialismi vaikutti vahvasti toisen maailmansodan jälkeiseen taiteeseen ja kirjallisuuteen.

Eksistentialismin mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa itse ja on toisaalta siihen myös pakotettu. Nimensä mukaisesti eksistentialismi pitää ihmisen olemassaoloa (existentia) ensisijaisena verrattuna hänen olemukseensa (essentia): ihmisen olemus on hänen olemassaolonsa tapa, eksistenssin attribuutti, jolla ei ole pysyvää luonnetta. Eksistentialismin mukaan ihmisen olemassaolossa on ensisijaista kokemus yksilöllisestä, ainutlaatuisesta olemassaolosta (eksistenssistä), joka edeltää olemassaoloa esimerkiksi ryhmän jäsenenä tai biologisena olentona. Ei esimerkiksi ole olemassa yhtä ”ihmisyyttä”, mikä määrittäisi ihmisen eksistenssin luonnetta vaan ihmisyys olemistapana seuraa eksistenssiä. Olemassaolossaan ihminen on ”heitetty maailmaan”. Hän on täysin vapaa valitsemaan olemuksensa ja arvonsa sekä on tähän pakotettu. Tästä ristiriidasta seuraavaa elämän peruskokemusta kutsutaan ahdistukseksi (saks. Angst).

Eksistentialismissa yksilöllä on näin täysi vastuu luoda merkitys omalle elämälleen. Eksistentialismi on reaktio perinteisempiä filosofisia näkemyksiä, kuten rationalismia ja empirismiä, vastaan, niiden pyrkiessä löytämään perimmäisen todellisuuden metafyysisten periaatteiden tai maailman havaitun rakenteen avulla. Liike sai alkunsa 1800-luvulla Søren Kierkegaardin ja Friedrich Nietzschen ajattelussa, ja se on ollut oleellinen osa 1900-luvun mannermaista filosofiaa, jossa sitä on tehnyt tunnetuksi ennen kaikkea Jean-Paul Sartre.

Vaikka eksistentialististen ajattelijoiden välillä on tiettyjä yhtäläisyyksiä, heidän joukossaan on myös suuria erimielisyyksiä, eivätkä kaikki edes hyväksy termiä ”eksistentialismi”. Saksassa eksistentialismista käytetään myös nimitystä Existenzphilosophie (”olemassaolon filosofia”).

Pandemia tuli ja pani meidät covid-19 viruksen tapaa pohtimaan uudelleen eksistentialismin olemusta. Kun esitin kysymyksen Facebook-kavereilleni, miten pandemia on vaikuttanut heidän elämäänsä, sadasta vastaajasta 95 % kertoi vaikutuksen olleen joko olemattoman tai enintään vähäisen. Se oli minulle yllätys. Omalla kohdallani pandemia oli kokemuksena järisyttävä sekä paikallisena että globaalina tulkittavana kirjoittajana, tutkijana ja tieteen tekijänä, ilmiön seuraajana päivittäin, sekä mediaa aktiivisesti tutkivana tieteen popularisoijanakin.

Kaikki tuutit tulvivat päivästä toiseen pandemiaa ja sen vaikutukset ulottuivat elämäni jokaiseen pienimpäänkin arjen yksityiskohtaan, alkaen käsien pesusta uudella tavalla ja päätyen läheisimpien tapaamiseen ja sosiaaliseen elämääni, ammattiini ja harrastuksiini, ajan käyttöön, mielenrauhaan, kaiken tämän rajuun rajoittamiseen.

Jopa kättely kiellettiin halaamisesta nyt puhumattakaan ja puuttui, etteikö minua olisi haluttu sulkea poikkeuslaeilla kotiarestiin. Oikeammin näin myös tehtiin ja erosin samalla tehtävistä, jotka olisivat edellyttäneet näiden uusien määräysten puolittaiseen rikkomiseen julkishallinnon luottamustehtävissä. Lakkasin olemasta muuten kuin potentiaalisena uhkana muille ihmisille, lähimmäisilleni. Mitä vanhempi, sitä suurempi uhka. Kuljin öiseen aikaan tehden lenkkini talvisessa tyhjässä kaupungissa ja jos vastaan tuli joku yöllinen kulkija, hän loikkasi polultani umpihankeen. Aamuisessa jonossa ruokaostoksilla vilkuilimme toisiamme kaukaa kiertäen ja peitimme kasvomme maskeihin, tuskin uskalsimme hengittää enne kuin ulos päästyämme. Sairaalan hoitojonot katosivat aluksi kokonaan hoitopaikan ohi kulkien. Annettiin tilaa koronapotilaille ja työrauha hoitajille. Alkoivat rokotusjonot.

Näin tekivät myös ystäväni, sukulaiseni, lapseni, lapsenlapseni kaikki he muuttivat arjen käyttäytymistään juhlasta nyt puhumattakaan. Veljeni haudattiin niin, etten voinut olla siellä läsnä, ja samoin oma merkkipäiväni hoidettiin tavalla, jossa minua saattoi tervehtiä vain muutama viran puolesta piipahtaen ja vieläpä erikseen, sukulaiset toisiaan tapaamatta.

Näin sekä juhlat että arki, kaikki muuttui radikaalisti työtehtävistä, koulun käynnistä, opettamisesta ja vapaa-ajan käytöstä, pienistä arkisista kaupoissa käynneistä ja matkustamisesta Vantaalta maailmalle, radikaalilla tavalla ne joko lopettaen kokonaan tai muuttaen uudella tavalla ne hoitaen ja etätyötä sekä opiskelua uutena elämisen mallina etsien. Korona ohitti myös perinteisen terveyden hoidon ja huollon, se jäi odottamaan koronan laantumista epämääräiseen tulevaisuuteen. Tilastollinen elämän seuraaminen tuli osaksi arkeamme siinä missä viihde vanhojen rainojen ja stand-up koomikkojen seuraamiseksi. Heidänkin leipä loppui siinä missä monen muun yrittäjän. Seurasimme yhtä uutista yhä uudelleen ja uudelleen aamusta iltaan, globaalia valtioiden tautitilannetta sekä kansallista kuntaluetteloa kauhistellen. Kuntavaalit oli siirrettävä nekin.

Ennakoin tätä aiemmin ja etenkin muistellessamme nyt Yhdysvaltain surua pilvenpiirtäjien romahtaessa kasaan terroritekojen kauhuna vain kaksi vuosikymmentä sitten. Sekin muutti kaiken, mutta paljon pienemmällä mittakaavalla kuin mitä päivittäin medioittemme rummuttama pandemia. Vuosi 2011 muutti sekin kaiken, mutta ei nyt samalla voimalla kun vuosi 2021. Takana oli sentään vain menetetty vuosikymmen ja sen kymmenen hallitustamme.

Pandemian globaali mittakaava ja sen samaan aikaan paikallinen vaikutus, kansalliset ja alueelliset vertailut, poliittinen, taloudellinen ja sosiaalinen kättelemässä biologista ilmiötä oli hämmästyttävän ajankohtainen omalla kohdalla etenkin poikki- ja monitieteisenä tutkittavana ja seurattavana sosiaalisen median sekä strategian keinoin. Näin kymmenen vuotta aiemmin julkaisemani kirja ”Social media economy and strategy” tuli uudelleen ajankohtaiseksi rinnan nyt julkaistujen kirjojeni kanssa. Kirja ”Menetetty vuosikymmen” palautti takaisin vuoteen 2011 ja kirjaan ”Arctic Babylon 2011”, joka taas oli kirjoitettu alkujaan jo 1970-luvulla.

Vuosien 2019-2021 tapahtumat reaalisoituivat dramaattisella tavalla uudelleen etenkin vuonna 2021 harjoitellessamme paluuta vanhaan maailmaan ja niitä vahvasti yhdistävänä filosofisena siltana oli juuri eksistentialismi sekä sen suhde rationalismiin ja empirismiin. Mitä ihmettä me tarkoitamme kun vertailemme näitä filosofioita keskenään?

Palataan siis takaisin vuoteen 2011 ja kirjoitukseeni, jossa oletin jo eksistentialismin kuolleen. Miten väärässä silloin saatoin olla? Nythän heräsivät noidatkin haudoistaan.

torstai 5. toukokuuta 2011

Kaksi eksistentiaalista kuolemaa

Ihmisoikeusaktivisti ja kirjailija sekä eksistentialisti Ernesto Sabato kuoli liki sadan vuoden iässä vapunaattona keuhkokuumeeseen Argentiinassa, Buenos Airesissa. Uutinen ei yllättänyt, kun kyseessä on satavuotias. Sen sijaan hänen tunnetut sanansa, joissa hän toteaa ihmisten tarvitsevan sankareita, marttyyreita ja pyhimyksiä, jäi kertomaan seuraavan viikon tapahtumista enteenä eksistentialismin paluusta sekä aikamme toistuvista ilmiöistä sosiaalisen median maailmassa.

Kaksi uutta pyhimystä

Heti maailmankuulun argentiinalaisen eksistentialistin kuoleman jälkeen edellinen Paavi julistettiin autuaaksi ja odottamaan kanonisointia pyhimykseksi ja heti perään Osama bin Laden ammuttiin Pakistanissa. Näin myös hän kohosi suurten myyttien, sankareitten ja marttyyrien joukkoon. Bin Laden vain ehdittiin surmata kolmeen eri kertaan ja kerran hän kuoli lavantautiin. Mitä mahtaakaan tapahtua Afganistanissa lähitulevaisuudessa sen silkkitien varressa eläen? Kulkien Kabulista kohti Pakistanin rajaa? Sama matka kuin Forssasta matkaten kohti Iisalmea Padasjoen kautta kiertäen. Muistaen kuinka pitäjä oli aikanaan saamelaisten nimeämä Palasjoki. Saamelaiset saivat hatkat ja perääntyivät kohti Jäämerta.

Todella suuressa marttyyrissä on useampia henkiä ja niitä oli metsästettävä yhtä monta kuin näkyvimmän terrori-iskun päivänä 11. syyskuuta tuhottuja lentokoneita aseina niitä käyttäen. Jokainen vaati yhden hengen ja juuri maailman nimekkäimmältä terroristilta sekä viimeinen niistä liki presidentti Barack Obaman itsensä metsästämänä. Tuosta kylästä tuli hetkessä pyhiinvaelluskohde, vaikka Osaman kerrottiinkin haudatun mereen. Oliko hän nyt varmasti viimeisen henkensä menettänyt? Katosiko tuon hengen myötä hitunenkaan terrorismiin johtavista syistä?

Tora Boran vai Sierra Madren Geronimo?

Bin Laden on kuvattu Yhdysvalloissa Geronimoksi, Sierra Madren vuoristossa 1800-luvulla piilotelleen intiaanipäällikön mukaan. Geronimo kävi sotaansa Yhdysvaltoja ja Meksikoa vastaan. Villin lännen myytti elävänä tai kuolleena saatavasta Geronimosta, villistä ihmisestä Afganistanin luolissa tai Karachissa, pastuheimon parissa käyskentelevästä talebanin päälliköstä, oli tahallinen ja tarkoitettu lietsomaan vihaa yli järjen kohti ihmisen eksistentiaalista pelkoa ja traumaa. Tätä käsitettä käytti ensimmäisenä Georg W. Bush vedotessaan syyskuun 11. päivänä kansansa eksistentiaalisiin pelkoihin ja historiallisiin traumoihin. Onko meillä suomalailla tällaisia traumoja sodistamme? Entä rutoista ja kuoleman taudeista, noidista niiden aiheuttajina?

Ernesto Sabato pettyi nuorena miehenä kommunismiin siinä missä bin Laden oman nuoruutensa kokemuksiin 50 sisaren joukossa ja miljoonien perijänä. Ernesto Sabado pettyi Stalinin puhdistuksiin, Osama bin Laden Yhdysvaltain ahneuteen. Argentiinan kommunistinen puolue ei kuitenkaan luovuttanut nuoren ja lahjakkaan kommunistin koulutusta vaan siirsi nuorukaisen vielä Moskovaan Lenin opistoon ja aivopesun ahjoon, turhaan. Kipinä nuoren radikaalin sisäisessä eksistenssissä oli kadonnut.

Tarkoitus elämälle muuttui vuosi vuodelta mielettömämmäksi ja lopulta turhaksi ponnisteluksi. Ihmisyys elämäntapana alkoi vaivata niin bin Laden kuin Sabaton eksistenssiä, ja mielessä olivat niin Sören Kirkegaardin, Marxin kuin Nietzschen kirjoitukset. Toki tähän tulisi lisätä liki kaikki takavuosien suuret ajattelijat riippumatta siitä, edustavatko he lainkaan juuri eksistentialismia. Niin merkittäviä ovat juuri omaan aikaamme tänään vaikuttavat eksistentialistien pohdinnat etenkin silloin, kun et hyväksy niitä lainkaan. Me kun väittelemme sosiaalisen median sisällä pääsääntöisesti kysymyksistä, jotka ovat syvimmiltään filosofisia ja sellaisiksi ne tulisi myös kyetä ymmärtämään. Ymmärrämmekö vieläkään, vaikka pandemia iskisi koko globaaliin maailmaamme? Olemmeko me täysin sokeita sille maailmalle, johon meidät on heitetty?

Viides toukokuuta

Tänään, viides toukokuuta, tätä kirjoittaessani, vietämme Sören Kirkegaardin, mutta samalla myös Karl Marxin syntymäpäivää. Tämä päivä on eksistentialismin päivä. Tälle päivälle tulisi antaa nimi kuitenkin Jean-Paul Sartren mukaan, joka parhaiten kuvasi eksistentialismin ja myös myönsi olevansa itse oppinsa mukaan elävä ihminen ja puolusti juuri eksistentialismia hetkellä, kun sitä kritisoitiin rationalistien ja positivistien toimesta käyttäen metafyysisiä perusteluja tai kääntäen ne toisikseen ja hakien näin lantin toista puolta, Geronimon heimon hävittäjää rationaalisen maailmakuvan kautta sitä myyden sekä mallittaen ja muille tyrkyttäen. Sama ilmiö jatkuu edelleen ja sellaiseksi ne tulisi myös kyetä pukemaan pahoittamatta mieltään.

Sartren mukaan metafyysinen teesi muuttamalla antiteesikseen pysyy edelleen metafyysisenä ja sen synteesi on lopulta kaoottinen ja absurdi maailma, johon ihminen on heitetty ilman sen suurempaa rationaalista tarkoitusta, täysin vapaana ja tästä vapaudesta ja sen vaatimasta valinnasta ahdistuneena. Jos pandemia ja sen tapa levitä vaatii meiltä uudenlaista käyttäytymistä, se on samalla myös syvästi filosofinen kysymys ja tarkoittaa myös ihmisoikeuksiamme.

Tässä maailmassa voi vapaasti valita uskotko vai etkö usko ja Jumala on henkilökohtainen valintasi siinä missä ateismisi. Monelle Jumala on olemassa ja hyvä, huolimatta epäilystä, ja sen mukaan on myös silloin elettävä, mutta tyrkyttämättä tuota oppiaan muille sen enempää Geronimon tai taleban -sissien kuin Yhdysvaltain armeijan toimesta. Tämäkin ilmiö on puhtaasti filosofinen ja sellaisena se on myös oivallettava.

Elämme aikaa, jossa eksistentialismi filosofiana ja elämän mallina, sen ahdistavasta vapauden vaatimuksesta huolimatta, on kasvamassa ja osa internetin, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa. Virus biologisena otuksena on osa tätä samaa ajatteluamme, mutta vain lähestymistapaa vaihtaen. Voimme käyttäytyä lopulta täsmälleen samoin, mutta lähestymistapamme on ollut filosofisesti kaukana toisistaan asuen Ruotsissa tai Suomessa, Venäjällä.

Eksistentiaalinen kriisi

Ernesto Sabato alkoi opiskella fysiikkaa ja väitteli tohtoriksi 27-vuotiaana. Toinen eksistentiaalinen kriisi iski toisen maailmansodan aikaan, jolloin hän joutui työskentelemään kyseenalaisten päämäärien eteen tutkijana natsi-Saksan palvelussa Curie-instituutissa Pariisissa.

Hän tutustui kirjallisuuteen, jossa Thomas Mannin ja Albert Camusin tapaan yhteiskunta, lähiympäristö, uskonto ja oppirakennelmat, olivat tyrkyttäneet omaa järjestystään ja oppirakennelmiaan tieteen tapaan ja myrkyttäneet ihmisen. Näiden kirjailijoiden aivoituksissa ei ollut sijaa järjestyksen maailmalle. Tarinoissa eli vain absurdi ihminen, jolle merkitystä ja kahleita ei tarjonnutkaan valmis kuvitteellinen ja ulkoa annettu järjestys. Onko tuttua pohdinnoillemme, miten asennoidumme pandemiaan ja viruksen käyttäytymiseen joko todellisena tai suurena noituutena, kusetuksena, salaliittona rokottajineenkin? Lopputulos on kuitenkin aina sama.

Dostojevskin ja Kafkan tapaan nämä kuvasivat ihmisen henkilökohtaista vastuuta ja vapautta valita, myös agnostikkona vapautta valita oma asenteensa. Ei ollut jotain suurempaa ja merkittävämpää suunnitelmaa, huono ja hyvä tieto tai usko eivät edustaneet moraalisia ajatuksia, ne olivat vain olemisemme tapoja kaoottisessa maailmassa. Kun tämän oivaltaa, se on ihan hyvä alku myös sen vastakohdan oivaltamiseen ja matkalla Hegelin spiraalin kiertämiseen yhä ylemmäs sivistysvaltion koulutuksessa.

Nyt pandemia hellittäessä, kaoottinen maailma ja sen palaset pyrkivät hakemaan itselleen uutta järjestystä maailmassa, joka on luonteeltaan edelleenkin kaoottinen ja jossa muutama terroristi saa aikaan loputonta kauhua. Se on kuitenkin vain vaatimaton media-ajan hetken uutinen verrattuna pieneen virukseen ja sen tapaan hallita ympäristöään ja muuttaa aikanaan Espanjan tautina tuon ajan globaaliksi kuvatun sodan kulun itselleen sopivaksi. Tämän oivaltaminen on jälleen askel ylemmäs Hegelin spiraalia kiertäen.

Espanjan tautia levittivät sotilaat, huonokuntoiset ja haavoittuneet, mutta sitä kertoivat vain Espanjan mediat. Espanja pysyi sodan ulkopuolella ja saattoi siten kirjoittaa aiheesta, joka uhkasi niin sotilaita kuin siviilejäkin. Maailmansotien aikana nuoret miehet eivät kuole rintamalla ruttoon vaan sankareina. Siviilitkin elävät aikaa, joka poikkeaa omasta ajastamme, ellei sitten rutto tule ja yllätä.

Espanjan tauti sai nimensä mediasta, joka uskalsi tuosta taudista kirjoittaa vain Espanjassa. Kirjoitetaanko Afganistanissa covid-19 hoidosta vuonna 2021? Maailman onnellisin maa voi purnata käsien pesusta ja etätöiden riesoista, taloutensa uhrauksista, vanhukset ikävöidä lastenlapsiaan ja lapset kavereitaan. Se on läntisen hyvinvointivaltion oikeus ja siitä sen tunnistaakin.

Köyhällä ja sotaa käyvällä ei ole tällaiseen ylellisyyteen varaa. On muutettava omaa asennetta, jolloin ei synny konfliktia omien tavoitteiden ja todellisen maailman välillä. On todettava ketun tapaan liian korkealla olevien marjojen olevan happamia ja jäniksen tapaan harmitella ”huh hellettä talvipakkasessa”. Lapsena meitä koulutettiin juuri satujen avulla. Jotkut meistä eivät kasva aikuisiksi ikinä.

Vapaa kirjailija

Ernesto Sabaton lupaava ura tieteilijänä ja fyysikkona päättyi näin toistamiseen ja jatkui vapaana kirjailijana. Kirjailijan uran aikana syntyi kaikkiaan kolme romaania, joista kaksi on käännetty suomeksi. Tunneli ilmestyi espanjan kielellä vuonna 1948 ja Sankareita haudoista vuonna 1961. Kääntämättä on vuonna 1974 julkaistu romaani Abaddon el exterminador. Se palkittiin aikanaan mm. parhaana ulkomaisena kirjana Ranskassa. Tämä on syytä kertoa moneen kertaan, jotta sen myös muistaisimmekin.

Sabato sai urastaan mm. espanjankielisen Cerventes -palkinnon. Toisin kuin vaikkapa Agatha Christie, maailman luetuin kirjailija, Sabaton tuotanto jäi määrältään vaatimattomaksi. Christie kirjoitti kolme kirjaa parhaimmillaan yhden vuoden aikana ja jokainen niistä oli sivumäärältään koko Sabaton tuotannon ohittavia. Valitessamme nerojamme ja palkitessamme heidän töitään, toimimme vailla rationaalista järkeä, olemme eksistentiaalisesti siinäkin vapaita ja kaukana rationaalisesta. Tämäkin on syytä toistaa yhtenään ja aina uudelleen.

Me palkitsemme Sabaton valinnan toisin kuin Osama bin Ladenin valinnan, olkoonkin että olemme tästä erimielisiä, riippuen elämmekö Jemenissä, Saudi-Arabiassa, Afganistanissa, Malesiassa, Irakissa, Libyassa, Nigeriassa, Marokossa vaiko Euroopassa, Yhdysvalloissa. Nämä ovat niitä asioita, joita on toisteltava ja opittava juuri tämän toiston kautta takaraivossa kiusaavana todellisuutena.

Sosiaalisen median paradigma

Olemme aikaan ja paikkaan heitettyjä silloinkin, kun maailmamme on muuttunut jo ajattomaksi ja paikattomaksi ja eksistentialismi maailmankuvana, paradigmana, leviää ja laajenee hyökyaallon tavoin ja Al-Quaida liikkeenä tai ideologiana on heikkenemässä siinä missä hyökkäyksemme islamilaisiin arabiöljyvaltioihin on muuttunut sekin ja pelkäämme aiheuttamasta uusia Afganistanin kaltaisia valtioita.

Ihmisoikeusaktivisti Sabatosta tuli varsin myöhään 73-vuotiaana, jolloin hän palasi takaisin nuoruutensa lähteille yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän johti tutkimuksia “kadonneiden komiteassa” selvittäen Argentiinan sotilashallituksen tekemiä rikoksia vuosina 1976-1983. Kadonneiden, kidutettujen ja tapettujen kohtaloita selvitettiin yli 50 000 sivun verran ja yhdeksän sotilashallinnon aikaisista jäsenistä joutui tuomiolle.

Näin kolmen kirjan kirjoittajasta tuli lopulta hyvin tuottelias fiktiosta faktaan siirtyneenä oman aikansa eksistentialismin sankarina. Samalla hän alkoi tuottaa myös kuvataiteita ja piti näyttelyn mm. Pompidou -keskuksessa. Se on lopultakin hyvin tyypillinen tapa, kun yksilö pyrkii vapautumaan eksistentialistisista traumoista.

Varhainen valinta

Olen itse kokenut yhteiskuntamme aiheuttamia eksistentiaalisia traumoja ja hoidan niitä maalaten ja veistäen, puutarhassa. Pakenen minua ahdistelevia byrokraatteja ja kiusaajia menemättä äärimmäisyyksiin, kirjoittamalla heille kiusaksi tai maalaamalla ja veistämällä silloin, kun nämä täyttävät työaikalomakkeitaan tai pitävät kokouksiaan. Näin on jatkunut jo kohta 60 vuotta. Jos valinta on tehty oikein lapsena, sitä ei tarvitse myöhemmin katua ja vaihtaa, kääntää yhtenään nuttua nurinperin. Eksistentialismin ja fenomenologian idea joko avautuu sisäisesti varhain tai ei avaudu lainkaan.

Avoimuus on ainut keino eksistentialismissa tuottaa uutta ja luovaa joutumatta toisen ihmisen tai virheelliseen aikaan ja paikkaan rakennetun yhteiskunnan määrittämäksi tai vainoamaksi ihmiseksi. Aseiden tai terrorin käyttö siinä on turhaa ja johtaa vain surulliseen elämään siinä missä aggressiivinen tapa tyrkyttää omaa oppiaan ja “hallintoa” sellaisille, jotka eivät oman maailmankuvansa vuoksi voi sellaista hyväksyä tai pitävät virheenä positivismin tai rationalismin oppeja, saati utilitaristista pragmatismia, suomalaisten omaa kiroustamme. Kun sitä ei lainkaan tajua, maailman onnellisin maa on sitä tietämättämme miksi.

Varakkaita perheitä

Osama bin Ladenin ura kulki toiseen suuntaan Saudi-Arabian Jeddassa kuin Ernesto Sabaton tai vaikkapa omani. Vanhemmat erosivat pian pojan syntymän jälkeen, ja hän jäi äitinsä kasvatettavaksi Saudi-Arabiaan. Hän oli vanhempiensa ainoa poika, mutta hänellä oli yli 50 sisarpuolta isänsä avioliitoista 10-20 naisen kanssa. Sabaton juuret puolestaan olivat italian tai italianalbanialaisia ja hän syntyi varakkaan perheen lapsena Buenos Airesin Rojasissa liittyen varhain kommunistisen puolueen nuorisojaostoon edeten sen johtajaksi. Oletko koskaan kierrellyt noiden kaupunkien kaduilla ja slummeissa myös vieraillen?

Osaman isän kuoltua bin Laden kerrottiin perineen useita satoja miljoonia Yhdysvaltain dollareita. Oikeampi summa lienee muutamia kymmeniä miljoonia. Hänen kerrotaan opiskelleen taloushallintoa mutta myös rakennusinsinööriksi. Oleellista on, että hän tutustui varhain islamistiseen veljeskuntaan ja liittyi myöhemmin 22-vuotiaana muslimisissien riveihin Afganistanissa. Nuoruudessa kahden nuoren miehen elämä kulki liki samoja latuja vauraan suvun jälkeläisinä ja vapaana itse valitsemaan uransa ja elämänsä tarkoitus ja sisältö.

Symboliarvo ihmisenä

Neuvostoliiton vetäydyttyä Afganistanista MAK-järjestön ja myöhemmin al-Qaida -ryhmän perustaneesta Osama bin-Ladenista tuli sankari Saudi-Arabiassa. Kirjojen kirjoittamisen sijaan bin-Laden alkoi kritisoida Saudi-Arabian riippuvuutta Yhdysvalloista ja hän joutui pakenemaan Sudaniin 1991, jossa alkoivat uudet operaatiot. Länsimaiden tietoisuuteen bin Laden tuli järjestönsä kanssa Yhdysvaltojen Kenian ja Tansanian suurlähetystöihin tehtyjen iskujen jälkeen ja lopullisesti syyskuun 11. päivän New Yorkin WTC -hävityksen päivänä vuonna 2001. Terrorismista oli tullut näkyvä osa globaalia taloutta ja sen politiikkaa. Tora Boran vuoristo tuli meille tutuksi ja Osama bin Laden sai Geronimon kaltaisen symbolisen arvonsa.

Geronimo, bin Laden ja heidän käyttämänsä ihmiset, terrorin kohteet, ovat osa Ernesto Sabaton tapaa kuvata absurdi kohtalomme myös arjen byrokraattisessa ympäristössä tai monien valintojen ahdistuksessa, eksistentialististen traumojen ympäröimänä. Yhdysvallat ja sen liittolaiset joutuivat pohtimaan toimiaan uudessa globaalissa imperialismissaan.

Ihmisyyden määrittelyn ongelma

Eksistentialismilla tarkoitetaan eurooppalaista filosofian tai kirjallisuuden suuntaa, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. Tämän opin mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa ja on tähän valintaan myös pakotettu. Oma aikamme korostaa ihmisen ensisijaista kokemusta yksilöllisestä, ainutlaatuisesta olemassaolostaan (eksistenssistä) yksilönä ryhmän jäsenenä ja biologisena olentona. Tässä käsityksessä ihminen on ikään kuin heitetty maailmaan ja hän on täysin vapaa valitsemaan arvonsa ja olemuksensa. Uskommeko me Suomessa tähän vai olemmeko sittenkin osa sellaista maailmaa, jossa aika kulkee eteen ja taaksepäin, hidastuu ja pysähtyykin? Tuoko tiede meille sellaista tietoa, joka järkyttää maailmankuvamme?

Kun tähän samalla pakotetaan, syntyy ahdistusta, joka on samalla elämän peruskokemus eksistentialismin ajatusmallissa. Syntyy ikään kuin vastuu luoda merkitys omalle elämälleen, kun perinteisemmät rationalismi ja empirismi hakivat selitystä jo havaitun maailman rakenteen kautta tai turvautuen metafyysisiin selityksiin tai periaatteisiin.

Olen aiemmin kirjoittanut Sören Kirkagaardista ja Friedrich Nietzschen filosofiasta sekä Arthur Schopenhauerista kisailemassa Hegelin kanssa, mutta ennen kaikkea Jean-Paul Sartresta, joka teki eksistentialismin tunnetuksi mannermaisessa filosofiassa. Saksassa moneen suuntaan hajoava eksistentialismin ajattelutapa kuvataan usein käsitteellä “olemassaolon filosofia” (Existenzphilosophie). Edellä mainittujen ohella 1900-luvulla Martin Heidegger ja Karl Jasper kehittelivät ajatuksia ihmisenä olemisen tavasta, ahdistuksesta ja valinnanvapaudesta.

Autenttinen ja epäautenttinen ihminen

Heidegger otti käyttöön erottelun autenttiseen ja epäautenttiseen olemiseen. Kun me määrittelemme itse itsemme ja tavoitteemme syntyy autenttinen oleminen ihmisenä, ja kun meidät määritellään muitten toimesta ja toteutetaan heidän tavoitteitaan, syntyy epäautenttinen oleminen. Vanhat linjajohdetut organisaatiot ovat tyypillisiä menneen maailman ihmisten keinoja hallita muita ja näiden elämää ulkopuolelta sekä puuttuen samalla ihmisen sisäiseen vapauteen. Monelle sellainen oli turvallinen tapa elää ilman omia valintoja ja ahdistusta. Internet ja sosiaalinen media verkostoineen vapautti meidät lopullisesti tästä organisaatiomallistamme. Vai vapauttiko sittenkään?

Kun Ernesto Sabato kirjoitti kirjansa “Tunneli” hän sai tunnustusta juuri aikansa eksistentialisteilta ja etenkin Thomas Mannilta ja Albert Camus’lta. Camus käänsi kirjan ranskaksi ja kirjoitti siihen ylistävän esipuheen. Kirja oli kuin jatkoa Camusin romaanille “Sivullinen”. Näin Camusin valinta ja auktoriteetti valitsi Sabaton tien kirjailijana, joka tuotti vain kolme kirjaa eläen muutamaa kuukautta vaille sata vuotta. Sabatolla ei ollut sisäistä kirjoittamisen pakkoa. Hän oli näin määritellen kaukana nerosta. Autenttinen ihminen ei ollut oikeasti “kirjailija” ja syntyi pikemminkin epäautenttisen ympäristön painolastista. Moni elää elämänsä juuri näin.

Kaikki uskot tekevät autuaaksi

Kun ihmisellä ei ole ennalta määrättyä olemusta, joka määrittäisi vaikkapa hänen moraalinsa, tapansa ja ajattelunsa, ihminen on vapaa valitsemaan arvonsa ja heitä tulisi myös määrittää tai arvioida tekojensa ja valintojensa perusteella. Tässä ajettualussa Sartre oli ateisti eikä ajatus jumalasta sopinut hänen eksistentialismiinsa.

Sen sijaan Karla Jasper, Gabriel Marcel ja monet muut filosofit kehittelivät tanskalaista kirkkoisää Sören Kirkegaardia seuraten erilaisia eksistentialismin kristillisiä muunnelmia, jossa juuri Heiddegerin ihmisen sisäinen autenttinen oleminen oli juuri kristillisen elämäntavan seuraamista.

Kirjallisuudessa tätä filosofiaa alkoivat kokeilla etenkin juuri Albert Camus (Sivullinen 1941), Herman Hesse (Arosusi 1928), Sartre (Inho 1938, Suljetut ovet 1944 ) sekä vaikkapa näytelmäkirjailijat Samuel Beckett, Eugene Ionesco, Jean Genet ja Arthur Adamaov. Kaikille oli yhteistä kokea ihminen absurdina ja irrallisena olentona maailmassa vailla erityistä merkitystä. Taustalla näkyy etenkin Fjodor Dostojevskin ja Franz Kafkan vaikutus, surrealismi ja vieraantuneet ihmishahmot.

Suomalaisten rakastama Linna

Suomessa eksistentialismia käytti jo Väinö Linna suurissa romaaneissaan ja ihmiskuvauksissaan sekä ihmiskohtaloissa, kuten myös ne kirjailijamme, jotka kokivat ihmisen elämänvoiman kumpuavan tietystä historiallisesta elämävaiheesta tai kehyksestä, jonka kuvaamiseen käytettiin runsaasti tilaa ja historiallisen romaanin tyypillisiä aineksia. Näissä kirjoissa ihmisen eksistentiaalinen kuvaaminen jää usein sivuun ja kirjailijan energia uupuu matkalle, historiallisen taustan maalaamiseen.

Tänään globaalissa mediayhteiskunnassa, sosiaalisten medioitten ristitulessa, ihminen joutuu kaikissa kulttuureissa määrittämään itse oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksen. Oma aikamme on syvän eksistentialismin paluuta ja samaan aikaan taistelua sitä vastaan. Tässä ahdistuksessa ja taistelussa ihminen saa sen mitä pakenee. Ei niinkään sitä mistä luopuu. Väinö Linna kuvasi tämän taitavasti ja suomaaliseen maailmankuvaan sopien, sitä samalla tukienkin.

Cognito ergo sum

Olemme kadottaneet pääosan vanhan länsimaisen filosofian rationalistisesta perinteestä, jossa varmin ja ensisijainen todellisuus oli rationaalinen ja järkevänä pidetty kuviteltu tietoisuus. Juuri internet ja terrorismi herätti meidät uuteen todellisuuteen ja sen mielettömyyteen omana kokemuksenamme. Pandemia pysäytti hetkeksi ja nyt pohdimme, miten aiomme tästä edetä olemalla edes hiven viisaampiakin.

Tässä ajattelussa läntisen maailman oppihistorian ja tieteen deduktion kehittäjän Rene descartesin oppi “cognito ergo sum” on heitetty pääosin ulos sosiaalisen median talouden ja strategian uutena paradigmaisena selitysmallina. Ihmisenä oleminen on sisäsyntyinen prosessi, ei kuviteltu varma ajateltava tietoisuus, vaan Heideggerin kuvaama “maailmassa oleminen“. Sosiaalisen median väittelyissä omaa maailmankuvaansa ja rationalismia tyrkyttävä kiihkoilija ja muut haukkuva väittelijä jää aina vähemmistöön ja pitää lopulta muita tyhminä tai oppimattomina. Kun tällaisen tapaat kaverinasi, eripura syntyy vastapuolen osoittaessa sormellaan lopulta kaikkea liikkuvaa.

Eksistentialismin uusi nousu on tuonut esille ryhmiä, joille oleellista on vastustaa rationalismia ja positivismia sekä halu toimintaa painotettaessa vapautta päätöksentekoa koko ryhmälle ja lopulta tätä kautta yksilölle itselleen. Ihmiset eivät hae niinkään rationaalisia, tai sellaiseksi kuviteltuja malleja, kuin kääntävät katseensa sellaiseen todellisuuteen, jolla on heille itselleen sisäistä merkitystä. Ei se ole pelkästään itsekkyyttä vaan biologinen tapa selvitä oman maailmansa harhoista.

Soinin opit

Niinpä pohdittaessa vaikkapa mennyttä vaaliasetelmaa, vaalit voittanut perussuomalaisten suuri ryhmä vastusti kuvitteellista rationaalista tai positivistista ajattelua EU -tukien ja välimereisten maitten “rationaalista avustamista” osana oman talouden kuviteltua sidosta globaalitalouteen. Se oli etäinen ja epäuskottava uuden sosiaalisen median paradigmassa.

Tämä eksistentiaalinen puolue ja ryhmä yksilöineen korosti sen sijaan sellaisia valintoja, joilla on merkitystä heille itselleen äänestäjinä. Timo Soini jakoi blogeissaan kaiken aikaa eksistentiaalista oppia, kuinka politiikassa ja vaalitaistelussa tulisi toimia. Oppi oli saatu oman maailmankuvan kautta ja toki myös Veikko Vennamon koulussa, jossa kommunismi ja sosialismi edusti samaa kuin toinen metafyysinen oppi kapitalsimista. Nuttu nurinpäin käännettynä oli edelleen metafyysinen ja ulkopuolelta annettu, ahdistava todellisuus ja kokemuksena kaikkea muuta kuin sisäsyntyinen merkitys ihmiselle itselleen.

Fenomenologian opit

Fenomenologian ymmärtäminen ja kääntäminen kansan kielelle ei ole populismia vaan kyky oivaltaa sanoma ja siirtää se muille, kansalle, jota tarkkaillen filosofi on teoriansa rakentanut myös toimivaksi todellisuudeksi ja politiikaksi. Hyvästä teoriasta tulee myös hyvää käytäntöä ja käytännön filosofiaa, siinä pohditaan lyhyesti se popularisoiden.

Ihmiset eivät elä kuvitteellisen “järkevästi” vaan hakien sitä mikä on heille merkityksellistä. Tämä on eksistentialismin ensimmäinen laki ja tulee esille sosiaalisten medioitten yhteydessä yhtenään, oli kulttuuri ja kielialue mikä tahansa.

Samoin käsitteet autenttinen ja epäautenttinen korostuvat tavalla, jossa ihmiset haluavat määritellä sosiaalisen median yhteisöissä itse itsensä, eivät elää virtuaalitodellisuudessa muun maailman määrittäminä. Toki tämä koskee myös ennen internet -aikaa toimineita verkostoja ja uusilla internetin määrittämillä työpaikoilla.

Nuorten ahdistus

Etenkin nuoret eivät voi elää ahdistumatta ja sairastumatta vanhempien manipuloimina ja ohjaamina osana epäautenttista filosofiaa ja muiden tapaa määrittää heidät myös ihmisenä. Simone de Beauvoir tarkasteli eksistentialismissa itseään naisena ja kritisoi vanhan kulttuurin tapaa nähdä nainen “toisena sukupuolena”. Näin naisvaltaiset työpaikat ymmärtävät naista, mutta eivät välttämättä miestä.

Järjen hylkääminen merkityksen lähteenä on yleinen eksistentiaalisen ajattelun teema. Aikamme ahdistus, huoli, pelot ja levottomuus syntyvät kohdatessamme täydellisen ja radikaalin vapauden, mutta myös kuolemanpelon. Ahdistusta voi siis hoitaa rajoittamalla tätä vapautta ja näin pandemia ja virus tekikin.

Vapauden vuoksi ei tarvitse olla levoton, jos vain kaikki olisivat oikeasti rationaalisia, pohti aikanaan myös Kirkegaard. Kaikki eivät vain voi olla järkeviä ja rationaalisia Kirkegaardin tapaan eläen.

Sartre taas kuvasi järjen ja rationaalisuuden “huonona uskona”, jossa tyrkytetään omia malleja ja rakenteita ilmiöiden maailmaan, jossa vallitsee kaaosteorian tapainen sattumanvaraisuus.

Pelko on aseeni

Sosiaalisen median sisällä tyypillisin yhteentörmäys syntyy monitulkintaisen maailman mallittamisesta ja tyrkyttämisestä järjestyksen ja rakenteen maailmana sinne, missä vallitsee lopulta absurdi välinpitämätön, puolueeton, ilman luonnollista tai kuvitteellista järjestystä toimiva kaaos.

Järjestys voidaan luoda vain ihmisten itsensä toiminnalla tai tulkinnalla ja silloinkin tilapäisesti ja hetkellisesti. Elämme sosiaalisen median talouden ja strategian aikaa, jossa avainfilosofia liittyy joskus hyvin vaikeasti avautuvaan fenomenologiaan ja eksistentialismiin.

Täydellinen vapauden tunne ja sen asettamat vaatimukset on ahdistava ja pelon hallinta varmin tapa voittaa meihin kohdistettu alituinen manipuloiva tapa hyödyntää näitä pelkojamme. Ernesto Sabato pyrki vapauttamaan meidät näistä peloista, Osama bin Laden käytti niitä taas aseinaan.

Lähettänyt Matti Luostarinen 5.5. 2011/14.9.2021

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja