Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Ruotsille ja Suomelle puolustusliitto

Vihollinen on Suomen itsenäisyyden aikana ja useimmiten ennen sitäkin tullut idästä. Tosin jotkut sanovat, että voihan se koukatakin. Se on kuitenkin lähinnä teoriaa …

Ikävä kyllä Neuvostoliitto/Venäjä on paljon suurempi kuin kotomaamme Suomi. On ollut ja tulee olemaan. Siksi sen kanssa on jotenkin tultava toimeen.

Venäjä on ydinasevaltio. Maan sotilaallinen voima nojaa pitkälti tuohon hirvittävään tuhovoimaan. Muutoin Venäjä ei ole sotilaallisesti enää läheskään sama mahti kuin Neuvostoliiton aikana. Silti se on Suomelle vakava uhka.

Toki Suomen armeija ei ole enää mallia Kajander. Nyt sotilaillemme on tarjota muutakin kuin kokardi. Materiaalinen valmiutemme on siis paljon parempi kuin aikoinaan 30-luvun lopulla. Kaiken kaikkiaan sotilaallinen tasapaino on parempi kuin koskaan Neuvostoliiton aikoina. Suomi saa tositilanteesse liikkeelle armeijan, joka on eurooppalaisen mittapuun mukaan iso ja toimintakykyinen. Hyvä niin.

Se ei kuitenkaan riitä, ja siksi Nato-korttia vilautellaan. Neuvostoliiton hajottua Suomella oli historiallinen hetki liittyä Naton jäseneksi. Maan poliittinen johto eli silloin vielä suomettumisen aikaa, ja tilanne hukattiin.

Tänään on poliittista realismia todeta, että Naton jäsenyys ei ole mahdollinen vaihtoehto. Sen sijaan yhteistyö muutoin Naton kanssa on mahdollista, ja sitä on hyödynnetty melko hyvin. Niin tulee tehdä jatkossakin.

Sotilaallista yhteistyötä Ruotsin kanssa on myös pikkuhiljaa kehitetty. Ehkäpä Ruotsin myönteisyyttä on lisännyt se, että puolustusministeri Peter Hultqvistillä on suomalaiset sukujuuret.

Ruotsin juuri valmistunut puolustuspoliittinen selonteko esittää puolustusmäärärahojen nostoa. Lisää rahaa tarvitaan aiempaa isompien varusmiesmäärien kouluttamiseen ja materiaaliin. Silti Ruotsin armeija tulee olemaan vähäinen Suomen armeijaan verrattuna. Miesmäärällä mitattuna Suomi saa liikkeelle kolme kertaa isommat taistelujoukot.

Siitä huolimatta näen erittäin järkevänä, että Suomen ja Ruotsin sotilaallista yhteistyötä kehitetään. Näen jopa toivottavana jonkinlaisen sotilasliiton muodostamisen. Askel siihen suuntaan tuli juuri Ruotsin taholta. Jatkossa Ruotsilla on valmiutta lähettää Suomen avuksi yksi prikaati eli noin 5000 miestä.

……………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
#1

Itsenäisyys ei tarkoita vain sitä, että Suomi on vapaa tekemään omat poliittiset ratkaisut vihollisen tahdosta (lobbauksesta, painostuksesta) riippumatta vaan myös sitä, että ratkaisut voidaan tehdä myös ystävien tahdosta riippumatta.

Voidaan kysyä, olemmeko painostuksesta vapaita tekemään omat puolustuspoliittiset ratkaisumme.
— Kuvitteellisena esimerkkinä vaikkapa, että olemmeko vapaat ostamaan ilmatorjuntajärjestelmän Venäjältä.
— Vai seuraisiko Suomelle tuollaisesta päätöksestä ankarat sanktiot niin kuin on seurannut Turkille tai Indonesialle ja kuinka monelle muulle valtiolle vielä olisi seurannut, mutta joista ei puhuta.

Se itsenäisyys, jota NATO:n voimin pidetään yllä ei tarkoita valtiollista vapautta vaan riippuvuutta ja uhkien edessä toimimista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ruotsi ei ole ikinä puolustanut Suomea sen itsenäisyyden aikana, eikä tule koskaan puolustamaan.

Ihan höpö höpö juttuja puheet puolustusliitosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pallero
#3

Ruotsi päästi Suomeen 32000 sotakarkuria, sotarikollista, vankilasta päästettyä, potentiaalista terroristia ja elintasoturistia jne. Miksi tuollaisen maan kanssa pitäisi tehdä mitään puolustusliittoa tai ylipäätään puolustusyhteistyötä?

Venäjä on turvallisuusriski mutta niin on myös Ruotsi yhä enemmän.

Rajavalvonta pitää ottaa käyttöön Ruotsin-vastaisella rajalla. Schengenin sopimus ja pohjoismainen passivapaus pitää lakkauttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000