Perussuomalaiset

Jukka Wallin

Suomen ilmaohjuspuolustus - mahdottoman tehtävän edessä

Mielenkiintoinen havainto. Puolustusvoimat on hankkinut uutta ilmatorjuntajärjestelmiä, vaikka käytössä olevat olisi olleet pikku päivityksillä vielä tehokkaita, tai tehokkaampia kuin läntiset.

Suomen puolustusvoimat on pikkuhiljaa uudistanut ilmaohjuspuolustusta. Aikoinaan ohjustekniikkaa hankittiin vain entisestä Neuvostoliitosta, mutta nykyisin vain länsimaista tekniikkaa, joka ei kuitenkaan ole aina yhtä tehokasta kuin venäläiset vastaavat mallit. Lännestä hankittiin ensimmäiseksi ranskalainen Crotale NG, eli tutummin ItO 90, nykyisin ITO90MOD, joka on päivitetty pikkuhiljaa vuosien varrella nykyaikaiseksi useilla kymmenillä miljoonilla euroilla. Alkuperäinen malli oli niin huono, että jopa venäläiset naureskelivat meille sen osuma tarkkuudesta, kuten muiltakin ominaisuuksiltaan, yksi tärkeimmistä on sen huono kantama. Kantama on suurin piirtein 6 000 m, siten on samaa luokkaa kuin olalta ilmaan ammuttava venäläisten 9K38 Igla, eli ItO 86M), jonka kantama on hieman yli 5 000 m pystysuunnassa. Uudemmalla mallilla eli SA-24 Grinch 9K338 Igla-S, kantomatka on 6 000 m. Huomattavasti parempi kuin vastaavilla yhdysvaltalaisilla Stingereillä, joita on meillekin hankittu äskettäin hieman yli 600 kappaletta, noin sadalla miljoonalla eurolla.

Samalla järjestellään myös uudelleen myös keskipitkän kantaman ohjusjärjestelmä, jolla korvataan ItO 96 eli SA-11, tunnetaan myös nimeltä Novator 9K37 M1 ”Buk”(suom. Pyökki). Järjestelmällä kuitattiin Neuvostoliiton velkoja 25 miljoonalla eurolla eli käytännössä koko järjestelmä oli ilmainen. Tämä BUK ilmatorjuntajärjestelmä on todettu todella tehokkaaksi monissa sodissa, kuten esimerkiksi Georgian-Venäjän välisessä sodassa vuonna 2008. Sillä ammuttiin neljä SU-25 ja yksi TU-22(lakikorkeus n. 19 000m) lentokone alas. Tämä ilmatorjuntajärjestelmä tuli tunnetuksi viimeksi heinäkuussa, kun sillä ammuttiin alas matkustajakone Ukrainassa.

Edellä mainittu järjestelmä uusitaan NASAMS alueilmatorjuntajärjestelmällä, joka on niin huono, mutta älyttömän kallis kun suhteutetaan sen käytännöllisyyteen. Sen pystykantama on joidenkin vahvistamattomien väitteiden mukaan vain 13 000ft eli noin 4 000m. Nyt siis heikennetään ilmapuolustusta ratkaisevasti, vain siksi, että uusien laitteiden on oltava Nato yhteensopivia. Kaiken kaikkiaan koko ilma ohjuspuolustuksen uusimisen on arvioitu maksavan yli 500 miljoonaa euroa. Uudet Nato yhteensopivat järjestelmät heikentävät ilmatorjunnan uskottavuutta, varsinkin kun puolustusvoimilla on tarkoitus ainakin juhlapuheissa torjuja vihollinen koko maan alueella. Toisin, jotkut upseerit ovat antaneet ymmärtää, että puolustuskykyä nykyisillä resursseilla on heikennetty ja tullaan tulevina vuosina edelleenkin heikentämään, aivan tietoisesti.

Tämä tarkoittaa sitä että tulevaisuuden sodissa omassa hallussa tullaan pitämään vain isommat kaupungit tai aluekokonaisuudet kuten pääkaupunkiseutu tai muut teollisuuden takia tärkeimmät paikkakunnat, ja myös ydinvoimalat. Toisaalta, tämä ei ole uutta sillä jo vuonna 1941 oli selvillä, että meillä ei ollut resursseja pitää hallussa Petsamon aluetta, kuten ei myöskään silloista Lapin lääniäkään.

Jos NASAMS järjestelmää ei olisi hankittu, niin silloin korvaavaksi ohjusjärjestelmäksi olisi kannattanut hankkia Pantsir-S1. Mutta, kun tämä Pantsir-S1 ei ole Nato-järjestelmään yhteensopiva, niin sitä ei silloin poliittisten syiden takia hankittu. Tosin Pantsir-S1 on tehokkaampi ja olisi kokonaiskustannuksiltaan ollut paras vaihtoehto meille.

päivitetty 31.7.2014 klo 12.29

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Antsu
#1

Tottahan tuo on,samoja mielipiteitä tulee muidenkin asiantuntijoiden suusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mikäurpo
#2

Mitäpä jos muuttaisit venäjälle kun joka päivä kehut sitä diktatuuria useissa viesteissä. Ei täällä ole pakko olla. Mene Pietariin isännöimään niitä 1-johto kaukolämpöverkkoja. Kattilavesi menee talon jälkeen viemäriin 50-asteisena. Siellä voitte sitten haukkua länsimaita

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Gregg Copley
Tyytyväinen
#3

Trying to find powerful advertising that isn’t completely full of it? Sorry to bug you on your contact form but actually that was kinda the point. We can send your advertising message to websites via their contact pages just like you’re receiving this ad right now. You can specify targets by keyword or just go with bulk blasts to sites in the location of your choice. So let’s assume you need to push through an ad to all the plumbing companies in the United States, we’ll grab websites for just those and post your ad text to them. As long as you’re advertising some kind of offer that’s relevant to that type of business then your business will get an awesome result!

Write a quickie email to muhammad2435tay@gmail.com to get details about how we do this

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Shelby Sheehy
Iloinen
#4

Looking for powerful online promotion that actually gets good results? I apologize for sending you this message on your contact form but actually that’s exactly where I wanted to make my point. We can send your promotional text to sites through their contact forms just like you’re reading this ad right now. You can specify targets by keyword or just execute mass blasts to sites in the location of your choice. So let’s assume you want to send a message to all the mortgage brokers in the United States, we’ll grab websites for only those and post your promo to them. Providing you’re advertising a product or service that’s relevant to that niche then you’ll receive awesome results!

Type up a quick note to alfred3545will@gmail.com to get details about how we do this

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Amy L'Estrange
Utelias
#5

Hello, I was just visiting your site and submitted this message via your ”contact us” form. The ”contact us” page on your site sends you messages like this to your email account which is the reason you’re reading through my message at this moment right? This is half the battle with any type of advertising, getting people to actually READ your advertisement and this is exactly what you’re doing now! If you have an ad message you would like to promote to lots of websites via their contact forms in the US or anywhere in the world let me know, I can even target particular niches and my pricing is super low. Shoot me an email here: trinitybeumer@gmail.com

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000