Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Trump: "USA puolustaa vahvasti Suomea". Tärkeä lupaus.

USA:n presidentti Donald Trump vakuutti Sauli Niinistön vierailun lehdistötilaisuudessa, että ”tulemme vahvasti suojelemaan/turvaamaan/puolustamaan Suomea”.

Vaikka lupaus ei tarkoita sataprosenttisia turvatakuita, se on silti erittäin tärkeä lupaus maailman taloudellisesti ja sotilaallisesti mahtavimman valtion päämieheltä. Sanoisin jopa, että maamme turvallisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä lupaus.

Maamme itsenäisyyden kulmakiviä ovat hyvä ulkopolitiikka sekä toimintakykyinen ja puolustustahtoinen armeija.

Heikkoudeksi moni on maininnut Nato-jäsenyyden puuttumisen. Jäsenyys on kuitenkin sekä hyvä että huono vaihtoehto. Jäsenyys lisää hyökkäyksen kohteeksi joutumisen riskiä. Toisaalta jäsenyys antaisi lisää puolustuskykyä.

Nyt Trumpin selkokielinen ilmoitus antaa lisäturvaa tavalla, joka ei kuitenkaan lisää riskiämme joutua sotaan.

Vakuutus on Suomen kannalta erittäin hyvä. Kiitos presidentti Donald Trump.

Trumpin solvaajat ovat keskittyneet tässäkin tapauksessa epäolennaisiina asioihin. Nyt olisi kiitoksen paikka, jos selkärankaa olisi. Mutta kun sitä ei ole.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Ei Suomen mielipuolihallitus Trumppia kiittele. Sensijaan mielipuolihallitus pohtii miten voi parhaiten auttaa kotiin palaavia isis taistelijoita, sotasankareita. Niinpä he pääsevät sotu ohituskaistalle, saavat asunnot, toimeentulon ja kaikkea mitä nyt sotasankarit tarvitsevat. Näin uutisoi tämän päivän roskalehti IS. Toivottavasti näin vain pahaa unta, eihän tuollainen järjettömyys voi olla totta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Trump tuo liberaalitalouteen tervettä protektionismiä. Globaalissa iso on kaunein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#3

On se totta. Suomi on tällainen maa nykyään. Hallituksessa on sininen tulevaisuus Soineen ym. Turha joukkko. Kyllä on surkeaksi mennyt.

Trump on fiksu ja avaa luutuneita asenteita, se on hyvä. Mutta Amerikka-stallareiden/fanien vastapainoksi toimittajien pitäis kysellä Putinilta mitä hän aikoo tehdä, jos jenkit hyökkää Suomeen. Jos hän vastaa, että suojelemme Suomea, niin sitten meillä on kaksinkertainen turva. Reijo kiittänet tasapuolisesti myös Putinia sitten jos hän tämän lupaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000