Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Nato/USA puolustaa Baltiaa. Tärkeä kanta myös Suomelle.

7 kommenttia

”Tuon teille yksinkertaisen viestin presidentti Donald Trumpilta. Olemme kanssanne. Seisomme Viron, Latvian ja Liettuan kansojen ja kansakuntien rinnalla nyt ja ikuisesti.”


Näin vakuutti USA:n varapresidentti Mike Pence tänään Tallinnassa. Se on selkeää tekstiä, joka luetaan ja otetaan huomioon myös Moskovassa.

Samalla Virossa, Latviassa ja Liettuassa huokaistiin helpotuksesta, koska maiden puolustus rakentuu Naton ja erityisesti USA:n tukeen. Siitä ei ole nyt pienintäkään epäselvyyttä.

Trumpin/Pencen ilmoitus on erittäin merkittävä myös Suomen kannalta, koska sotilaallisen yhteenoton riski Baltiassa on USA:n tiukan kannan jälkeen huomattavasti vähäisempi. Samalla Suomen joutuminen osaksi laajempaa selkkausta tai sotaa on myös epätodennäköisempää.

Suomen olisi pitänyt liittyä Naton jäseneksi samalla kun Baltian maat liittyivät. Nyt tilanne on toinen, ja liittyminen on helpommin sanottu kuin tehty. Siksi maamme puolustuskyvystä on pidettävä huolta. Sen on perustuttava jatkossakin yleiseen asevelvollisuuteen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Oijjoi herra Tossavainen, nyt minä olen tosissani eri mieltä kanssanne, ensimmäistä kertaa ehkä. Minun mielestäni Suomen ei missään nimessä ole pitänyt eikä pidä liittyä Natoon. Vieraan vallan tukikohtia ei tule Suomeen ei idästä eikä lännestä. Olen sitä mieltä, että kaikkein rauhallisin ja ongelmattomin raja Venäjällä on Suomen kanssa. Venäjä ei hyökkää Suomeen, ei se niin tyhmä ole. Eikä Venäjä hyökkää Baltiaankaan minnekään. Ukraina on ollut eri juttu niin poliittisesti kuin kulttuurillisesti niin monesta eri syystä. Kaikkea ei siltäkään rintamalta on valtamediassa kerrottu. Suomen ei pidä härnätä naapureitaan eikä se ole sitä tehnyt. (Kesämökkialueellakaan ei pidä naapuria härnätä, siitä äkkiä syttyy sota.) Siitä kyllä olen samaa mieltä Tossavaisen kanssa, että maamme puolustuskyky on pidettävä kunnossa ja sen resursseista on huolehdittava. Näitä suurvaltojen voimannäyttöjä ja härnäilyä ei pidä tulkita paniikkimielialalla. Härnääjille ei pidä vastata samoin vaan paljon viisaammin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Näin toimii SUOMEN Puolustusministeri:
http://mvlehti.net/2017/07/31/video-missa-puolustusministeri-jussi-niinisto-sellon-operaatio-kaipaa-selvitysta/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

On ollut ihan uskomatonta huomata ettei mikään viranomainen ole ottanut toimintaan mitään kantaa ja ihan kuin asia ei kuuluisi kenellekään. Suomeen voi näköjään lampsia mikä diplomaattikunta tahansa jakelemaan nopsasti väsättyjä passeja, jotta kuka tahansa tulija voi jäädä Suomeen. Eli siis Migrin päätökset voidaan mitätöidä Sellon kirjastossa. Ihan uskomatonta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MV - kakkaa
#4

Ei muuten ole ollut juttuja Kampin jaguaarikuskista MV-lehdessä. Johtuisiko siitä, että tämä mielenterveyspotilas on Rajat Kiinni – aktiivi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Mene sinisten sivuille heittelemään kakkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mistä on tuo tieto peräisin, että on rajat kiinni aktiiivi? Vai onko taas pelkkää mutua ja luuloa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Se on just sitä hänen mutua ja luuloa, on näet kiva tulla PS:n sivustolle kakanheittoon, kun itsellä on niin paha olla. Ei säästä edes mielenterveyspotilaita kakkeliltaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000