Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Punaviherlib-eliitti ajaa ihmiset betonilokeroihin

Jan Vapaavuori ja muu punaviherlib-eliitti haluaa, että ihmiset sullotaan bulevardien varsille isojen kerrostalokolossien pieniin lokeroihin. Siellä sitten neljän kiviseinän sisällä kyyhötetään telkkarin ääressä. Välillä pistäydytään sushibaarissa. Jos on varaa, sillä kaikki liikenevä menee asuntovelkojen maksuun.

Punaviherlib-eliitin mielestä on ehdottomasti väärin, että jotkut vielä asuvat maaseudulla ja maaseututaajamissa. Heille pitäisi nyt jopa maksaa, että laittaisivat talonsa matalaksi ja muuttaisivat kolkkoon kaupunkiin.

Hetkinen. Laitetaanpas asiat ja arvot puntariin.

Helsinkiläisen kerrostalokaksion hinnalla saat maaseudulta, maaseututaajamasta tai usein myös maakunnan keskuskaupungista omakotitalon sekä jostakin lähietäisyydeltä vielä kesämökin. Ja senkin jälkeen rahaa jää vielä muuhunkin kuin valkojen maksuun.

Maaseudulla palvelut pelaavat ja ovat lähellä. Esimerkiksi kotikuntani Savitaipale Etelä-Karjalassa on vain 3500 asukkaan kunta. Silti kirkonkylässä kävelymatkan päässä toisistaan ovat terveysasema, uimahalli, liikuntahalli, tennishalli, jäähalli, curling-rata, frisbeerata, urheilukenttä, ulkoilualueet, päiväkoti, ala-aste, yläaste, lukio, kansalaisopisto, kirjasto, seurakunnan palvelut, kunnan palvelut, pankit, kaupat, baarit, ravintolat, kioskit ja monet muut tarvittavat palvelut. Siis kaikki ihmisen normaalit arjen palvelut. Ja kaikki järven rannalla. Ihmisen kokoinen yhteisö, jossa naapureita ja kadulla vastaantulevia tervehditään.

Mitä muuta ihminen voisi tarvita ja kaivata?

On totta, että työpaikat keskittyvät. Silti vain pieneltä osin niiden on välttämätöntä keskittyä pääkaupunkiseudulle. Aivan yhtä hyvin ne voivat toimia maakuntakeskuksissa ja usein myös muualla pienemmissä kaupungeissa ja taajamissa. Erityisen elinkelpoisia ja kehittyviä ovat yliopistokaupungit, joista esimerkkinä lähin kaupunkimme Lappeenranta. Sinne on Savitaipaleen kirkonkylästä 35 km eli puolen tunnin matka. Ajallisesti yhtä pitkät työmatkat ovat yleisiä kehäkolmosen sisäpuolella.

Suuret ikäluokat ovat juuri eläköityneet. Heillä olisi nyt oiva tilaisuus myönteiseen elämänmuutokseen. Muuttakaa pois pääkaupunkiseudulta! Muuttakaa sinne, missä elintason ohella on myös elämisentasoa. Vaikkapa Savitaipaleelle!

………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
#1

Kiitos Reijo,

Juuri tästä on kyse: miten elinkeinoelämää synnytetään ”nykyisten” kasvukeskusten ympärille.

https://blogit.perussuomalaiset.fi/tatu-tyni/raaseporin-missio-ja-visio/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Täyttä asiaa! Vaikka aluepolitiikalla on huono kaiku, niin onko se sittenkään sitä? Tämä tulee mielee seuratessa nykymenoa. Mehän harjoitamme sitä kokoajan! Nyt se tehdään vain gryndereiden, pankkien ja sijoittajien ehdoilla.
Vai mitä ovat ne valtavat tulonsiirrot joita tehdään mm. Pääkaupunki seudulle, työpaikkojen savuverhon suojassa?
Eläminen ja asuminen näillä alueilla vaatii runsaasti uutta infraa, jota muualla on vajaakäytössä. Kansa maksaa!
Ylikalliita asuntoja väsätään huippuvauhdilla. Rakentamisen kustannukset nousseet n. 3%, kämpät 10%. Ilman asumistukia harva pystyisi niissä asumaan. Maakunta maksaa!
Työpaikat ovat pitkälti verovaroin ylläpidettyjä, palkkatuettuja tai toimeentulotukea edellyttäviä. Kansa maksaa!
Joku tätä maata johtaa! Kuka ja millä motiiveilla? Ei ainakaan ne parisataa mölisijää, eikä 13 meppiä.
Meitä vedätetään ja pahasti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Espoolainen
Iloinen
#3

Mitä muuta ihminen voisi tarvita ja kaivata?
Kysytään niiltä nuorilta, jotka muuttavat suuriin kaupunkeihin. Mä luulen tietäväni vastauksen. Savitaipaleen bingo ei välttämättä ole ihan sitä mitä nuoret haluavat. Iso osa nuorista opiskelee toisella paikkakunnalla ja usein isommassa kaupungissa. Vuosien saatossa sinne muodostuu ystäväpiiri ja mikä tärkeintä siellä on töitä, monenlaista työtä mitä Savitaipale ei voi tarjota. Tämä on vääjäämätön trendi. Yritykset keskittävät pääkonttorinsa ja toimintansa usein suurien kaupunkien liepeille ja usein toi kaupunki on pääkaupunkiseutu. Maaseudun pelastus voisi todellakin olla suuret ikäluokat, eläkeläiset, jotka voisivat muuttaa maalle ja arvostaa rauhaa, väljyyttä ja palveluita. Nuorten päälle en ihan kauheasti laskisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Joo… . ja Velkarahalla elätettävät Sosiaali pummi pakalaiset parhaimmille paikoille esim. Helsingissä uusiin kerrostaloihin meren rantaan Merirastilaan !
Alueelle joka olisi ollut todellinen arvoalue muussa tapauksessa ,mutta nyt senkin alueen vetovoima ja arvo on menetetty kun siitä tehtiin tahallaan slummi.

t.Päästiin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Stadi on hyvä paikka
#5

Ainakaan minä en kaipaa maaseudulle. Olen syntynyt Stadiin ja huolimatta hintatasosta tulen täällä myös kuolemaan. Pieni taajama olisi kauhistus. Täällä sitten käydään töissä ja maksetaan köyhtyvien pientaajamien palvelujen järjestäminen. En tiedä kuuluuko Savitaipalekin ja Reijo elättieni kerhoon. Kotini on siellä missä viihdyn, eli Helsingissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Ihan oikeata asiaa! Kysymys onkin siitä, että me muualla asuvat ei haluttaisi enään kustantaa sitä hintatasoasi. Varsinkin kun siitä kuppaavat melkoisen osan erilaiset välistävetäjät.
Kyllä muuallakin töitä tehdään. Suhteessa toki vähemmän harrastetaan sitä verovaroin ylläpidettyä toimintaa jota myös työssä käymiseksi kutsut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Minä kaipaan maalle. Syntyperäinen helsinkiläinen Töölöstä, joka kaupunkiaan ei enää tunne.
Keskustaan ei edes viitsi mennä, koska et tiedä, oletko Bagdadissa, Mogadishussa vai stadissa.
Suomen kieltä ei kuule, muuta kuin kiroilevia koulutyttöjä nelosen ratikassa.
Terveykeskuksessakin olet suomalaisena vähemmistönä, niin potilaana, kuin hoitohenkilökuntana.
Minä en kaipaa Vapaavuoren Helsinkiä. Minun verovarojani ei saa käyttää laittomasti maassa olevien ilmaispassailuun ja haluan suomalaiset pormestarit.
En myöskään kaipaa uushesalaisia, joille pitää rakentaa asuntoja ja siten tuhota vielä luonnontilassa olevia seutuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Helsinki oli hieno Suomen pääkaupunki jokunen vuosikymmen takaperin, 60-80 luvuilla. Nyt se on pilattu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tuo on skeidaa, että te elättte maaseudun väkeä. Mekin maksamme veroja vaikka emme saa läheskään sellaisia palveluita mitä te stadilaiset saatte. Älä usko Husun aivopieruja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000