Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Helsingin Pisara-rata on täysin järjetön hanke

Joskus asioiden valmistelu ja päätöksenteko on täysin käsittämätön prosessi. Yksi esimerkki siitä on Pisara-rata, jonka pitäisi kierrellä kahdeksan kilometriä Helsinginniemen kallioperässä.
Tämäkin asia lähti ahaa-elämyksestä. Ajateltiin, että noinhan sitä ratkaistaisiin monet liikenneongelmat! Idea todellakin vaikuttaa äkkisiltään hyvältä, joten sitä lähdettiin viemään eteenpäin täysin mututuntumalta. Tosin matkan varrella piti laskea hankkeelle jonkinlainen hyötysuhde, ja silloin päädyttiin lukemaan 1,5. Suomeksi se tarkoittaisi sitä, että miljardin hanke tuottaisi puolen miljardin hyödyn muodossa tai toisessa. Siis ihan hyvä ja kannatettava.
Kaikki ei mennyt kuitenkaan kuten Strömsjössä. Yksi toisensa jälkeen alkoi epäillä perustelujen pitävyyttä. Viimein Liikennevirastossa otettiin lusikka kauniiseen käteen, ja hankkeen kustannukset ja vaikutukset arvioitiin uudelleen. Lopputulema oli, että hyötysuhde on vain 0,5. Toisinsanoen hanke oli erittäin kannattamaton, se tuottaisi puolen miljardin tappion. Se on todella valtava rahasumma!
Tällä tosiasialla ei silti näytä olevan minkäänlaista vaikutusta. ”Pisaratartunnan” aikoinaan saaneet ja hanketta jääräpäisesti ajaneet eivät ole moksiskaan siitä, että todistetusti Pisaran rakentamisessa ei ole mitään järkeä.
Hanketta perustellaan mm. sillä, että siitä hyötyisi koko maa. On totta, että Helsingin ja Pasilan ratapihat ovat ylikuormitetut, ja joskus liikenne hieman takkuilee. Tuon ongelman poistamiseen ei kuitenkaan tarvita Pisara-rataa. Ratapihoja remontoimalla ongelmat poistuisivat kokonaan.
Miljardi on iso raha laittaa Kankkulan kaivoon. Sillä saataisiin 250 km maanpäällistä rautatietä. Siis vaikkapa täysin uusi, nopea ratayhteys Turkuun tai Jyväskylään.
Helsingin osalta liikenne-, ym. tarpeita palvelisi paljon paremmin poikittainen ns. Jokeri-rata.
Pisara-rataa on taitavasti junailtu eteenpäin. Se on osa hallituksen pakettia, jolla maan lamatilaa yritetään hiukkasen helpottaa. Valtiovarainministeri Antti Rinne on höynäytetty hankkeen ajajaksi. Toki sen jälkeen myös muut demarit ovat samaa mieltä.
Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Esimerkiksi vihreiden, keskustan ja kokoomuksen keskuudessa monet ymmärtävät, että hanke ei ole hyväksyttävissä. Myös liikenneministeri Paula Risikko yrittää löytää järkevän ratkaisun.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
terve järki
Vihainen
#1

Pisara ja guggenheim..kuka hullu enää kehä iii ulkopuolella äänestää kokoomusta? Vihreät ostettu mukaan sinnemäen viralla. Ja kaupanpäälle pakkoruotsi koko maassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000