Perussuomalaiset

Suvi Karhu

Joskus on viisasta ja aikuismaista muuttaa kantaansa - Nato

Olen ollut aktiivisesti mukana politiikassa hieman yli kymmenen vuotta, liityin Perussuomalaisten jäseneksi alkuvuodesta 2011. Jäsennumeroni on 8139, kun tällä hetkellä jäsennumeroiden anto juoksee yli 30 000 lukemissa. Olen ollut Perussuomalaisten riveissä ehdokkaana kuusissa vaaleissa, kuntavaaleissa 2012, 2017 ja 2021, eduskuntavaaleissa 2015 ja 2019 sekä aluevaaleissa 2022. Olen toiminut kaupungin varavaltuutettuna Espoossa kuusi vuotta, kaupunginvaltuutettuna Vantaalla nyt hieman yli puoli vuotta ja olen juuri aloittamassa tuoreena aluevaltuutettuna sekä aluevaltuustoryhmän puheenjohtajana Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Kun lähdin mukaan, olin aika kriittinen Nato-jäsenyyttä kohtaan. Kuuntelin kyllä paljon Nato-myönteisten ajatuksia sekä perusteluja, mutta kantani Natosta pysyi. Tärkein syy minulle vastustaa Natoa oli Venäjän pelko. Ajattelin, että ei saa suututtaa Venäjää. Vuonna 2015 olen vastannut mm. Helsingin Sanomien vaalikoneeseen kysymykseen Natoon liittymisestä ”jokseenkin eri mieltä”, ja perustellut asiaa näin: ”Nykyisessä tilanteessa Natoon liittyminen voisi lisätä uhkaa Suomea kohtaan. Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana ja tarkkailla tilannetta neutraaleissa asetelmissa. Suomen tulee ehdottomasti turvata oman maansa puolustuskyky välittömästi ja lisätä puolustusmäärärahoja.”

On huomattavaa, että vastatessani kysymykseen, Venäjä oli jo valloittanut Krimin ja Itä-Ukrainaa.

Vuonna 2019 olen vastannut YLE:n vaalikoneeseen edelleen liittymisestä Natoon ”jokseenkin eri mieltä”, ja perustellut seuraavasti: ”Tällä hetkellä Suomen ei kannata hakea Nato-jäsenyyttä. Nykyinen tilanne on hyvä. Suomella täytyy olla oma itsenäinen uskottava maanpuolustus. Jos turvallisuustilanne muuttuu merkittävästi, Nato-jäsenyyttä täytyy harkita uudelleen ja sille on oltava kansan vahva tuki.”

Kannassani näkyi jo asteittaista lieventymistä neljän vuoden takaiseen verrattuna. Silti kannoista näkyy hyvin se, että pelkäsin Venäjää ja sen reaktioita.

Olen maatalon tyttö Etelä-Karjalasta. Synnyinkodissani ja maatilalla, joka on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1722, on yhä tallella evakkoarkku, jossa lukee pohjassa ”Kokemäki”. Tarina kertoo, että jos neuvostojoukot olisivat tulleet vain kymmenen kilometriä pidemmälle jatkosodan aikana, lähtö olisi tullut. Olen kasvanut koko lapsuuteni ja nuoruuteni ympäristössä, jossa Venäjää pidettiin uhkana. Isäni on hyvin maanpuolustushenkinen, ja on käynyt rauhanturvaajana Libanonissa 1982 – 1983. Meille lapsille paras leikki oli se, kun isä huusi ”Lähtö kaupunkiin, aikaa kolme minuuttia!”. Mummini ja vaarini olivat lapsia ja teini-ikäisiä, kun talvi- ja jatkosota käytiin. Vaarini vanhin sisko toimi ilmavalvontalottana Taipalsaaren lentokentän lähellä Saimaan suuria selkiä katsoen. Mummini sedät kävivät sodan rintamalla. Mummini on kertonut, miten hän on lapsena piiloutunut neuvostolentokoneilta lumiseen metsään keskellä talvea. Ei ole siis ihme, että minusta kasvoi hyvin isänmaallinen nainen näissä olosuhteissa.

Ikävä kyllä, maatilamme 300-vuotisjuhlavuotena turvallisuustilanne on muuttunut merkittävästi. Kantani Natoon on lieventynyt vuoden 2019 jälkeen enemmän. Ja kun ensimmäiset Ukrainan täysimittaisen sodan merkit näkyivät häilyvinä viime syksynä, huomasin, että aloin pohtimaan Natoa ja siihen liittymistä positiiviselta kannalta. Viime päivinä ajatukseni ovat kiertyneet muutaman ajatuksen ympärille: Venäjää johtaa arvaamaton hullu, joka on epäsuorasti myös uhannut Suomea. Haluammeko vastaanottaa mahdollisen hyökkäyksen yksin, vai Naton auttamana? Mikä on todennäköisyys sille, että Venäjä hyökkää Suomeen, kuuluimme sitten Natoon vai emme? Onko mahdollista, että hyökkäys on epätodennäköisempi, jos olemme Naton jäsen? Vaikka Suomella on todella todella vahvat puolustusvoimat, miten paljon uhreja tulisi mahdollisen hyökkäyksen tullessa, jos seisomme yksin?

Vaihtoehtoistodellisuuksiin emme valitettavasti voi kurkata, emmekä myöskään tulevaisuuteen. Voimme esittää itsellemme kysymyksiä ja erilaisia skenaarioita ja todennäköisyyksiä. Minä olen pohdinnassani tullut siihen lopputulokseen, että Suomen täytyy hakea Nato-jäsenyyttä mahdollisimman pian. Olen myös ilokseni huomannut viime päivinä, että erittäin moni minun tavoin ajatellut on tullut ajatuskuvioissaan täsmälleen samaan lopputulokseen. Olen jo vakuuttunut, että enemmistö kansasta ja myös enemmistö Perussuomalaisista tukee Nato-jäsenyyttä. Turvallisuusympäristömme on muuttunut radikaalisti. Meidän ei tule pelätä Venäjää ja sen reaktioita, sillä sitähän Venäjä haluaa – heikkoja ja pelkääviä valtioita. Meidän täytyy tehdä itsenäisesti päätöksemme sen pohjalta, mikä on meille parasta. Ja olen varma, että Nato on meille parasta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


32 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Suvi , kaikesta huolimatta minulla on vain , semmoinen tuntuma , että Nato on Suomelle rotanloukku !?! Eli ei hyvä , ratkaisu !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Olen vakuuttunut siitä, että jos Suomi on Natossa, Venäjän hyökkäys Suomeen olisi huomattavasti epätodennäköisempi. Lisäksi tiedämme sen, että jos emme ole Natossa, me jäämme aivan takuuvarmasti yksin, jos Venäjä tänne hyökkää. Jos olemme Natossa, saamme apua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

Olet suvi fiksu tyyppi. On järkevää tarkistaa kantojaan, kun olosuhteet muuttuvat.
Tällaisena Yli-ikäisenä buumerina on pakko todeta, että MINÄKÄÄN en ole ollut aina oikeassa.
Satun hämärästi muistamaan sen ajan, kun Suomessa oli Valvontakomissio ja Kekkosen matkoja Neuvostoliittoon seurattiin kuin kauhuleffaa. Hymyilyvätkö herrat, vai ovatko totisia?
Noista lähtökohdista ja Krimin valtauksen myötä tuli vakaumus: Natoon!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Miten niin Suomi takuuvarmasti jäisi yksin, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen? Talvisodan aikaan saimme Saksasta hävittäjäkoneita ja sotilaita, Ruotsista n. 10 000 sotilasta ja 12 hävittäjää sekä 4 pommikonetta, Britanniasta 10 hävittäjää, Etelä-Afrikasta 25 hävittäjää, Yhdysvalloissa tehdyt rahankeräykset Suomen hyväksi tuottivat kuutisen miljoonaa dollaria. Kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien ostaman ja saaman materiaalin arvon laskettiin olleen noin 4,6 miljardia markkaa. Kannattaisi tutustua sotahistoriaamme tarkemmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#16

Mutta niinpä se USA/länsi avusti Neuvostoliittoa myös sodanaikana Muurmanskin sataman ja muurmannin radan kautta.Ase/ammus/ruoka/sairaala/lääke ym.tarvikkeilla.On jopa väitetty että Neuvostoliitto olisi hävinnyt sodan Saksalle.Mikäli noita avustuksia ei olisi saanut.Tekikö Jenkit/länsi silloin virheen/karhunpalveluksen itselleen ja koko Euroopalle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#20

Tosin ei se Hitlerin Saksakaan sen parempi kaveri toisille olisi ollut.Kun nyt on”Putikan”Venäjä”.Sama paska eri tunnuksin.Ja samanlainen Diktaattori johdossa kuin nytkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Oikeassa on. Suomella ei ole minkäänlaista voimassaolevaa sopimusjärjestelyä turvatakuineen joka varmistaisi sotilaallisen avun saannin partnereiltamme maamme ajautuessa konfliktiin. Sellaiset saamme kun liitymme Naton jäseneksi. Ei yhtään aikaisemmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#19

Ryssä vaan ei oo muuttunu vuosien saatossa miksikään. Luottamuksensa määrä mitattavissa rahassa ja siksi myy vaikka maatuskansa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#14

On kestämätön peruste käyttää natoon liittymisen perusteena väitettä, että Nato-maahan ei ole tähänkään mennessä hyökätty. Takuuvarmasti et voi sanoa, että jäisimme yksin. Suomi on mm. EU:n jäsen, mitä Ukraina ei ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eu on yhtä kuin saksa ja ranska
Vihainen
#18

Paljonko Eu on pönkittänyt? tai tukenut Suomea sen vuoksi, että Suomella on 1000 kilometriä maarajaa näiden ”vapauttajataistelijoiden” kanssa???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#8

Olen samaa mieltä, nimetön. Natoon ei pidä liittyä näin arvaamattomissa olosuhteissa. Poliittisen johdon muutokset venäjällä saattaisivat aiheuttaa mahdollisuuden muuttaa omaa kantaani positiivisemmaksi. Tällä hetkellä on nurkkaan ahdetulla 4500 ydinasetta raivosta tärisevän kätensä alla ja vihansa purkamiseen riittää pienempikin ärsyke.

Natoon liittyminen velvoittaa Suomen osallistumaan taisteluihin omien rajojensa ulkopuolella ja on ihan varmaa, että Suomi puolustaisi kalustollaan mm. Viron meri- ja ilmatilaa. Mahdollisimman pitkälle menevä neutraalius yhdistettynä vahvaan omaan puolustukseen vie pisimmälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#15

Ukraina on eri asemassa myös sen suhteen, että se ei ole EU:ssa, sillä on kolmannes asukkaista venäjänkielisiä ja melkein sama määrä venäjänmielisiä. Suomessa on Venäläisiä noin 70 000 ja heistä suurin osa suhtautuu Suomeen positiivisesti.

-murikka-

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mutut sikseen
Utelias
#9

Perustele!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Eipä tämän viikon jälkeen liene enää muita vaihtoehtoja kuin liittyä Natoon ja mahdollisimman nopeasti. Kävi siinä sitten miten tahansa. Putin menetti jo kasvonsa loppuiäkseen koko maailman edessä. Sotarikollinen on aina arvaamaton.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Kuinkas se nyt olikaan se 1 – 2 kin maaiilmansota , eikös niitten alotus , ollut paremminkin , Saksan puolelta ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Ei enää toista kertaa samaa tilannetta kuin 1939.Silloinkin olimme puolueettomia,ja sinisilmäiset päättäjämme uskoivat että ei Stalinin Neuvostoliitto hyökkää.Toisin kävi,puolueettomuudella ei ollut mitään merkitystä loppupeleissä.Ja aivan sama tilanne on nytkin.Putinin Venäjä ei kunnioita puolueettomuutta.Putin on jo aikoja sitten todennut,että Lenin teki aikanaan virheen myöntäessään Suomelle itsenäisyyden.Ihmettelenkin sitä miksi ei jo tuolloin päättäjiemme hälytyskellot soineet?Silloin oli Euroopan ja Maailmantilanne paljon rauhallisempi.Jo silloin olisi kannattanut hakeutua Natoon.Liian sinisilmäisiä on päättäjämme olleet nytkin,ja luottaneet liikaa Venäjään.Nyt pitäisi mitä pikimmin jättää Nato hakemus salassa,ja ilman kansanäänestyksiä.Ettei Venäjä kerkiä reakoimaan.Muuten meidän käy kuin Ukrainan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

NATO:n trolli, koko ajan tämä sama ihminen kirjottelee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

HEI KIITOS 😕 RAKAS VELI. EN OLE TROLLI, ENKÄ KOLLI, NE SINUN TÄYTYY ETSIÄ MUUALTA, JOS’ HEITÄ HALUAT TAVATA, JA SYDÄNTÄSI AVATA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#12

En ole Nato trolli,vaan edesmenneen sotaveteraanin lapsi.Jonka Isä veljensä kanssa taisteli niin Talvi kuin Jatkosodissakin.Ja molemmat haavoittuivat vakavasti,kärsien vammoistaan lopunelämänsä.Siellä niitä vainajia ja sotainvaliideja nyt tulee Naton ulkopuolelle jääneessä Ukrainassa.Ja sielläkin sodan aloittanut osapuoli on sama maa kuin Suomella oli vastassa 1939 mutta eri nimellä.Mutta jos trollia haet?Niin lue noita kommentteja joissa on sydämen ym,kuvia niitä piisaa joka blogissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

HEI. KIITOS SUVIKIN. EMME OLE KOSKAAN YKSIN, JOS’ MEILLÄ ON ❤️: USKO JEESUKSEEN, JA HÄNEN 👼 ❤️ ISÄÄNSÄ. EI VASTAISESTIKKÄÄN AJATTELEVA OLE YKSIN; HÄNELLÄ ON ❤️ JEESUKSEN ❤️ TUHOOJA JOKA OLISI, JO KERRAN PUDOTTANUT HÄNET TEMPPELIN HARJALTA; ALAS KUOLEMAAN, HÄNESTÄ JEESUSKIN ON ❤️ VAROITTANUT MEITÄ, KOSKA HÄN VOI SEKÄ TAPPAA, ETTÄ HUKUTTAA SIELUN HELVETTIIN. JEESUS KRISTUS ON ❤️ ISÄMME ☮️ KANSSA PYYTÄNYT MEITÄ RAKASTAMAAN LÄHIMMÄISTÄMME, KUTEN ITSEÄMME, SAMOIN, VELI PUTINIA; EI TEHDÄ SUOMALAISET PERKELEEN TAPPOTIETÄ LIIAN HELPOKSI, LIITTYMÄLLÄ NATOON, JOKA ON ❤️ AIVAN JUMALATON JÄRJESTÖ. JUMALATON IHMINENKIN ON ❤️ KAVALA IHMINEN, KUTEN JUUDAS ISKARIOTISSAKIN, SELKEÄSTI NÄIMME. TUON YHDEN IHMISEN KOMMENTOINTI ON ❤️ HYVÄ; NATO ON ❤️ ANSA KOSKA VELJEMME, EI PYYDÄ NATOA, VAAN, JEESUSTA KRISTUSTA, ELI TOTUUTTA EYROOPOAAN, KOSKA HÄN ON ❤️ TÄLLÄ KERTAA, KATEISSA EUROOPASTA. LUULTAVASTI HÄNTÄ, EI OLE TAPETTU TOISTAKERTÄÄ NÄIDEN INNOKKAIDEN MURHAMIESTEN . . .(jatkuu.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000