Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

EU:lle oma armeija - ei kiitos, herra Juncker

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker esittää EU:lle oma armeijaa. Jos ei olisi maaliskuu, leimaisin koko uutisen mätäkuun jutuksi.

Junckerin mallin mukaan Euroopalle tulisi käytännössä kolminkertainen puolustus:

1. Jokaisen maan itsenäinen puolustus

2. EU-puolustus

3. Nato-puolustus

Yllättäen presidentti Niinistö antoi Juckerin ajatuksille vahvan tuen:

Presidentti Niinistö kannattaa ajatusta EU:n yhteisestä armeijasta (Ilta-Sanomat 8.3.)

Presidentti perustelee asiaa näin:

Euroopan unioni on rauhan pohjalle rakennettu, ja se on keskeinen arvo, joten on outoa, että ei ole mitään tukena sen takaamiseksi. (Ilta-Sanomat)

Eikö Nato ole mitään? Itse olen käsittänyt, että juuri Nato on rakennettu Euroopan turvallisuuden takaamiseksi, missä se kylmän sodan ajan onnistuikin hyvin.

EU on 28 eurooppalaisen valtion taloudellinen ja poliittinen liitto, kun taas Nato on sekä poliittinen että puolustuksellinen liittoutuma. 

Ihmettelen, miksi pitäisi rakentaa päällekkäisiä puolustusjärjestelmiä. 

Suurin osa EU-maista kuuluu jo Natoon. Laskin nopeasti, että Natoon kuuluu 26 eurooppalaista valtiota sekä Turkki, Kanada ja Yhdysvallat.

Melkoinen määrä eurooppalaisia arvoja ja maita. 

Suomi on luottanut itsenäiseen puolustukseen, tulevaisuudesta ei tiedä. Seuraava hallitus joutuu teettämään Nato-selvityksiä, yllättäen putkahti kolmaskin vaihtoehto.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2015/03/eulle-oma-armeija-ei-kiitos-herra.html

* * *

8.3. Yle

Komission Juncker ehdottaa EU:lle omaa armeijaa

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ehdottaa saksalaislehti Welt am Sonntagin haastattelussa, että EU:lle pitäisi perustaa omat asevoimat.

Junckerin mukaan oma armeija auttaisi torjumaan uusia uhkia ja puolustamaan eurooppalaisia arvoja. Tarkoitus ei olisi ottaa armeijaa käyttöön välittömästi.

– Tämä viestittäisi Venäjälle, että puolustamme tosissamme EU:n arvoja, Juncker sanoi. 

Yhteinen armeija tehostaisi myös sotilasmäärärahojen käyttöä ja veisi eteenpäin jäsenmaiden yhdentymistä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
Hämmentynyt
#1

Jos EU:lle tehtäisiin oma armeija, mitä tapahtuisi Natolle?

Jos Eurooppa luopuisi Natosta, menetettäisiin suurin sotilaallinen tuki, joka Euroopalla toisesta maailmansodasta lähtien on ollut, Yhdysvaltojen ydinaseet.

Ainakaan Iso-Britannia ei luovu Natosta. Eurooppalainen puolustus hajoaisi siis kahtia.

En muutenkaan usko riitaiseen ja sekalaiseen sakkiin, Eurooppaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jani
Tyytyväinen
#5

Tuskin tässä on tarkoitus luoda uutta NATO:a, vaan pikemmin koko unionin kattavat ilmavoimien ja laivaston esikunnat ja näille jonkinlaiset joukko-osastot Itämerelle, Välimerelle ja Pohjanmerelle.

Koko Euroopan Unionin kattava ilmapuolustus olisi jo merkittävä parannus nykytilaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Eikö Nato ole mitään? Itse olen käsittänyt, että juuri Nato on rakennettu Euroopan turvallisuuden takaamiseksi, missä se kylmän sodan ajan onnistuikin hyvin.”

NATO tehtiin Neuvostoliittoa vastaan puolustautumista varten, nyt se toimii Venäjää, Kiinaa, Irakia, Irania, Syyriaa, Kuubaa, Libyaa, Egyptiä, Afganistania, Venezuelaa, Jugoslaviaa, ym. mutta näistä erityisesti Venäjää vastaan hyökkäämisessä,vallankaappausten järjestämisessä ja vallan laajentamisessa koko maailmaan, maailmanlaajuisena järjestönä.

Meidän etumme ei ole olla mukana mahdollisessa sodassa Venäjää vastaan.
Eurooppalaiset eivät lähde yhtä helposti sotimaan Venäjää vastaan, etenkään jos vähän ja ilmeisesti tulevaisuudessa paremmin pääsevät irti Yhdysvaltain otteesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#3

Ajatelkaa kuinka paljon sinnekin tulisi miljoonien / satojen tuhansien huippupalkkaisia herra virkoja ja kuinka hyvä sillä olisi provosoida ja kiihottaa Eu kansalaisia .
Venäjä on teko syy Semmoista armeijaa Eu ei pysty 10-20 vuodessa luomaan jolla voisi Venäjälle isotella !
Armeijan oikea syy on Brysselin politikkojen selustan turvaaminen on selvää että Eu kansalaiset huomaa ihan lähin vuosina mihin tämä homma johtaa siis Kataisen,vapaavuoren, Kiviniemen,Johannes Koskisen Olli rhenin ym. velkarahalla Eu ;n perseen nuolijoiden oman edun tavoittu virkojen saalistaminen.
Brysselin suojaksi tätä Armeijaa nyt kyhätään Maitojuna-Hääglunti on sinne ensimmäisenä menossa sotimaan vaikka ei alokkaaksi vielä ole päässyt !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reijo Kallio
#4

Suurin vaara tulee muslimeista, eikä venäjältä, siihen täytyy panostaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000