Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

"Iltalehti kannattaa syleillä henkihieveriin"

 

Otsikkoon kirjoitin, että ”Iltalehti kannattaa syleillä henkihieveriin”. En sitä tosin missään nimessä kannata, mutta rautalankaesimerkin avulla halusin osoittaa Iltalehden linjan. Maanantaina nimittäin lehden pääkirjoituksen ostikkoon oli präntätty näin: ”Populismi kannattaa syleillä henkihieveriin”. Populismilla otsikossa tarkoitettiin Perussuomalaisia.

En olisi odottanut, että tällä vuosituhannella median piirissä olisi tällaista ajattelua. Sehän on kuin ikävä tuulahdus 1930-luvulta, jolloin tietyt poliittiset tahot katsottiin sopimattomaksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Poliitikkoja kyyditettiin rajan yli ja lehtiä suljettiin.

On todella järkyttävää havaita, että Iltalehden mielestä Perussuomalaisilla ei saa olla paikkaa tässä yhteiskunnassa. On yhtä järkyttävää havaita, kuinka suvaitsevana itseään pitävä lehti suhtautuu suvaitsemattomasti kansanvaltaan eli demokratiaan.

Toinen yhtä järkyttävä havainto on viime viikolta, jolloin Perussuomalaisten toimistoa kivitettiin. Sinänsä yksittäisen kivityksen voisi suvaitsevaisesti laittaa ilkivallan piikkiin, mutta tässä tapauksessa niin ei voi tehdä. Ilmoittivathan tekoon syyllistyneet jonkinsorttisen punavihreät anarkistit, että tämä teko oli vasta alkusoittoa.

Jos Perussuomalaiset uhkaisivat ihan oikeasti hävittää Iltalehden, niin kyllä siinä päivystävät dosentit olisivat liikkeellä ja kaikki mediat ja muut tahot yksissätuumin vaatisivat tiukkoja toimia. Tai jos Perussuomalaiset olisivat hyökänneet jonkin toisen puolueen toimistoon, niin ei sitä olisi vähällä sivuutettu.

Tämän maan ”suvaitsevaiston ja sivistyneistön” henkinen selkäranka on pudonnut jonnekin alas. Kukahan sen löytäisi?

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
terve järki
#1

Samaan syleilyyn voimme ottaa iltasanomat,hs ja muut Rkp omisteiset,Suomen kansan ja suomenkielen vastaiset mediat.Yle pitää hoitaa muuten,koska sitä emme voi boikotoida konkurssiin kuten em.
Seuraavaan hallitusohjelmaan Yle ,ja varsinkin Yle fem saneeraus..;

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mara
#3

Tossavainen puhuu oikeaa totuutta . Suomen media on rappiotilassa. Kansan aliarvionti ja manipulointi kiihtyy. Olen sitä mieltä että valtamedia tiettyjen vanhojen puolueiden mukana ovat suunnitelleet srategian , uuden jytkyn torjumiseksi suoltamalla propagandaa valtamediatuutin täydeltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve dorka
#4

Ja saamelaiset ne vasta hirveä vähemmistö ovatkin. Rahaa palaa saamenkielisiin uutisiin ja saamelaisten pääomapiireihin ja vaikka mihin ! Heinäkuussa oli liian kuuma mutta niillä mukavan vilpoista

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persu
#2

Ne kyytitys hommat oli aivan oikein kommunisteille !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000