Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

HS-Pravda kärsii pahasta persufobiasta

Hesarin mielestä vähemmistöhallitus on parempi vaihtoehto kuin kolmen suuren puolueen eli kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten enemmistöhallitus.

Olen seurannut Helsingin Sanomien pääkirjoitusivun kirjoituksia päivittäin usean vuoden ajan. Sinä aikana pääkirjoitussivuilla ei ole ollut ainuttakaan kirjoitusta, jossa perussuomalaisia kommentoitaisiin myönteisesti tai edes neutraalisti. Päinvastoin, sillä erityisesti toimittaja Juha Akkasen kirjoitukset kertovat pahalaatuisesta persufobiasta.

Päivä päivältä myös HS-Pravdan pääkirjoitustoimittajille näyttää käyvän yhä selvemmäksi, että todennäköisin hallituspohja vaalien jälkeen on kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset. Toimittaja Akkanen näkee sen tänään HS-kolumnissa omien värilasiensa läpi näin: ”Vanhoissa suurissa puolueissa on haluja saada perussuomalaiset hallitukseen, jotta puolueen kannatuksesta saadaan mahdollinen ylimääräinen ilma ulos.”

Jopas jotakin toimittaja Akkanen. Jos kansa antaa perussuomalaisille vaaleissa tietynkokoisen tuen, niin Akkasen mielestä siinä on ylimääräistä ilmaa. Vastaan noin epädemokraattiseen väitteeseen, että sitä ilmaa taitaa olla Akkasen korvien välissä.

Edelleen Akkasen logiikkaa: ”Mutta jos kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten hallitus jää ainoaksi varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, vanhat porvaripuolueet joutuvat maksamaan perussuomalaisille kalliin hinnan.”

Että jopas jotakin. Toimittaja Akkasella on yliluonnollinen kyky nähdä tulevaisuudessa tapahtuvia asioita.

Itse arvelen, että jos ja kun kolmen edellä mainitun puolueen hallitusneuvotteluja käydään, niin silloin neuvottelutilanne lienee aivan toinen kuin viime vaalien jälkeen. Se erittäin merkittävä ero on siinä, että kokoomus ei enää sanele hallitusehtoja perussuomalaisille. Viime vaalien jälkeenhän Katainen ilmoitti, että perussuomalaisten pitää mukisematta hyväksyä Kataisen ehdottama ja sittemmin hallituksen noudattama eu-politiikka. Emme halunneet tukea turmiollista politiikkaa, ja PS jäi hallituksesta pois. Nyt tiedämme, että olimme oikeassa.

Kestävä pohja hallitustyhteistyölle syntyy, kun kaikki osapuolet hallitusneuvotteluissa joustavat eli niin sanotusti kirkko pannaan keskelle kylää. Näin voidaan menetellä, jos eri osapuolet arvostavat toisiaan.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Mara
#1

Tätä harhautusta on suomen media täynnään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vastaus
#2

Totta puhut, kuten useimmiten, Reijo!

Perussuomalaiset vastustavat EU:ta, joten heistä annetaan huono kuva, oheisen uutisen mukainen toiminta jatkuu yhä, ja tämän lisäksi uusilla rintamillakin, esim. Venäjävihakampanjana. USAn, Euroopan ja Suomen harvoihin käsiin ostetut tiedotusvälineet suoltavat enimmäkseen samaa propagandaa.

”Mediapomo katuu lehtitalojen yhteistä EU-lobbausta

Keskiviikkona 21.7.2010 Ilta Sanomat uutisoi otsikolla ”Mediapomo katuu”, kuinka MTV3:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara piti lähtöä yhteiseen EU-kampanjaan virheenä, joka haisi pahalta. Porin Suomi-areenan tapahtumassa Karhuvaara paljasti, miten laajaa ja keskitettyä isojen lehtitalojen lobbaus Suomen EU-jäsenyyden puolesta 90-luvun alussa oli.

Karhuvaaran mukaan EU-hankkeen primus motor oli Sanomien pääomistaja, ministeri Aatos Erkko.

”Aatos Erkko soitti Turun Sanomat -konsernin pääomistajille Ketosille ja Alma Median toimitusjohtajalle, esimiehelleni Matti Packalenille. Erkko esitti kysymyksen, voisivatko kaikki nämä lehdet, Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Alma Median Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa ja sitten Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat tehdä koko sivun kampanjan EU-jäsenyyden puolesta”, kirjoitti Ilta-Sanomat Karhuvaaran sanoneen porilaisyleisön edessä.

Näin olikin myös tapahtunut. Päätöstään Karhuvaara piti kuitenkin pahana erehdyksenä.

”Vaikka se olikin vaan ilmoitus, niin siinä isot mediatalot, siis valtaosa suomalaisesta painetusta viestinnästä, asettui kimppaan jonkin yhteiskunnallisen ratkaisun puolesta. Juttu haisi tosi pahalle ja oli yhteiskunnallisesti väärin”.

Paikalla keskustelua kuuntelemassa ollut ja jo tuolloin entinen pääministeri Matti Vanhanen oli kertonut toimittajalle olleensa yllättynyt mediapomon paljastuksesta.

”Erkon kanta oli kyllä jokaisen tiedossa, mutta sitä en tiennyt, että hän oli aktiivisesti vaikuttamassa myös muihin omistajiin. Mutta ei se toisaalta mikään yllätys ollut”. Matti Vanhanen totesi Karhuvaaran uutisesta.”

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=1287

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000