Uuden sosiaalisen median myötä organisaatiot, yhteisöt, instituutiot, poliittinen vallankäyttö, tiedostus ja demokratia alkoivat muuttua. Syynä tähän olivat uudet symbolit, käsitteet ja käsitejärjestelmät. Tuhannet kulttuurit kommunikoivat reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti satojen miljoonien ihmisten toimesta. Heistä vain harvalla oli läntinen tiedeusko maailmankuvanaan.

Tämä vaikutti miljardien arkielämään ja syntyi uusi paradigmainen paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen tiedettä, taidetta, kulttuuria ja taloutta samaan aikaan ravistellut prosessi. Tämä uuden paradigman vaihe on nimetty sekä ihmis- että luonnontieteissä väitelleen professori Matti Luostarisen sosiaalista mediaa analysoivassa sarjan neljännessä kirjassa “Sosiaalisen median paradigmaksi” (Social Media Paradigm ).

Professori Matti Luostarisen kirjoittaman ja kuvittaman kirjasarjan neljäs osa kuvaa uuden yhteiskunnan syntyä, sen maailmankuvat muuttavaa uutta paradigmaista vaihetta tiedemiehen analyyttisesti ja itse prosessissa mukana eläen. Teos on suoraa jatkoa jo julkaistulle jättitrilogialle, jossa on käsitelty aiemmin ekologista klusteria, uuden sosiaalisen median suhdetta vanhaan yhteiskuntaan ja sen organisaatioihin, korporaatioihin, sekä lopulta kokonaan uuden mediayhteiskunnan syntymistä, paradigman valmistelua.

Syntyivät uudet käsitteet, joista sosiaalinen media, yhteisömedia, kansalaismedia ja symboli-innovaatiot olivat sysäämässä uuden mediayhteiskunnan sosiaalisen median paradigmaan. Se oli paljon enemmän kuin aiemmin kokemamme yksittäiset teoriat ja niiden aikaansaamat muutokset vaikkapa evoluutio- tai suhteellisuusteoriana.

Uusi sosiaalisen median paradigma muutti koko maailmamme hetkessä. Sen selittäminen vanhan maailman malleilla vei korporatiiviset valtiot vaikeuksiin ja ensimmäisenä Euroopan Unionin.

Avainsanat: paradigma, sosiaalinen media, yhteisömedia, kansalaismedia, blogi, Facebook, Wikipedia, Google, innovaatio, klusteri, verkosto, digikieli, klusteritaide, uusyhteisöllisyys, verkostotalous, klusteritalous, korporaatio.

Keywords: paradigm, social media, blog, Facebook, Wikipedia, Google, innovation, media, cluster art, network economy, cluster economy, corporation

Edellinen teksti on kirjani “Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma” (“Social media paradigm”) takakannen esittelytekstistä vuodelta 2009. Tuo vuosikymmen oli kohdallani tuotteliasta aikaa analysoidessani reaaliaikaisesti öitäni valvoen miljoonien lukijoitteni toimeliaisuutta etenkin innovaatiorakenteen kärjessä. Oleellista oli juuri tuo reaaliaikaisuus sekä käyttäen henkilöitä, jotka sytyttävät kynttilän, eivätkä vain työskentele sen valossa. Ero kun on valtava, vaikka valo kulkeekin melkoisen nopeasti maapallomme ympäri.

Kosmoksen mittasuhteissa se on kuitenkin auttamattoman hidas ja kun puhumme arkikielessä valon nopeudesta, emme tarkoita aikoja vaan matkoja. Miljardi valovuotta on pitkä matka Tellukselta mustan aukon reunalle, mutta nykyisin saamme sieltä uskomattomia kuvia. Se on tämän ajan suurin paradigmaisesti maailmankuvaamme muuttava ilmiö. Muu tahtoo olla paljon vaatimattomampaa, olkoonkin että on mikroskooppisen pientä ja virusten maailmaa. Molempia on syytä seurata rinnakkain ja myös osana ihmisen psykologista ja sosiaalista, taloudellista käyttäytymistämme.

Vaikka popularisoitu kansiteksti on yli vuosikymmenen takaa, kuvaa se hyvin myös nyt uuden paradigmaltaan muuttuneen maailmankuvan tapaa vastaanottaa ja käsitellä “koronaa” pandemiana, ei viruksena niinkään. Virus on oman aikamme laittein kuvattavissa ja alan tiedemiesten tutkimuksen kohteena yhtä kiiinniostava kuin miljardien valovuosien takana mylvivä musta-aukko oksentaen sisutaaan kohti Tellusta.

Yhteiskuntien ja kulttuurien taustat ovat muuttuneet vuosikymmenen aikana ja tässä muuttuvassa ympäristössä jopa käsitteistö on nyt kokonaan toinen kuin edellisen pandemiamme aikana. Tätä poliitikkomme ja perinteinen vanha valtamediamme ei käsittele uutisoinnissaan lainkaan. Se ei ole ilmiönä viihteellinen eikä riittävän mielenkiintoinen.

Perinteinen tiedotus ja journalismimme ei ole mukana paradigmaisessa muutoksessa juuri lainkaan. Sen syvä kriisi jatkuu rinnan puolueittemme kriisiytymisen kanssa. Kun muutos on maailmankuvallinen, sen perinteinen vanhan maailmankuvan ylläpitäjä kouristelee luonnollisesti pitäen kouristuksenomaisesti kiinni omasta asemastaan ja sen järkkyvästä vallastaan, löytämättä tälle “muutokselle” ja pelolleen uskottavaa selitystä.

Vallan menettäminen on AINA uuden maailmankuvan saapuessa vanhan paradigman ylläpitäjälle traumaattinen, mutta myös pelottava kokemus. Näin tapahtuu myös pienempien teknisten innovaatioiden syrjäyttäessä vanhoja käytäntöjämme tai sosiaalisten tai taloudellisten mallien ja teorioiden vaihtuessa uusiksi.

Vanha valta pitää kiinni saavuttamistaan eduista ja niiden rakenteista, verkostoista ja sidoksistaan. Kun muutos on maailmankuvallinen, tämä ilmiö on sukupolvia ja kulttuureja ravisteleva ja sellaisena myös liki mahdoton oivaltaa ja hyväksyä.Uuden sosiaalisen median myötä organisaatiot, yhteisöt, instituutiot, poliittinen vallankäyttö, tiedostus ja demokratia alkoivat kuitenkin muuttua.

Niinpä kun valmiuslaki otettiin käyttöön, alan professorit Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen kritisoivat tätä rajusti. Tähän arvosteluun liittyi myös aikanaan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toiminut Kimmo Sasi. Hän kantoi vastuuta tuon lain sisällöstä ja sen hyväksynnästä puutteineenkin poliitikkona ja poliittisessa valiokunnassa.

Sasin mukaan nykyinen tilanne ei ole sellainen likimainkaan, joka edellyttäisi valmiuslain käyttöä hallituksen kansaansa näin nykyisin johtaen. Toki nytkin perustuslakivaliokunta löysi asetuksesta arvosteltavaa, mutta nyt mennään näillä elämää suojelevilla, mutta arkea vaikeuttavilla toimillamme. Ensin miljadit menetetään ja sitten pyritään ottamaan lainana ja jakamaan yrittäjille ja kunnille, valtiollemme itselleenkin jotakin jakovaraa jättäen. Samalla BKT on pudonnut sekin ja silloin tuttu 60 % alkaa ylittyä. Mitäpä siitä kun se ylittyy varmaan kohta muillakin.

Tosin emme ole varmoja, kenen elämää nyt suojellaan ja kenen elämä jää vähemmälle suojelulle, sekä millainen sairaus ja kotipaikka on se, jota tulisi nyt erityisesti hoitaa tai suojella. Miten suojellaan vanhuksia Kiuruvedellä tai Uudenmaan pienillä kylillä? Millainen riski pelkkä eristäminen ja eristäytyminen on ihmisille, joilla ei edes ole kahta samanlaista sairautta tai sen sietokykyä, saati maailmankuvaa ja sen ymmärrystä aivojensa sopukoissa.

THL:n tutkimusprofessorin ja ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan (HS 28.3) jokaisen maailma on erilainen ja ilman tätä ymmärrystä potilaiden hoitaminen olisi mahdotonta. Nyt syntyy vaikutelma, jossa ministerin maailmankuva ohjaisi kaikkien meidän maailmankuvaamme. Kenen maailmankuvalla me nyt pelaamme ja millaista osuutta siinä näyttelee mediamme maailmankuvat?

Tieteestä tässä suuria massoja liikuttelevassa prosessissa, globaalina tai kansallisena, ei ole enää tietoakaan. Nyt on kiire ja virus on kaiken keskustelun vallannut pelon yhteinen nimittäjä. Ei muuta. Pelko aseena on vaarallinen mutta myös toimiva, olivat aseet sitten kyniä tai ohjuksia.

Käytin itse aiemmin esseen otsikkona käsitettä “affordanssi” kuvatessani tätä maailmankuvien ongelmaa ja sen syntymistä kahden hyvin erilaisen ajattelutavan välillä. Käsitteen suomalainen popularisointi löytyy Wikipediastamme.

Kaksi maailmankuvaa ei edes nyt keskustelussamme edes sivunneet toisiaan ja uusi hallitus otti ohjat itselleen pohtien virusta osana omaa kapeaa maailmankuvaansa. Se näytti jatkuvan myös hankittaessa koomisella tavalla suojavarusteita miljoonittain globaalissa huutokaupassa piipahtaen.

Tämä olisi voitu välttää käyttäen yhden ja vallitsevan maailmankuvan juridista rakennetta ja siis tuomioistuinta perustuslakituomioistuimena sekä instituutionamme. Olettaen että sellainen olisi ollut nyt institutionaalisena tukenamme ja selkärankana. Olen sitä yhtenään vaatinut vuosikymmenet ja perustellen juuri näillä vaarallisilla globaaleilla ongelmillamme paradigmojen muuttuessa. Nyt sellainen on koko ajan vyörymässä ylitsemme. Sen havaitsee vain OIKEILLA välineillä ja öitään valvoen miljoonien kanssa samaan aikaan operoiden. Sama ilmiö kuin kosmosta tutkivilla tai mikroskooppistakin pienempää virusta kuvaavilla. Kyse ei ole silloin vallasta vaan TIETEESTÄ ja sen popularisoinnista.

On aivan varmaa, että sitä kautta, perustuslakituomioistuinta kuunnellen, olisi saatu päätös, joka institutionaalisena olisi noudattanut alan professorien ja samalla Kimmo Sasin käsitystä toiminnan JUURI institutionaalista luonnetta, aivan riippumatta siitä, mitä huutoäänestys sosiaalisen median ja perinteisen median sisällä olisi tuonut tulokseksi. Poliittinen gallup olisi voinut viisareita väräyttää myös toiseen suuntaan, mene tiedä. Sehän tässä tärkeintä on, mediayhteiskunnassamme.

Jos viha tai pelko, massapsykoosi, vaativat lynkkausta, se ei ole lähelläkään perustuslain henkeä. Tätä Ruotsissa on ymmärrettävästi pelätty, siinä missä aiemmin YK:n sisällä ja Yhdysvalloissa päätöksiä tehtäessä. Nyt elämme vaihetta, jossa käsite “affordanssi” auttaa ehkä oivaltamaan, miksi juuri nyt nämä paradigmaiset, maailmankuvaamme ravistelevat ilmiöt ovat niin ongelmallisia, mutta samalla pelottavia. Virus on siinä vain väline.

Itse en luonnollisestikaan kykene avaamaan kirjoillani sellaisten ihmisten maailmankuvaa, joiden tausta on kaukana omastani ja omanikin vaatinut useamman tiedekunnan sisällä tehtyjä tutkimuksia ja väitöskirjoja niitä myös ohjaten.

Ilmiöllä ei ole mitään tekemistä käsitteen “politiikka” kanssa (politics tai policy). Tämä pätee myös Scheinin, Rautiaisen sekä Sasin ajatteluun.

Poliittinen hallitus sen sijaan toimii AINA toisin kuin tuomioistuin eikä poliittista valiokuntaa saisi päästää osaksi sitä valtaa, joka kuuluu tuomareille. Aivan riippumatta siitä, hyväksymmekö tuomarit, oikeuslaitoksen politiikasta riippumattomiksi tai emme hyväksy. Näitä vallankäyttäjiä ei saa yhdistää yhdeksi vallankäyttäjäksemme oli kyseessä kosmologinen tiede ja tutkimus tai mikroskooppien pieni ja olematon. Molemmat ovat meille vieraita ja kaukana ymmärryksestämme tiedettä näin popularisoiden. Minä en siihen kykene, enkä nyt edes yritä.

Sama pätee ylipäätään tiedettä ja sen riippumattomuutta, professoreiden työskentelyä myös politiikkaa tai mediaamme tutkiessaan. Heidän riippumattomuuteensa ei saa puuttua edes nykyisessä, maailmankuvia paradigmaisesti ravistelevassa globaalissa vaiheessamme ja sosiaalisen median valtaa hamuavassa maailmankuvassamme. Näitä uhkakuvia kun tulee jatkossa lisää ja niiden paisuttelu on osa tämän paradigmaisen vaiheen tapaa operoida medioissamme.