Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Rinteen punavihreä hallitus kokee tyrmäyksen 2023

Antti Rinne lähetti kysymyspatterin eduskuntapuolueille. Kysymyksiä on paljon, mutta silti niistä puuttuu kaksi keskeistä asiaa: talouspolitiikka ja maahanmuuttopolitiikka. Ja erityisesti juuri nämä asiat tulevat aiheuttamaan Rinteen hallitukselle ongelmia ja lopulta demareille historiallisen rajun vaalitappion.

Hallitus on hyvin todennäköisesti sdp+kok+rkp+vihr. Siis hallitus, jossa punavihreillä on enemmistö. Oikeastaan siellä ei muita olekaan, sillä orpolainen nykykokoomuslaisuus on punavihreyden kevytversio.

Hallitus siis noudattaa punavihreää politiikkaa. Autoilijoita rangaistaan, lihansyöjiä syyllistetään, maahanmuuttajien paapominen jatkuu ja yrityksien kilpailukykyä heikennetään. Ja paljon, paljon muuta kansalaisten arkea ja elämää vaikeuttavaa touhutaan.

Rinne lupasi vaalien alla kaikille kaikkea hyvää. Hän ei osannut sanoa edes miljardin tarkkuudella, mitä nuo katteettomat lupaukset lopulta maksavat.

Jostakin pitäisi löytyä uutta jaettavaa, jotta lupaukset voitaisiin edes osittain toteuttaa. Ylimääräisiä euroja ei löydy, sillä suhdanteet ovat kääntyneet huonompaan suuntaan. On hyvin todennäköistä, että joudutaan jatkamaan Sipilän hallituksen viitoittamalla kivisellä tiellä eli leikkaamaan.

Hallituksen koostumus ja sen harjoittama politiikka tulee olemaan ”ihanteellista” perussuomalaisten kannalta. Suurimpana oppositiopuolueena perussuomalaisten on helppo osoittaa tavallisille tervejärkisille suomalaisille noudatetun politiikan turmiollisuus eli arjen todellisuus.

Eduskuntavaaleissa vuonna 2023 äänestyskopeista ei kuulu hurraahuutoja. Sieltä kuuluu buuauksia. Demarit kokevat silloin saman kohtalon kuin Keskusta näissä vaaleissa. Sen sijaan Perussuomalaiset on vaalien jälkeen suurin puolue, ja Halla-aho istuu pöydän päähän hallitusneuvotteluja johtamaan. Kepulaiset tulevat silloin porukkaan mukaan. Ketä muita vielä, niin se jää nähtäväksi.

……………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kyllähän siinä on suuri vaara , että näin siinä saattaa käydä !!? Reijo on haistanut asian aivan oikein !? Kun ei välitetä vaalintuloksesta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin ei tarvitsisi käydä, mutta kun Orpo on umpikommnunisti, niin mikään ei ole tässä maassa varmaa. itse vanhana ja viisaana pitäisin järkevimpänä muuttaa vaalijärjestelmää siten, että kansa valitsee kommunismin ja ei kommunismin välillä jo vaalikopissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#2

Näinhän se on kuten itsekin aiemmin kirjoitin eli katse on pidettävä seuraavissa eduskuntavaaleissa ja pidettävä näpit irti tulevasta punaviherhallituksesta. Silloin uutta jymäystä ja suurimman puolueen asemaa pukkaa. Yli 30 prosentin kun on kannatus niin silloin on todelliset mahdollisuudet muuttaa Suomen suuntaa 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#8

Juuri niin ! Seuraavat vaalit voi olla jo syksyllä ?
Koska Kommunistien kätyreiksi yritetään saada väkisellä joku kolmesta isosta oikeisto puolueesta ja jos joku erehtyy lähtemään vastoin niiden äänestäjien tahtoa ja kanatus laskee jyrkästi sen seurauksena niin Hallitus kaatuu .. Jos kukaan kolmesta ei lähde Hallitukseen Hallitus kaatuu ensimäiseen välikysymkiseen

Persut on voittajia ,vaikka voitto ei nyt tullutkaan !
Kunhan Voittoa ei tuhota nyt Persettä myyden komunistien kätyreiksi lähtemällä ! Sitä virhettä persut ei voi eikä saa tehdä !
On päivän selvää että Rinne ja vihreät ja Vasemmsitoliitto ottaa ja houkutelee Persuja hallitukseen jos ne ei saa muuten sitä kasaan mutta siihen ei saa alentua !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#9

Jos Kokoomus lähtee niin johtoon valitaan Elina Lepomäki ja Niin Orvon ura loppuu ja Hallitus kaatuu siihen !

Jos taas Kepu lähtee niin sen kannatus painoo 5-8 % puolueeksi ja se pakottaa lähtemään sen Hallituksesta Kommunisti politiikkaa tekemästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#10

Persuilla nyt ei ole mitään muuta kuin aikaa….. nyt kannataa pelata kortit oikein !
Persujen pitää jatkaa valitsemallaan tiellä ja vaatia järkeä maahan muutto politiikaan ja vaatia rasikaajia ja huumehörhö ja Terroristi pakolaisia vittuun täältä rikoksia tehtailemasta ja vaatia että tätä maata ei ajeta konkurssiin ilmasto vouhutuksella jolla ei ole mitään muuta hyötyä kuin joidenkin politikkojen omat Brysselin virat joita ne yrittä sillä ajaa…
Nyt ei ole kiire tuhota kannatusta vaan antaa rauhassa nousta sen yli 30 % rajan yli !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Vaikka tuo hallitus ei vielä ole toiminnassa niin nyt jo kuuluu ääniä joista Jussi Halla-aho varoitti. Nimittäin se ilmastovouhotus. Ensimmäinen tehdas näyttää olevan Kemiin aiottu sellutehdas jota vihreät vastustavat. Paljon joutuvat puolueet antamaan periksi ja voi olla ettei Rinteen hallitusta edes tule.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Totuus on se, että vaikka kaikki Suomen metsät kaadettaisiin, sillä ei kokonaisuudessa olisi merkitystä maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen. Näin, jos Rinne laittaa päänsä pantiksi, että hänen vaatimuksillaan pysytään alle puolessatoista asteessa, maa ei menetä mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Turha pelko..jos Orpo lähtee kommunistien kätyreiksi ,niin Elima lepomäki vaihdetaan jontoon ja hallitus kaatuu….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ja al-Taee ulkoministeriksi! Sopii varmaan punavihreille mainiosti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000