EU-kriittiset: keskittäkää äänet perussuomalaisille
Tänään äänestetään tuleva eu-parlamentti. Silloin ei ole yhdentekevää kenelle annat äänesi. Ei todellakaan!
Haluatko, että EU kehittyy yhä enemmän liittovaltioksi? Haluatko, että EU:sta tulee päätöksiä, joilla puututaan yhä enemmän suomalaisia koskettaviin asioihin? Haluatko, että meillä on yhä vähemmän päätösvaltaa omiin asioihimme? Jos vastasit myöntävästi, niin silloin valinnanvaraa on: kok., sdp, kesk., vihr., vas., rkp, kd.
Jos vastasit edellä oleviin kysymyksiin kielteisesti, niin silloin on vain yksi vaihtoehto: perussuomalaiset. On myös sirpalepuolueita, jotka ovat eu-kriittisiä. Mutta samalla kannattaa olla realisti ja todeta, että niiden ehdokkailla ei ole läpimenomahdollisuuksia.
On myös muissa puolueissa eu-kriittisiä tai eu-kriittisinä esiintyviä. Yksi heistä on Paavo Väyrynen. Hänen osalta kannattaa muistaa, että Väyrysen eu-puolue Alde on kaikkein liittovaltiomyönteisin ja maaseutuvastaisin. Ääni Väyryselle menee siten aivan väärälle porukalle.
On totta, että suomalaisten vaikutusmahdollisuudet EU:n päätöselimissä ovat hyvin vähäiset. Äänestäminen on kuitenkin tavalliselle kansalaiselle käytännössä ainoa mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Käytä siksi sitä. Käy äänestämässä. Vain annetut äänet lasketaan.
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia