Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Persut jäivät kotiin

EU-vaalit olivat poikkeuksellisen yllättävät. Viimeisin Ylen gallup meni täysin pieleen. Se kertoo lähinnä siitä, että kansalaiset eivät ole samalla lailla puolueuskollisia kuin aikaisemmin. Lisäksi äänestämiseen liittyvä päätös tehdään vasta aivan vaalien alla.

Perussuomalaisten osalta tulos oli surkea. Silti tuloksessa on myös positiivinen puoli. Persut eivät vaihtaneet puoluetta, vaan jäivät kotiin. Tämä johtopäätös on helppo tehdä, sillä demareiden kannatus kasvoi vain 0,2 %-yksikköä ja kepun kannatus laski 1,8 %-yksikköä. Näistä puolueista persut saa uusia kannattajia tai menettää kannattajia. Nyt kepun ja demareiden kannatus ei noussut, joten voidaan todeta, että persut jäivät kotiin.

Olen kerrankin samaa mieltä kuin Soini. Hän ennusti, että jättämällä Hakkaraisen pois ehdokkaiden joukosta persut menettää yhden meppipaikan. Niin tapahtui.

Hakkarainen sai 7414 ääntä tuntemattoman marginaalipuolueen ehdokkaana. Ne eivät olleet tuon puolueen ääniä, ne olivat Hakkaraisen ääniä. Ja eikä siinä kaikki. Moni persu oli ennen vaaleja kahden vaiheilla, mennä tai ei mennä äänestämään. Hakkaraisen kohtelu hyvin todennäköisesti ratkaisi monen kotiin jäämisen. Heitä oli paljon enemmän kuin Hakkaraista äänestäneitä.

Toki syitä oli muitakin: hallitusvastuu, Vornasen tapaus ja median persuvastaisuus. Silti Hakkaraisen ehdokkuuden estäminen vaikutti eniten.

Puoluejohdon kannattaa muistaa puolueen politiikkaa ohjatessaan, että persut on tavallisen rahvaan puolue. Sen kannattajat arvostavat ”rouheutta” mitä puolue pitää sisällään. Rouheus toki tuottaa puoluejohdolle joskus harmeja, mutta ”sisäsiisteys” ei ole puolueen voimavara.

Osallistu keskusteluun!


82 kommenttia
Neula ja laakeri
#1

Olen Reijo Tossavaisen kanssa aikalailla samaa mieltä. PS on aikoinaan profiloitunut tavallisen kansan protestipuolueeksi, eikä se siitä leimastaan mihinkään pääse. Se oven näyttäminen Hakkaraiselle oli kyllä typeryyden huippu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Persut jäivät kotiiin ….
kun Persu politikot lähetävät leikatut ja veronkorotuksilla kansalta ryöstetyt rahat sotiin…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Miksi ne rahat sotiin lähettää? siksi että saisivat parempi palkkaisia Eu ym. virkoja Suomesta ja maailmalta.
Siksi ne on valmiita uhraamaan rahat velat ja talouden ja nuoret miehet sotiiin ,ei ihme että viisaat äänestäjäät jää kotiin….

Politikot on vielä viisaampia ne saa osan kansasta tukemaan niiden järjettömiä sotia ,sotia joita politikot ei itse tahdo edes sotia vaan käskevät nuoret meihet tappamaan ja tapetuksi tulemaan…Eihän politikot niin tyhmiä ole että itse sotisivat.

Politikot ei pelkää edes ydin sotia koska ne luottaa että Brysselissä ym. on niin hyviä bunkkkereita..

Sellaisia on politikot jotka tahtoo sotia…,onneksi viisaat kansalaiset jää kotia…

ILMOTTAUTUKAA KAIKKI ARMEIJAN KÄYNEET PERSUT SIVIILIPALVELUS MIEHIKSI !

Ei sotahullujen politikkojen takia kannata itseä mennä tapattamaan rintamalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#25

Olisitko tyytyväinen jos kuuluisimme Venäjään?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Eihän siitä ole kysymyskään ! Kohta kuulumme tällä menolla kun alamme isolle naapurille räkyttäää ja sota alueelle ammuksia toimitttaa joilla sen alueelle ammutaan.

Pitäs tajuta että jos ryssät hermostuu niin Natoa ei euroopassa ole yhden napin painalluksen jälkeen jos ne yhden Sarmatin Naton päämajaan ampuu !

Katso puolueettomasta Amerikkaisesta wikipediasta millainen ase sarmatti on niin tiedät.
Se on niin tehokas ettei ne voi sitä edes lähemmäs ampua kun yhdellä pommilla (jota ei voi torjua) menee koko länsi eurooppa sileäksi ja silloinkin länsi Venäjällä saattaa ikkunat särkyä.
Ei kannatais hulluja härnätä ,eikä toisia hulluja (Natseja) tukea. Maailmansotahan tästä tulee tällä menolla.
Siitä ei hyödy kukaan muu kuin politikot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Suomi kuuluu muslimeille, niinkö?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Jos EU ja Suomi jatkaa itsetuhoista politiikkaansa mm. haitallista massamaahanmuuttoa jatkaen, niin Venäjän tulo tänne on enää ajan kysymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Olisi kannattanut valita Unkarin malli, mutta eihän se käy, nimittäin kokkarit vie ja muut vikisee…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Eikö Persujen johto ole vieläkään eronnut ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

No ei tietenkään, oma persus tärkein Persu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Eihän ne raha patojen ääreltä eroa tässä maassa !

Tämä uusi puoluesihteeri tuhoaa Persut lopullisesti !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Olisi ainakin bensa ja ym. kulut halvemmat, eikä homot ja muut piipertäjät hyppis silmille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Moraali käsitykset on aivan eri tasolla Venäjällä ja Kiinassa ja monessa muussa paikkassa myös.
Ei seillä kansalaisia ja jopa lapsia Homoteta ja Huumeita mainosteta ja sosiaalipummeja ihannoida niin kuin täälllä tehdään.

Tämä moraalittomuus rappeuttaa niin Suomen kuin koko Eu:n ,tämän takia tänne on tuotava kunnollisia työmiehiä ja naisia muualta että edes jotkut työt tekee.
Mutta eihän mikään talous tällaista kestä että velaksi sikaillaan moraalittomasti kuin siat pelossa.
Australiassa näemme esimerkin mihin tämä moraalittomuus johtaa…
Siellä alkuperäisväestö Aborginaalit on aivan alinta kastia kun muuualta tuli työmiehet ja alkuperäisväestö veti huumeita ja viinaa ja piirteli tatulointi neuloilla kuvioita itseensä….sama peli on Suomessakin menossa !
Suomessa saattaa olla hetero miehelläkin korvis vasemmassa korvassa ,niin sairasta menoa täällä on !
Moraali on kerta kaikkiaan heitetty romukoppaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Ois se mahatava kun tulis maailmansota,kyllä siitä hyötyisi muutkin kuin politikot mm. Itäsuomesta saisi halvalla mökkejä saiaan rannalta.
Sen takia meidän pitää vaatia että Ukraina otetaan Eu:n ja laitetaan lisää rahaa sinne sotimiseen.
Ei se muuten maailmansota syty ! Rahalla se pitää sytyttää.,kyllä meidän politikot ja Presitentti tietää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#16

Luuletko persujen olevan ainoa hallituspuolue? Muilla hallituspuolueilla meni kuitenkin hyvin, kehno menestys ei johtunut hallituksessa olosta. Persuja ei vaan EU kiinnosta ja varmasti Hakkaraisen kohtelu oli iso virhe.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Onhan tuö häpea että Persujen ainoana edustajana Brysselissä on kuka on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

No ei todellakaan ole mikään häpeä. Koitahan foobikko kasvaa aikuiseksi. Tynkkynen keräsi selkeästi suurimman äänipotin kaikista PS-ehdokkaista. Hyvä Tyne!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#41

Perälootamiehet peukuttaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Ja Paska haisee ja palalaikka soi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Stubbilla banjo usa-lippujen kera.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

👨🏼‍❤️‍👨🏿
#36

Ällös huoli, persut on nyt EU-parlamentin homoin puolue, edistyksellisen demokratian edustajana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Totta ! eipä taida Suomestakaan eikä missän muussa maassa olla yhtään niin edistyksellistä puoluetta että 100 % puolueen mepit kuuluu sateenkaari muoti jutskaan.
Kyllä siinä Vihreitä ja vasemmistoliittolaisia ottaa päähän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

😡
#48

🤬

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Persut on homoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Ja sinä olet kaikkien homojen äiti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#22

Yksi syy on, kuksut, jotka kannattivat EeUun elvytys pakettia!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Hakkarainen olisi pyydettävä takaisin / ja anteeksi ja ketkä on asian takana!?! Ja lohduttaa Purraa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Paavo Väyrynen pitäisi myös pyytää Persuihin Hakkaraisen lisäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

🤓
#30

Ja Timo Soini

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Soini on soppansa keittänyt ja äänestäjiensä päälle sen kaatanut. Ei jatkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suurin syy on kun duunarien etuja hallitus alkoi kaventamaan, lätkäisi jopa henkilökohtaisen sakon 200€ ”laittomasta” lakosta. Vielä otti sairausajan karenssipäivän käyttöön ja paljon muita heikennyksiä työehtoihin.
Sieltä se syy löytyy kun kansaa petettiin oikein urakalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sairausajan karenssi poistoa ei olisi koskaan saanut edes tehdä !
Ennenhän oli aina palkaton ensim. päivä.
Sen jälkeen lusmuilijat alkoi käyttäään hyväksi tuota porsaan reikää.

Vittu jos on sairas niin kyllä ensim. päivän voi itse kustantaa !
Työnantajalle se maksaa moninkertaisesti silti.
Eihän yritäjätkään saa mitään ensimmäiseen viikkoon mistään ja senkin jälkeen korvaus on aivan naurettava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Koska oli ensimmäinen saikkupäivä palkaton ja minkä työehtosopimuksen mukaan, Suomessa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Höpö höpö, niin kuin Lindtman sanoisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ei enää kansa halunnut kuunnella jatkuvaa biisiä maahanmuutosta.
Kyllä sitä kyllästyy samaa LP:tä kuuntelemaan vuosi tolkulla.
Ja tulos kertoo tästä kaiken.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Katteetonta puhetta, kokkarit vie.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Suomi on mamutettu ja sitä mukaa menetetty. Onko nyt hyvä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tärkeintä on kuitenkin se, mitä koko eu:n alueella tapahtui. Vihervassarit kärsivät tappion useassa maassa.
Itse kipuilin PS:n ehdokkaiden kanssa. En halunnut äänestää jo istuvaa kansanedustajaa (äänestäjän oikeusturva).
Naisehdokkaissa ongelmia, kun PS hehkutti istuvia mieskansanedustajia.
Mutta sentään äänestin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ääneni annoin Simo Grönruusille. Pätevä ja hyvä ehdokas. Ihmettelen miten vähän hän sai ääniä, samoin kuin toinen huippuehdokas Joonas Kiviranta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Minä annoin äänen Hakkaraiselle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Mie en iänestäny ketään, eu haistakoon pitkät veet!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#37

Nimenomaan ja vielä oikei venytellyn ja rikkirevityn pornotähden veeeeeeen! 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Niin. Jos Kokoomukseenkin mahtuu tulipunainen Pietikäinen ja vihreääkin vihreämpi Salla, niin miksi Persuihin, joka mainostaa itseään kansanliikkeenä ei mahtunut Hakkaraista, Tiihosta ja monta muuta poispotkittua. Nämä veivät arviolta 2% kannatuksesta pois. Myös KD:n kanssa vaaliliitto olisi voinut olla hyvä. Kokoomuksen apupuolueen leimasta ja ylimielisyyydestä on päästävä eroon. Saksi-huumori ei nyt täällä toimi. Puoluetoimistolla ja -johdolla on syväanalyysin paikka. Toki vasemmistolaisella valtamedialla oli jälleen osuutta persujen demonisoinnissa ja se osaan äänestäjistä uppoaa. Panostakaa johdonmukaisen selkeään tiedottamiseen ja markkinointiin. Tehkää perussuomalaisuudesta elämäntapa ja tuokaa esiin suomalaista kulttuuria. Puoluesihteeriltä tämä oli heikko suoritus. Listoilla oli todella päteviä ja koulutettuja ehdokkaita, jotka jäivät suurelle yleisölle nyt tuiki tuntemattomiksi. Turkkila ei yksistään ehdi puolueen kirjallista antia hoitamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Mutta viher kommunsiti akka Ruohonen-lerner silti mahtui listoille hautalan ja pietikäisen nokasta vedettäväksi.

Järjetöntä touhua Persuilta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#12

Muistelen, että Tiihonen lähti itse. Poislähteneet tai -lähetetyt ovat persuille ongelma siinä mielessä, että ajattelevat yleensä maahanmuutosta ja monesta muustakin asiasta persujen lailla, mutta katkeruus panee heidät arvostelemaan persuja enemmän kuin muita puolueita vaikka ovat niitä vastaan kiivaammin.
Medialla on suuri vaikutus siihen, kuinka persuihin suhtaudutaan, demonisointi kovaa, istuin kerran kahvilan pöydässä tuntemattoman rouvan kanssa puhuimme vaaleista ja kun sanoin äänestäneeni persuja, nousi rouva ylväästi, ja sanoi ettei voi istua samassa pöydässä populistin kanssa. Tuollainen käytös on median opettamaa.
Myös puheet persuista kouluttamattomina tulee muiden puolueiden kautta mediasta ja sosiaalisesta mediasta. Ei pidä paikkaansa. Saksi-huumori oli tosiaan liikaa, herkistä asioista ihmisiltä leikkaamisesta ei saa tehdä pilaa, leikkaukset tulee tehdä, mutta tyylikkäästi ja myötätuntoisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Totta turiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Puoluejohdon tulisi miettiä miten kohtelee omia jäseniään. Moni tehnyt pyyteetöntä ja jopa ilmaista työtä puolueen hyväksi. Puoluejohdolta pelkää p…ka niskaan, erotetaan, puukotetaan selkään, blokataan, mustamaalataan! Kritiikki puoluejohtoa kohtaan on perusteltu. PS: n tulevaisuus ratkeaa puheenjohtajistovaaleissa 2025!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Nimenomaan siellä takki kääntyy useaan otteeseen unohtaen peruskriteerit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Hakkaraisen eduksi ei ilmeisesti luettu raiskausluonteista suutelua eduskunnan käytävillä. Oikeudessa se luettiin tuomion arvoiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Purra ei anna persun fritsuja purra

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000