Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Demokratia peruutettu Ruotsissa?

Ruotsista kuuluu kummia. Demokratian mallimaaksi itsensä ylentänyt kansakunta on nyt niin suvaitseva, että se suvaitsee vain ”hyväksyttyjä” mielipiteitä.

Perinteiset ruotsalaiset puolueet eivät hyväksy Ruotsidemokraatteja. Uutta puoluetta, joka täysin demokraattisissa vaaleissa sai 13 prosentin ääniosuuden.

Perinteisten ruotsalaisten puolueiden mielestä ruotsalaiset äänestivät väärin, sillä puolueet eivät halua olla Ruotsidemokraatien kanssa missään tekemisissä. Tällainen ajattelu on demokratian irvikuva.

Ruotsidemokraattien poliittisesta linjasta voidaan olla ja pitääkin olla eri mieltä. Silti kansan tahtoa pitää kunnioittaa.

Tehty syrjimispäätös tarkoittaa käytännössä sitä, että näillä näkymin seuraavien kahdeksan vuoden aikana Ruotsissa on vain yksi oppositiopuolue. Poliittinen peli on Ruotsidemokraatit vastaan muut puolueet. Sellainen tilanne on Ruotsidemokraattien kannalta harvinaisen hyvä.

Trolliarmeijalle ilmoitan varmuuden vuoksi, että en kannata Ruotsidemokraattien poliittisia näkemyksiä. Ja senkin ilmoitan, että Perussuomalaisilla puolueena ei ole mitään tekemistä Ruotsidemokraattien kanssa. Silti puolustan demokratiaa ja hyväksyn kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon.

Ikävä kyllä jälleen on osoitettava sormella myös mediaa. Se ei ole nostanut äläkkää Ruotsidemokraattien syrjinnän vuoksi. Jos tilanne olisi toisin päin, niin kaikki päivystävät dosentit olisivat huolestuneina kommentoimassa epäruotsalaista diskuteeraamista.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Mara
#1

Olet oikeassa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kunkku
Utelias
#2

Haluaisin tietää että uskooko Ruotsin Pääministeri tosissaan puollustavansa demokratiaa tällä, vai tietääkö että menee kansan tahtoa vastaan mutta haluaa vaan pitää itsensä ja omat puolue-veljensä vallassa… Itseäni hävettää median puolesta, taas kerran, mutta eihän täällä tunnetusti enää saa esittää vasta mielipidettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000