Perussuomalaiset

Markku Saarikangas

Helsingin hallintoa uudistetaan – kenen eduksi?

Helsingin hallintoa uudistetaan – kenen eduksi – kaupunkilaisten demokraattisen vaikuttamisen lisäämiseksikö?

Osa I:

Ikävä kyllä on pakko todeta, että ei.

Koko hallintouudistus kaventaa asukkaiden valitsemien valtuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden valtaa, sekä vaikuttamismahdollisuuksia päätöksentekoon kovalla kädellä.

Hallintouudistus runnottiin valtuustossa läpi Kokoomuksen ja Vihreiden pakkosyötöllä. Luvataan demokratian parantumista, läpinäkyvyyttä ja suuria säästöjä. Teksti on kuin hurjimman konsultin suusta, sen jonka kädet ovat aina jonkun muun taskussa, kuin omissaan, sen joka aina menee WC:n kun jonkun on aika maksaa lasku.

Helsinkiin tulee pormestari ja neljä apulaispormestaria, jotka on valittu poliittisin perustein neljän vuoden kausille. Siis mitä? Pormestarien valinta noudattaa edelleen samaa vanhaa kabinetti suhmurointi traditiota. Äänestäjällä ei ole mitään tieto ketkä paikat saavat. Ainoa puolue Helsingissä joka tätä kirjoittaessani on virallisesti nimennyt pormestari/apulaispormestari-ehdokkaansa on Perussuomalaiset. Meidän ehdokkaamme on kansanedustaja, valtuustoryhmämme puheenjohtaja Mika Raatikainen. Tätä on avoin demokratia, Ei tiettyjen puolueiden salaseurat.

Pormestarimalli olisi perusteltu, jos kaupunkilaiset pääsisivät äänestämään henkilöä ja aidosti vaikuttamaan asiassa. Nyt kaikki on arvailua ja salailua.

Hallinnon aloja karsitaan viiteen nykyisestä 32:sta. Samalla luottamusmiesten paikkoja vähennetään noin 90:llä. Saadaan kuulemma suuria säästöjä?! Säästöt verrattuna asukasdemokratian kutistumiseen ovat naurettavan pieniä. Puhumme alle 500.000 eurosta vuodessa, kun noin ¼ osa luottamusmiehistä katoaa. Muuta säästöä en näe – ei hallinto ja työt mihinkään häviä siirtelemällä kakkuja hiekkalaatikolla. Miten asukasdemokratia ja läpinäkyvyys sekä vaikuttamismahdollisuudet lisääntyvät tässä kohtaa? Mikä on asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lähes häviämisen lopullinen hinta?

Mitä siis syntyy?

Viiden poliitikon ja viiden super-virkamiehen johtama kaupunki. Kaikkien 630.000 helsinkiläisen asiat ovat jatkossa tämän super-kympin käsissä. He hallitsevat koko Helsingin päätöksentekoa täysin suvereenisti. Monia ennusmerkkejä on jo nähtävissä, päätökset sanellaan, asukkaiden mielipiteille ei anneta mitään arvoa.

Vielä on mahdollisuus vaikuttaa asiaan äänestämällä kuntavaaleissa 2017. Perussuomalaiset eivät sorru suhmurointiin taikka diktatuuriin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Tapani
#1

Markku on oikealla asialla. Kansanvallassa valta oltava kansalla. Kansanäänestys on oikea tapa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Monia ennusmerkkejä on jo nähtävissä, päätökset sanellaan, asukkaiden mielipiteille ei anneta mitään arvoa.

Tulee mieleen jotenkin hallitus. Eikös siellä tuppaa olee Perussuomalaisetkin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000