Neljäs sotapäivä on alkanut Ukrainassa. Melko rauhallista eilistä seurannee raaempi jatko. Hiljalleen alkaa tavattoman huonon tiedonvälityksen ohi hahmottua vähän ohenneen sumun läpi eräitä tämän sodan luonteen peruspiirteitä.

Sotaa ei Venäjä edes yritä käydä salamasotana vaan siellä tapahtuvina reuna-alueitten, varsinkin metsien ja suoalueitten miehityksinä ja pommi- ja raketti-iskuina Ukrainan asekeskuksiin. Sen vaarallisimman näköinen isku, siviililentokentän valtaus Kiovan eteläpuolella, osoittautui operettimaiseksi. Ukrainan eliittijoukkojen saavuttua paikalle lensivät valtaajat heti helikoptereilla turvaan kotiin. Mustan meren rannalla Krimiltä lähtenyt hyökkäys etenee suurempia kaupunkikeskuksia kierrellen kohti puolen miljoonan asukkaan Mariupolia, joka näyttää olevan selkeä potentiaalinen valloituskohde. Donbassin entinen satama halutaan uudestaan sellaiseksi mutta jopa Venäjän omassa lehdistössä pelätään operaation vaikeuksia hyvin varustautuneessa suurkaupungissa.

Vaikutelmaksi heijastuu, että sota ei ole mahdollisimman nopeasti läpivietäväksi suunniteltu aluevalloitus- tai nukkehallitushanke vaan poliittisen kiristyksen lisäämis- ja jyrkentämisyritys.

Lauantai-iltana ilmoitettiin Venäjältä etenemisen olleen ollut pysähtyneenä välillä havaitun Ukrainan neuvotteluvalmiuden vuoksi, mutta nyt jatkuvan. Sodan kenttätapahtumat puhuvat tämän puolesta, joten poliittisella rintamalla voi olettaa tapahtuneen jotain merkittävää. Sellaiseksi helposti havaitsee illalla äkkiä tapahtuneen EU-linjan jyrkkenemisen. Saksan johdolla vain aivan harmittomiksi, lähinnä matkustuskieltoja Venäjän kansanedustajille sisältävää pakotepakettia terävöitetäänkin Venäjän erottamiseen Swift-pankkisysteemistä. Ja yhtä äkkiä Saksa salliikin ainakin kevyitten aseitten myynnin Ukrainaan. Koska Venäjän käytös juuri sitä ennen oli ollut sotatantereella nimenomaisen varovainen, täytyy etsiä syytä muualta.

Linjaansa oli sen sijaan jyrkentänyt Volodymir Zelensky, Ukrainan presidentti. Syyttäessään läntisiä liittolaisiaan merkittävän suoraan toimettomuudesta torjui hän jälleen Bidenin ”avuntarjouksen” kuljettaa hänet pois kotimaastaan merkittävin sanoin ”Minä tarvitsen panssarintorjunta-aseita enkä matkakyytiä!” Nyt oli hän nyt vaatimassa ehdottomuudella Ukrainan pääsyä EU:hun. Nimenomaan vaatimassa, ei pyytämässä. Vähän aiemmin oli hän ollut järjestelemässä rauhaneuvotteluja Varsovaan ja tahtonut niiden välittäjäksi Israelin pääministeri Bennettiä Israelin erinomaisten Venäjä-suhteitten pohjalta.

Tuskin on syytä epäillä, että Zelensky on ottanut aloitteen omiin käsiinsä. Ja kun lännen krokotiilinkyyneliin verhottu välinpitämättömyys Ukrainasta syöksee sen aikaa myöten tappioon, lienee hänellä vaihtoehtoina vain lännen pakottaminen vakavaan sotilaalliseen avunantoon tai myöntyminen katkeraan rauhaan Venäjän kanssa.

Putinille näyttää tällä kertaa olevan kiinnostunut pikemminkin suuresta liittoutumakamppailusta kuin valtionrajoista tai –johtajista. Se on vahvistanut, että tunnustaa laillisen hallituksen eikä esitä vaatimuksia rajanmuutoksista. Kiristyksen idea näyttäisi olevan pakottaa Ukraina siirtymään puolueettomaksi lopettamaan kaikki sotilasyhteistyö lännen kanssa.

Ja tässä on oletettavasti se, millä Zelensky saa valtin käsiinsä vaatimuksiinsa länttä kohti. Uhkaamalla hyväksyä Putinin perusehdot Ukraina pystyy asettamaan sen vaihtoehdon eteen joko seisoa oikeasti Ukrainan takana sotilaallisesti tai kärsiä strateginen murskatappio Venäjälle.

Näin länsi on uskaltautunut nyt korottamaan taloudellista panostaan. Tuleeko se riittämään? Onko Swift-ase tehokas ?

Ei ole! Swift-ulosheittoa on jo testattu Iranin kanssa päättäväisemmässä eli täydessä muodossa Iranin kanssa ilman mitään tulosta. Venäjää pienempi ja heikompi sekä vielä vahvemmin öljynviennistä riippuvainen maa porskuttaa edelleen suurpolitiikan aalloilla. Sitä suurempi ja vahvempi Venäjä, jolla lisäksi on Kiina valtavine rahavaroineen kummisetänään, ei tästä hetkahda semminkään. Lyhyeksi hetkeksi tuonee se kuitenkin lännelle väliaikaista puoliuskottavuutta Ukrainan ja Zelenskyn edessä.

Mutta Venäjän vastaus voi olla tähän vain jokin näyttävä sotilasoperaatio Ukrainassa, jolla se onnistuessaan asettaisi Zelenskyn viimeiseen pakkotilanteeseen vaatia länneltä tehokkaita huippumoderneja aseita, kuten uusimpia ilmatorjuntaohjuksia. Näillä Ukraina saisi hyviä mahdollisuuksia puolustussodassaan, Mutta tämä syöksisi lännen mukaan sotaan, vaikkakaan ei ydinsotaan tai maajoukkojen sellaiseen. Venäjä tulisi täydellä tulivoimalla hyökkäämään kaikkia tällaisia läntisiä tehoasekuljetuksia vastaan.

Tätä kuitenkin länsi juuri pelkää. Mutta jos se ei uskalla lähteä siihen, tekee Ukraina todennäköisesti Suomen tempun maaliskuulta 1940 talvisodassa. Talvisotahan oli silloisen toisen maailmansodan fokus sen kolmen kuukauden aikana kun sitä käytiin. Suomi odotti Iso-Britannialta ja Ranskalta tehokasta apua, jota koko ajan vitkutellen luvattiin. Pommikoneita luvattiin lähettää heti Suomelle iskemään Viipurinlahdelle kokoontuneet neuvostojoukot hajalle ja perässä piti tulla oikein retkikunta Suomen tueksi. Mutta kun jo Britannian pääministerin päättämä pommikoneiden kiireinen lähetys peruuntui, tiesi Suomi Mannerheimin ja Kallion johdolla, mitä sen on pakko tehdä.

Talouspakotteilla voi uhata sodan aikana, mutta jos vastustaja ei hätkähdä ja niitä joutuu toteuttamaan, niin ilmenee että niillä ei ole merkitystä sodan kulkuun. Zelenskyn Ukraina on puolestaan riittävän voimakas paitsi taistellakseen melko pitkään Venäjää vastaan myös repäisemään itsensä läntisistä yhteyksistään, jos muu ei auta isänmaan pelastamiseksi.

Tämä puolestaan olisi ainakin Yhdysvalloille pahempaa kuin Ukrainan puolivoimainen, hallituksen ja muun eliitin pakoon länteen päättyvä näytössota. Sillä miehitysvaltana ilman uskottavaa kansan hyväksymää ukrainalaishallitusta olisi Venäjä todellakin ansassa, jossa se joutuisi ennemmin tai myöhemmin Vietnam-syndrooman uhriksi. Mutta jos laillinen hallitus ohjaisikin sen itse ulos lännestä?!

Tässä lienee selitys, miksi läntinen suurmedia ja Biden itse ovat ”tukeneet” Ukrainaa lähinnä tappiomielialan ja paniikin levityksellä. Sen sijaan että autettaisiin nostamaan isänmaallista taistelumielialaa kuvaamalla Ukrainan vahvuutta ja voimaa ja olemalla symbolisesti paikanpäällä lähtivät Zelenskyn ja koko Ukrainan raivoksi läntiset diplomaatit jo ennen sotaa pakomatkalle. Ja samaan kehotettiin kaikkia länsimaiden kansalisia Ukrainassa. Zelenskylle itselleen on ”suositeltu” samaa. Kehotukseen kapteenille jättää ensimmäisenä laivansa kuitenkin tuli mainitsemani esikuvallinen vastaus.

Siinä, missä Ukraina on sotatilan pohjalta ja hyvästä syystä kieltänyt kansalaistensa poistumisen ulkomaille, suurmedia ja jopa korkeat läntiset poliitikot jatkuvasti syöttävät lurituksia jo lähteneistä pakolaisista ja odotettavista pakolaisaalloista.

Mutta tähän Ukraina on valtiona liian itsenäinen ja sen kansa liian isänmaallinen. Atlanttinen länsi ei pysty vapautumaan itse luomistaan velvollisuuksistaan sitä kohti. Sen peli käyttää vain hyväkseen Ukrainan kauheita vaikeuksia on jo epäonnistunut. Se ajautuu vääjäämättä itse myös kauhua herättävien vaihtoehtojen eteen. Suomelle kohtalo sen sijaan tällä kertaa hymyilee sen voidessa välttää tämän tarvitsematta tehdä mitään.