Perussuomalaiset

Jani Mäkelä

Turvallisuusympäristömme on muuttunut

Vaikeat ajat jatkuvat ja pahenevat. Kun vuosien piina koronan kanssa näytti taittuvan, Venäjä käynnisti hyökkäyssodan Euroopassa. Me Suomessa tiesimme tämän mahdolliseksi; idän vaino on ollut osamme vuosisatojen ajan. Silti toivoimme, ettei tämä tapahtuisi enää elinaikanamme. Putin päätti toisin.

Suomi ei ole tämän rikoksen edessä puolueeton. Olemme osa läntisiä sivistysmaita, tuemme Ukrainan kansan puolustustaistelua ja autamme sotaa paenneita. Meidän jos kenen pitäisi tietää, millaista on taistella yksin ylivoimaista hyökkääjää vastaan.

Pitkä linjamme turvallisuuspolitiikassa on osoittautunut oikeaksi. Suomi on ylläpitänyt vahvaa asevelvollisarmeijaa, hyviä suhteita naapureihinsa ja määrätietoisesti tiivistänyt läntistä puolustusyhteistyötä. Venäjän aggressio johtaa silti väistämättä tarpeeseen kiihdyttää vauhtia. Sotilaallisen uhan mahdollisuus on otettava tosissaan. Suomen on otettava käyttöön kaikki tarvittavat keinot.

Aseistus jalkaväkimiinojen palauttamisineen on saatava kuntoon, puolustusmäärärahoja on lisättävä puolustusvoimien tarpeisiin vastaamiseksi. Strategisten alueiden maakaupat on estettävä ja toteutuneet purettava. On vähennettävä riippuvuutta idän energiasta ja pyrittävä lähemmäs läntisiä turvatakuita. On nähty, että Venäjä uskoo vain voimaa ja pelkää vain Natoa.

Mitä tahansa tapahtuu, kriisi vaikuttaa joka tapauksessa pitkään myös talouteen. Parhaassakin tapauksessa puhutaan menetetystä 2020-luvusta. Vaikka uhkakuvat ovat synkät, pitää tehdä työtä paremman tulevaisuuden eteen. Kansallinen etu, työllisyys ja huoltovarmuus on asetettava etusijalle. Perussuomalaisten arvoissa isänmaan asia tulee ensimmäisenä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Ihmetyttää että mikä siinä Natoon menemisessä/liittymisessä
nyt niin kauan kestää?Onhan muunmuassa Stoltenberg todennut.=Että Suomi ja Ruotsi voitaisiin otta puolustusliiton jäseniksi hyvinkin nopeasti?Herää kysymys että ostiko Tasavallan Presidentti itselleen lisäaikaa Yhdysvaltain reissullaan?Jonkunlaisilla turvatakuilla?Että Nato kysymys voidaan siirtää siihen saakka kun hän jää eläkkeelle 2024:jä.Eikä tarvitse kantaa vastuuta mahdollisista seuraamuksista Natoon liittymisestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Silloin Natoon meno on liian myöhäistä, en minäkään ymmärrä Saulin jahkailua. Jollei sitten hän jättänyt jo hakemusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kaikki tehdään myöhässä ja päin persettä.
Nyt kun tuetaan Ukrainan Räkyttäjä Presitenttiä niin tukihan menee Ryssille…Ne on käytänössä jo vallanneet koko maan kaikki avustukset menee niille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Venäjä aikoo kansallistaa suomalaiset yritykset Venäjällä. Kansallistetaan me oligarkkien maaomistukset Suomessa, myydään maat suomalaisille ja varat käytetään Venäjän toimista johtuvien vahinkojen korvaukseen. Tavan Suomessa asuvien venäläisten omaisuuksiin ei silti pidä koskea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Miksi Suomessa ei pidätetä ja laiteta syytteeseen epäiltynä Maanpetoksesta ja Valtion rahojen ryöstöstä Suomen ykkös Venäjän Trollia Kommunisti ukkoa Paavo Lipposta !
Nyt on kiire aikaa ei ole paljon !!!
Ryöstetyt Rahat jää muuten sen rikkaalle nuorelle leskelle jolta niitä ei saada koskaan pois.
Tässä puhutaan Miljardi luokan kusetuksesta( ehkä kymmenien kun totuus paljastuu) jossa valtion yhtiö Fortumia käytettiin hyväksi siinä meni samalla Suomen sähkö verkotkin perkele !
Miten tällaista voi 2000 luvulla tapahtua ja miksi yleensä tuollainen Ryssien kätyri puolue saa toimia tässä maassa vapaasti joka vastusti kaikin keinoin Suomen itsenäisyyttä 1918

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Nyt suunnitellaan lain muuttamista jotta dosentti Bäckmannin titteli voitaisiin muuttaa virallisesti desantiksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Oligarkkeja ei pakotetteet ja Ruplan romahdus liikauta
Niiden rahat on Bitgoineina jo.

Bitgoineina joka on alunperin tehty Huumekauppiaiden ja Terroristien käyttöön nyt Venäjän rikkaatkin siirtyvät siiihen ja siirtävät jahtinsa Malediiveille jonne ei ydin saasteet yllä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Persujen pitäisi ehdottaa että Suomen valtio alkaa ajamaan poikottia joka kieltää Bitgoinin ym. virtuaali valuutat !

Usa:n olisi pakko lähteä mukaan tähän.
Vasta sitten Venäjä saataisiin kuriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Tosi hyvä kysymys on, miten tästä päästään eteenpäin niin, että kaikki säilyttävät jollain tavalla kasvot. Nyt tarjotaan vain keppiä, jolla ammutaan myös omaan jalkaan. Jos tapahtui virhearvio, ei sille enää voi mitään, mutta miten tämä ratkeaa, koska sodassa on aina kaksi osapuolta. Huoltovarmuustekijänä on syytä nostaa myös idea KELAn älyrahasto. Harmi, että hanke jäi jumiin jonnekkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000