Perussuomalaiset

Tom Packalén

Suomi tarvitsee nyt yhtenäisyyttä

 

Venäjän oikeudeton hyökkäys Ukrainaan on antanut Nato-junallemme sellaisen vauhdin, ettei se luultavasti pysähdy ennen pääteasemaa.

 

Vaikka päätöksiä tehdään vakavassa tilanteessa nopeasti, meidän on hyvä tiedostaa liittymisen seuraukset. Meidän täytyy huolehtia maanpuolustustahdon säilymisestä korkeana, vaikka yhtäkkiä olisemmikin osa isoa liittoumaa. On hyvä muistaa, että jos Suomeen hyökätään, hyökkäystä ovat torjumassa ja siitä kärsivät suomalaiset sotilaat ja siviilit, olimme Natossa tai emme. 

 

Olen edelleen Nato-option kannattaja, jos mielipidekyselyssä asiaa kysytään. Kuitenkin jos valtiojohto päätyy selonteossaan esittämään Nato-jäsenyyttä, äänestän jäsenyyden puolesta. Teen sen isänmaan ja demokratian takia. Jos optiokortti kannattaa enemmistön mielestä käyttää nyt, olen mukana. Suomi ja me suomalaiset emme tarvitse nyt mitään muuta niin paljon kuin yhtenäisyyttä. Nato-jäsenyys auttaa Suomea ainakin siten, että puolustusbudjettimme nousee pysyvästi 2 prosenttiin BKT:stä, mikä on merkittävä harppaus.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Pakkohan se on suomalaisen tyytyä vaikka optioon, jos ei muuta tarjota. Jos ei ole muuta tarjolla, kuin leipää ilman voita, siihenkin on tyydyttävä. Jos ei ole muuta tarjolla kuin Venäjän ja EU:n kurjuutta, niin sitten on mitta täynnä. Itse ole sitä mieltä, että Natoon ja irti ryöstelevästä EU:stakin, joka ei tee muuta kuin kerää rahat pois suomalaisilta ja jakaa ne ties minnekin, etuina, jotka eivät tunnu päätyvän ainakaan Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Natovastaisten mielestä pitää oottaa sopivaa hetkeä, taaskin jäädä asemalle seisomaan kun natojuna lähtee. Parempaa hetkeä natoon menosta ei ole tulossa mitä nyt on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kyllä tässä maanpuolustustahto ja tulevaisuudenusko on kovin rapautunut nähdyn ja koetun sisäviha-politiikan seurauksena. Miksi Suomen päättäjät nöyristelevät joka suuntaan ulkomaille, mutta kurittavat ja kurjistavat omia kansalaisia toistuvasti?
Eipä ole juurikaan kuullut poliitikkojen suusta kansallista henkeä nostattavaa puhetta. Eräskin suomalainen(?) ministeri, Tytti nimeltään pitää kansallisen edun tavoittelua vahingollisena. Toinen suomalainen(?) ex-ministeri, Aleksander nimeltään, häpeää Suomen lippua ja haluasi kovasti korvata sen EU:n tähtilipulla.
Niinpä minäkin tosi paikan tullen siirryn Norjan puolelle ja odotan, että Tytti ja Aleksander hoitavat diplomaattisesti, monikulttuurisesti ja solidaarisesti puolustuksen yhdessä EU:n kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vaihtoon!
Tyytyväinen
#6

Oliskohan suomalaisten ministerien kohdalla kyse ns ”riittämättömyyden tilasta” eli taidot ei riitä tittelin hoitoon!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi Suomi parkaa
#8

Monta kertaa itselläkin käynyt mielessä, että kannattaako nykyistä Suomea jäädä puolustamaan, tämä ei kohta ole enää suomalaisten maa. Vanhin tytär jo ehdotti Norjaan menoa koko suvun voimin jos sota syttyy

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Häh?
Hämmentynyt
#12

Se Norjako sitten on suomalaisten maa? Jos tämä ei tunnu enää ”siltä tutulta Suomelta” niin miksei tänne sitten voi jäädä kun ei enää tunne olevansa siinä tutussa Suomessa josta pitää päästä pois?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juurkin noin!
Tyytyväinen
#3

Tervetuloa Na,,, kerhoon Tom !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Natoon hakeminen on tervehenkinen hanke. Kannatan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Kyllä, nyt pitää puhaltaa yhteen hiileen ja unohtaa oikeisto vasemmisto ja muut jakolinjat. Nyt ollaan kaikki suomalaisia ja pistetään hanttiin tolle hullulle naapurille. Nyt maittaa EU ja NATO jäsenyys ja niiden tuoma vaikutus ja turva. Oot sitten punainen, vihreä sininen keltainen tai ihan mitä vaan, niin nyt paiskataan kättä ja kääritään hihat. Yhdessä eteenpäin. Jakolinjat hetkeksi romukoppaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Viherkommarit kannattaa kuitenkin ajaa pois maasta ilmaa pilaamasta. Koko elämä on pitänyt kärsiä demareista ja vihreistä, olisi jo aika päästä nauttimaan elämästä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#10

Nyt tarvitaan talvisodan henkeä, silloinkin kansa unohti vanhat kiistat ja oli yhteisellä Suomen asialla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vihreät koettavat tappaa suomalaiset kylmään ja nälkään, siinä ei paljon ole talvisodan henkeä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000