Talvisota antaa suomalaisille mahdollisuuden ymmärtää Ukrainan sotaa ja sen nyt muotoaan löytävää rauhanhahmotelmaa. Talvisodan lähtökohtahan oli Suomelle, että kun jonkin aikaa ehditään vakuuttavasti puolustautua yksin, niin sitten alkaa tulla kumppaneilta eli Iso-Britannialta ja Ranskalta tehokasta apua. Lämmintä kättä ja mediaylistystä ”vapaan maailman kylmille sankareille” sitten tuli ylenpalttisesti, mutta jo yksinkertainen aseapukin osoittautui tahmeaksi –jopa fasistinen Italia ehti välittää Suomeen enemmän käyttökelpoista tavaraa kuin suuret läntiset demokratia.

Tukiretkikuntaa sitten harkittiin ja havaittiin sen lähettäminen niin vaikeaksi, että sitä pitää kauan valmistella (ja huolehtia siitä, että matkan varrella varmasti saadaan napattua Ruotsin malmivarat itselleen…). Neuvostoliiton suurhyökkäyksen saavutettua sitten jäätyneen Viipurinlahden piti pommikoneita tulla Britanniasta heti mitin pääministeri Chamberleinin päätöksellä –jota ei kuitenkaan toteutettu. Jolloin Mannerheimin ja Kallion mitta täyttyi ja tehtiin katkera mutta pelastava rauha.

Kovin samankaltaista on tapahtumassa Ukrainan sodassa, jossa Ukrainan johdon kärsivällisyys läntisiin kumppaneihinsa alkaa olla lopussa. Biden ja Johnson ovat suoraan tyrmänneet Zelenskyn pyytämän lentokieltoalueen Ukrainaan, jolla olisi oikeasti tehokas vaikutus vähitellen turmiollisiksi käyvien infrastruktuuripommituksia vastaan. Edes sinänsä halukkaan Puolan ei sallita lähettää moderneja hävittäjäkoneita Ukrainalle, viitateen mahdollisuuteen joskus myöhemmin. Mutta Ukrainalla on enää yksi toimiva sotilaslentokenttä Lvivissä ylläpitämissä Venäjän operaatioiden ilmahäirintää. Jos ja kun Venäjä onnistuu rampauttamaan sen, niin sitten varmaan voi jo luvankin antaa lentokoneiden luovutukseen…

Toisaalta, Ukrainan puolustus on luja ja yhtenäinen ja 24 aluepääkaupungista vain yhden ovat venäläiset pystyneet valtaamaan. Selkävoittoon sodassa joutuisi Venäjä panemaan peliin käytännössä lähes kaikki rahalliset, aineelliset, inhimilliset ja henkiset voimavaransa. Eli: pitkää sotaa ei kunnolla kestä kumpikaan.

Viime päivinä ovat Venäjän minimivaatimukset ja Ukrainan myöntymisvalmius sekä rauhanhankkeen kansainväliset kummisedät alkaneet hahmottua. Vaatimukset ovat Krimin virallinen luovutus Venäjälle. Donbassin kapinatasavaltojen tunnustaminen itsenäisiksi sekä Ukrainan perustuslakiin kuuluvan Nato-jäsenyyshankkeen korvaaminen puolueettomuudella. ”Denatsifikointi” eli sekaantumisvipu Ukrainan sisäasioihin Suomen vuoden 1944 (ei siis 1940!) tyyliin on tiputettu pois alkuperäisestä vaatimussopasta.

Haastattelussaan amerikkalaiselle ABC:lle Zelensky nyt myöntyi alueluovutusmahdollisuuteen. https://abcnews.go.com/US/video/zelenskyy-interview-david-muir-reporting-abc-news-exclusive-83309456

Kun Zelensky esitti tässä pääongelmana lojalistisen ukrainalaisväestön kohtalon, on ilmeistä, että hän on myöntymässä myös Ukrainan vielä hallussapitämien Donbassin alueiden kuten Mariupolin satamakaupungin luovutukseen. Kapinallisten jo kahdeksan vuotta hallussapitämässä Donbassista tuskin avoimesti ukrainalaismielistä väestöä enää löytyy.

Puolueettomuuteen on Zelensky jo aiemmin ollut periaatteessa valmis, jos saa turvatakuita. Putin on puolestaan tämän hyväksynyt ja ”kummisetien” kuten Turkin presidentti Erdoǧan, Israelin pääministeri Bennet, Intian presidentti Modi ja oletettavasti, vaikka vielä sammutetuin lyhdyin, Kiinan presidentti Xi.

Haastattelullaan Zelensky myös laukaisi riemua Venäjällä. Valtion päätietotoimisto Ria Novosti pani juhlavan Zelenskyn kuvan Ukrainan vaakunan ja seinätekstin ’Office of the president of Ukraine’ kanssa alueluovutusmahdollisuutta koskevan sitaatin ylle. https://ria.ru/20220308/priznanie-1777132442.html

Vanha pimennyksessä ollut vuonna 2014 paennut ekspresidentti Janukovytsh samalla tuotiin esiin julistamaan, että Zelensky haluaa olla sankari, mutta sitä varten hänen pitää tehdä rauha eikä taistella viimeiseen ukrainalaisen saakka. Eli viittaus on selvä: tällä tiellä otamme sinut ystäväksemme ja unohdamme menneet, mutta ellei sittenkään, löytyy koipussista joku toinenkin allekirjoittamaan sopimukset. Jota tosin juuri kukaan Ukrainassa kylläkään ei tule tottelemaan, miksi niin paljon mieluummin halutaan ensimmäistä vaihtoehtoa…

Torstaiksi on sovittu Venäjän ja Ukrainan ulkoministerien tapaaminen ja Intian Modi ehti jo sanoa, että hän on kehottanut Putinia tapaamaan Zelenskyn kanssa. Rintamilla ei jo pariin päivään ole tapahtunut kovin merkittävää. Ennen kuin ryhtyvät kaikille osapuolille kalliiksi käyviin suurhyökkäyksiin suurkaupunkeihin, haluavat venäläiset selvästi katsoa sopimiskortit, jotka nyt näyttävät asettuvan rauhankuvioon.

Mitään varmaa ei kuitenkaan ole käsillä, kaikki on vielä alustavaa. Tuuli voisi vielä kääntyä, jos Nato ja Biden viime hetkellä sittenkin ryhtyisivät tositoimiin. Mutta Zelenskyn jälleen kerran aivan epädiplomaattinen ”Hän voi tehdä enemmän” oletetulle päätukijalleen Bidenille näyttää, että Zelensky tuskin enää mitään oikeasti toivoo, vaan pikemminkin pyrkii vyöryttämään syyn tulevista katkerista myönnytyksistä hänen eikä itsensä päälle.

Vielä on kuitenkin olemassa yksi merkittävä ongelma, joka sekin muistuttaa sota-ajan Suomesta. Rauhansopimus perustuslainmuutoksineen pitää saada presidentin lisäksi myös parlamentin, radan, hyväksymäksi. Suomessahan sai hallitus niin 1940 kuin 1944 vain armottomalla painostuksella ja uhkailulla eduskunnan hyväksymään rauhansopimukset ja silti jäi iso parlamentaarinen oppositio niitä vastustamaan. Jo ennen sotaa oli rada alkanut lipsua Zelenskyn kontrollista, vaikka hänen puolueellaan on ehdoton enemmistö siellä. Mutta jo vuosien 2014 ja 2015 Minskin sopimuksien vaatimat perustuslainmuutokset olivat siitä huolimatta toivottomasti jämähtäneet parlamentinkäsittelyissä. Riittääkö Zelenskyn arvovalta edes sodan ukkospilvien alla nyt hahmottuvan rauhan sisäiseen läpivientiin ei ole itsestäänselvää, vaikka todennäköistä.

Mahdollista myös on, että aina vaikeasti arvioitava ja hämäysoperaatioihin mieltynyt Putin olisi tälläkin kertaa suunnitellut jotain räjähtävää erikoisnäytöstä. Mutta, vaikka Putinin ei sillat poltettuaan enää tarvitse välttää lännen reaktioista, ei hänellä ole varaa ryhtyä pelaamaan sikaa maailman kahden suurimman valtion, Kiinan ja Intian kanssa. Niistä vielä mahtavampi ensinmainittu kyllä on kiinnostunut Naton ja lännen työntämisestä kauemmaksi Venäjän ja Intian rajoilta, mutta on hyvissä suhteissa myös Ukrainan kanssa -jolle puolestaan se on suurin kauppakumppani. Kiinan valtiolliset analyytikot ovat jo kehittäneet ajatuksen Ukrainasta eräänlaisena uutena Sveitsinä. Eli, kuten Suomikin 1940, tulee Ukraina epäilemättä löytämään uudella politiikallaan kumppaneita, jotka pystyvät hillitsemään mahdollisia Venäjän omia ”kohtuuttomia” valtapyyteitä.