Perussuomalaiset

Pasi Ruuska

Lähdin ehdokkaaksi - miksi ihmeessä?

Suomen kunnat tarvitsevat hyviä asioiden hoitajia – kuntapoliitikkoja ja luottamushenkilöitä. Johtotähtinä kuntapoliitikolle tulisi olla: perehtyneisyys asioihin, hyvä tietopohja ja kanssapoliitikkojen kunnioittaminen. Itselläni on ajoittain ollut vaikeuksia hillitä selvien kunnallisten ja valtakunnallistenkin hölmöilyjen edessä, mutta onpahan parannettavaa.

Tämän päivän politiikka on hajottanut Suomea ja politiikan voi monessa kunnassakin sanoa olevan rikki. Olen valmis tuomaan ryhtiliikkeen ja lahjomatonta suoraselkäisyyttä asioiden hoitoon. Koetan vaikuttaa myös siihen, että paikallinen media suhtautuu tutkivammin ja kriittisemmin siihen, mitä kunnissa todella touhutaan ja mitä on päätösten taustavaikuttimina – ajetaanko aidosti kuntalaisten asiaa.

Kunnan rooli luodaan nyt uudelleen ja seuraavat kuntavaalit ovat aiempia tärkeämmät Seuraavan neljän vuoden aikana luodaan puitteet tuleviin kunnallisiin päätöksiin. Mahdollisesti toteutuvan ja meneillään olevan sote-uudistuksen myötä palvelujen rahoitus- ja järjestämisvastuu poistuvat kunnilta. Tämä tarkoittaa noin 60%:a kuntien resursseista ja liikevaihdosta. Samaan aikaan ollaan siirtämässä päätäntävaltaa ja ohjausta maakunnille. Näiden muutosten vuoksi kunnan on oltava tarkkana luodessaan uutta toimintaa. Kunnan asioihin on helpompaa vaikuttaa sisältäpäin, kuin ulkoa. Näidenkin syiden vuoksi on syytä lähteä ehdokkaaksi ja siirtää keskusteluja, sekä ajatuksia, huoltoaseman kahvikupin äärestä myös kunnan valtuustosaliin ja hallituksen kokouspöytään.

Kuntien näkökulmasta suunnitellut uudistukset ovat mittavia. Kunnat eivät enää tulevaisuudessa järjestä, rahoita tai tuota sote-palveluita. Tämän vuoksi on oltava tarkkana henkilöstöresurssien uudelleen organisoinnissa ja käytössä. Uudistus vapauttaa valtavasti kapasiteettia muihin asioihin. Jos kapasiteetti käytetään väärin, saadaan aikaan tappioita, vahinkoa ja huononevaa palvelua. On tehtävä oikeita linjauksia. Kunnat muuttuvat palveluiden järjestäjistä elinvoiman mahdollistajiksi; työllisyys, yrittäjyys, kaavoitus, osaaminen, elinkeinotoiminta jne.

Kuntien on opeteltava hankintojen ja kilpailutuksen järjestäminen. Urjala ei tätä vieläkään osaa. Kuntien on huomioitava entistä paremmin suomalaiset pk-yritykset hankinnoissa. Kilpailutukset on voitava jakaa pienempiin osiin ja tähän luo uhkakuvan maakuntauudistus. Maakunnallisten päätösten myötä kilpailutettavat kokonaisuudet voivat ajautua suuriksi ja niihin pääsevät tarjoamaan vain veroparatiisiyhtiöt. Kuntien osuus julkisen sektorin hankinnoista on edelleen merkittävä. Kuntien viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja yrittäjien välinen aktiivinen vuoropuhelu auttaa kuntia tekemään parempia hankintoja.

Kunnan on syytä havahtua siihen, että yritykset kunnan elinvoiman ylläpitäjinä korostuvat. On siirryttävä kysymyksestä, ”mitä kunta voi tarjota yrittäjille?” myös kysymykseen, ”mitä yrittäjä voi tarjota kunnalle?”. Yritykset luovat työtä ja palveluita kuntalaisille, sekä tuovat verotuloja. Myös kuntalaisen tulisi ajatella samoin, eli mitä voi tarjota kunnalleen. Rakenteiden muuttumisen myötä vapautuvat voimavarat on siis mahdollista suunnata enemmän elinkeinopolitiikan tekemiseen. Kuntien on arvioitava jokaisen päätöksen kohdalla sen vaikutukset paikalliseen yrittämiseen ja sitä kautta palvelujen saatavuuteen.

Sitoudun pitämään huolta siitä, että kaduilla ja kylillä on turvallista kulkea, eläkeläisten ei tarvitse valita ruuan ja lääkkeiden välillä, nuoret pääsevät töihin, ”Kela-työkykyiset” pääsevät eläkkeelle, yrityksillä on edellytyksiä työllistää ihmisiä ja terveydenhuolto sekä vanhustenhoito pidetään ykkösprioriteettina. Ilmastokiima, jota vierastan, ei anna näille normielämän edellytyksille mitään mahdollisuuksia.

Kunnissa tehdään tulevaisuudessakin merkittäviä päätöksiä monella tasolla. Kaikki päätökset vaikuttavat yrittämiseen, elämiseen ja arkeen kunnassa. Maakuntapäätöksentekoon on saatava mukaan aloitteelliset ja valvovat silmät ja korvat. Tulevaisuudessakin luottamushenkilön on mahdollista vaikuttaa asioihin jo valmisteluvaiheessa esimerkiksi lautakunnissa.

Koen voivani vaikuttaa uuden ja paremman poliittisen kulttuuriin alkamiseen ja senkin vuoksi lähdin kuntavaaleihin ehdokkaaksi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000