Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Valtion täytyy panostaa vanhuksiin enemmän

4 kommenttia

Vanhustenhoidon laiminlyönnit kuohuttavat. Nämä tapaukset tuntuvat hyvin epäoikeudenmukaisille ja epäinhimillisille.
Meille tulee huoli läheisistämme. Monet kansalaiset miettivät omaa vanhuuttaan ja mahdollista hoidon laatua. Mihin suuntaan ollaan Suomessa menossa?
Näyttää selvästi sille, että soten kannatus laskee.
Eräät merkittävien poliitikkojen kannanotot kummastuttavat. Niitä on ihmetelty myös kuntaliitossa. Sotessa muka valvonta paranisi, kun maakunnat tulisivat kuvioihin. Kuinkahan tämä voisi realistisesti tapahtua?
Yksityistämisissä esimerkiksi kaikki rahavirrat ja budjetit sekä pöytäkirjat eivät ole julkisesti kansalaisten nähtävillä. Kun vastaavasti kuntien osalta pöytäkirjat ovat pitkälti julkisia.
Osakeyhtiöissähän mennään osakeyhtiölain mukaisesti. Voiton tuottaminen omistajilleen tuntuu olevan silloin eräs taikasana.
Miksi kokoomus ainoana puolueena vastusti hoitajamitoituksen saamista lakiin?
Nyt olisi aika laittaa maamme omien kansalaisten asiat ykköseksi tärkeysjärjestyksessä. Vanhuksemme ovat tämän maan meille rakentaneet. Kohtelun tulisi olla sen arvon mukaista.
Ihan hyvin voitaisiin ottaa rahoja pois muille maille menevistä kehitysyhteistyörahoista. Ulkoministeriön sivuilla kerrotaan tämän vuoden kehitysavun summan olevan jopa 989 miljoonaa euroa. Summaa oli jopa nostettu 90 miljoonaa viime vuodesta.
Näitä miljoonia kaivattaisiin erittäin kipeästi kotimaassamme esimerkiksi vanhustenhoidossa.
Jokainen meistä vanhenee. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei vanhenisi.
Meillä on oltava varaa hoitaa oman maamme vanhukset.
Valtio voisi antaa rahaa kunnille korvamerkittynä vanhustenhoitoa varten. Se vähentäisi kuntakohtaisia eroja ja toisi tasapuolisuutta.
Minna Reijonen (ps),
farmaseutti,
Kansanedustajaehdokas,

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Ei Helvetti enään lisää rahaa…Eihän tulipalokaan Bensalla sammu !
Syyhän on siinä kun alalle on kaadettu aivan järjettömästi rahaa !
Sitähän tämä kaikki huluus johtuu kun ulkomaan ryöstöfirmatkin on huomanneet rahan jaon.

Persujen pitää vaatia että koko 70 Miljardin sosiaali kulut (jotka on maailman korkeimmat) puolitetaan
Puolet tästä syö Huumebisnes ja Pakolaisbisnes (ihmiskauppa) jota rahoitetaan sosiaalikuluista.
Nämä kun laitetaan kurin kyllä Suomella sen jälkeen on vara hoitaaa vanhukset ja sairaat ja muut sosiaali pummit pitää ajaa töihin Viron veromallilla !

Näin helppoa on liattaa asiat kuntoon jos halutaan.
Ei jeesustelemalla ja velkarahaa jakamalla tule kuntoon.

Farmaseuttina varmaan tiedät kuinka paljon apteekin kautta lääkkeitä menee yhteiskunnan piikkiin huumekäyttöön ! jotka rahoitetaan sosiaalikuluista. Tämä on aivan järjetöntä toimintaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Yksityistäminen – kuka sitä todella hallitsee että valvoo aikaajoin pistokokein _ pahinta, kuin jopa edusvastuutonta jos on ”ulkomaista kasvottomuutta”,ilman todellista vastuunkantajaa.
Kuinka paljon valuu/ -valuutetaan kotimaista pääomaa ulkomaisiin liiveihin,kuten tuo mainitsemasi kehitysyhteistyörahaa-kin.

Ei maalata pikkupiruja seinille mutta oiskohan edessä pahimmillaan että maammekin tarvitsee tulevaisuudessa ”sen piirissä” tavalla tai toisella saada – kehittää/satsata ”omaan puutteeseen” : valuttamisen jälkeen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Piti, piti, piti, mutta pannu räjähti
#3

Jonkun/ joidenkin silmäätekevien poliitikkojen vierailu Nokialaisessa vanhainkodissa v2005 aiheutti kovan hyörinän ja kiireen henkilökunnalle ennen julkkisten tuloa. Piti näyttää että kaikki oli hyvin. Näin henkilökunnan toiminta menee sen omaan ja vanhusten nilkkaan iskuna. Todellisuutta kaunisteltiin eikä uskallettu puhua henkilökuntavajauksista.
Ilmassa leijuvaa ammoniakin hajua ei saatu poistettua. Tämä tapahtui sen vanhemman jo puretun rakennuksen aikana.
Kyllä nämä vanhustenhoidon vaikeudet ovat olleet päällä ja tiedossa jo vuosikymmeniä, eikä mitään sen eteen olla tehty.
Tänään puhuttavat asiat ovat totta mutta jäävät vaalipuheiksi.
Kassa on tyhjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei mulla muuta
#4

Tyhjästä on paha nyhjästä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000