Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Henkilötunnusten lakkauttaminen ei tuntuisi järkevälle

Valtiovarainministeriössä mietitään henkilötunnusten tulevaisuutta. Lopetetaanko entisten tunnusten käyttö kokonaan? Vai uudistetaanko systeemiä jotenkin muuten?
Uudistusta tunnutaan tekevän vedoten siihen, että tästä nykymuotoisesta henkilötunnuksesta käy usein tarpeettomasti ilmi henkilön syntymäaika tai sukupuoli. Eräänä perusteena pidetään myös sitä, että henkilötunnukset voivat loppua.
Mielestäni nämä syyt vaikuttavat hieman erikoisille. Eikö nimenomaan ihmisen tunnistuskeinoina esimerkiksi juuri ikä tai sukupuoli ole merkityksellisiä?
Henkilötunnusten kohtaloa miettivän työryhmän toiminta on alkanut ja se kestää vuoden loppuun. Ryhmältä on odotettavissa esityksiä asiaan.
Jos päädytään nykyisin käytössä olevien henkilötunnusten käytön lopettamiseen kaikkien osalta, tulisi mielestäni ennen toimeenpanoa laskea kustannukset systeemille.
Kustannuksia tulisi, kun järjestelmiä jouduttaisiin uusimaan. Ajokortit, passit, terveydenhuollon tiedot, kelakortit ja monta muuta jouduttaisiin uudistamaan niiltä osin. Olettaisin, että tämä tulisi todella kalliiksi.
Uudistuksessa olisi myös huomioitava mahdollisten väärinkäytösten riskit.
En jaksa uskoa siihen, että numerot henkilötunnuksia varten loppuvat. Kyllähän Suomessa numeroita ja kirjaimia luulisi riittävän.
On mielenkiintoista nähdä, millaisen esityksen työryhmä tekee.
Minna Reijonen (ps), Kansanedustajaehdokas, Pohjois-Savon maakuntavaltuuston varajäsen,
Kuopion kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Millainen olisi systeemi, jossa henkilöiden identiteetin varastaminen olisi nykyistä paljon vaikeampaa?

Identiteettivarkaudet ovat suuri uhka kaikille tänä päivänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000