Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Sdp haluaa romuttaa turvapaikkajärjestelmän?

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne linjasi tänään Ylen vaalitentissä puolueensa turvapaikkapoliittista ohjelmaa siten, että kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden tulisi päästä kielikurssille ja töihin. Anteeksi mitä?

Rinteen linja tarkoittaisi, että turvapaikkabingon voitto-osuudet nousisivat vielä siitä, mitä ne ovat nyt. Jo nyt touhu näyttää naurettavalta. Kun ihminen saa kielteisen päätöksen, tarjotaan hänelle joka tapauksessa samat palvelut kuin aiemmin. Ja itse asiassa jopa paremmat kuin muulla väestöllä, kunhan älyää tulla Helsinkiin. Nyt Rinne tarjoaa kaupan päälle vielä kielikursseja ja töitä. Voiko hölmömpää ajatusta olla?

Miksi ihmeessä me ylläpidämme varsin kallista ja moninkertaisia valitusreittejä sisältävää äärimmäisen kallista turvapaikkaprosessia jos sillä ei ole mitään merkitystä? Lähtökohta kuitenkin on se, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ja maassa oleskelijat tulisi poistaa maasta. Se ei onnistu tarjoamalla palveluja vaan tarjoamalla säilöönottoa, josta voi poistua milloin vain kotiinsa. Vapaaehtoinen paluu kotiin kiinnostanee enemmän kuin säilössä odottelu.

Vanhan valtionhoitajapuolueen puheenjohtajalta saattaisi odottaa hivenen vastuullisempia lausuntoja, mutta tulipa nyt kerralla selväksi demarien linja. Meillä ei taida olla sama suunta.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Asylum-systeemi on jo nyt ihan romuna, ihan toimimaton. Siinä ei ole paljoa enää romutettavaa.

Sen sijaan pitäisi laittaa rajat kiinni ilman papereita ja matkustuskirjoja tulevilta. Täydellisesti, kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Rinne on pienen valtaeliitin ja -median vietävänä ja varmaan ihan oikeasti uskoo, että suurin osa myös kansasta ajattelee, kuten viherpuna-media rummuttaa. Siinä Rinne osuu harhaan ja raskaasti. Rinne haluaa vain mielistellä tajuamatta lainkaan asiakokonaisuuksia ja taustoja sekä seurauksia. Rinne pyrkii vain valtaan ja suosion tavoittelu ajaa yli asiaosaamisen. Onneksi on PS ja Halla-aho.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

sosialisti-feministi
#3

Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen kuuluu demokratiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Jos Rinteestä tulee pääminsteri, niin tämä maa on kusessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

Minusta koko pakolaiskeskutelu on aivan väärillä urilla osa suojelee Pedofiileja ja terroristeja osa haluisi lisää osa haluisi kuristaa tämän maan hengiltä niden taki aosa haluisi rajat kiinni jne.. ei tässä ole mitään järkeä koko touhussa eikä keskustelussa.

Asia pitäs hoitaa kuten ennenkin Suomessa se on hoiettu Kekkosen aikaan.

Jos rahalla nitä ei houkutella niin silloin niitä ei tule !
Ei ole mitään järkeä maksaa niille 10 x sosiaalitukia mitä niiden kotimaan palkka taso on kk…tämähän on hullua !

toiseksi jos maassa ei osaa olla maan tavalla ulkomaiset olis vaikka työperäinen niin ULOS !!!

KEKKONEN ON AIKOINAAN SANONUT ETTÄ MAASSA MAAN TAVALLA TAI ULOS !

Ei tässä ole mitään epäselvää kun noudattettais näitä periaatteita niin ei tarvitsisi terrositeista ja pedofiileista riidellä eikä miljardeja siihen tuhlata.
Koska nykyään niitä ei voi enään asellakkaan ulos häätää kun joku suvaki keksii aina jonkun laki pykälän estämään sen

SOSIAALITURVA ALAS !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000