Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Kirje nuorelta äänestäjältä

Olen saanut valtavan määrän kannustavia ja ilahduttavia viestejä tämän vaalikampanjan aikana, joista jokainen on antanut voimaa jatkaa. Sain eilen kuitenkin viestin, jonka haluan jakaa teidän kanssanne, sillä tällä nuorella miehellä on asiaa, jota jokainen voisi pohtia. Tämä viesti liikutti minua erityisesti sen huolen osalta, jossa nuoremme elävät mutta myös sen luottamuksen vuoksi, jota tämä kirje itselleni ilmentää. Julkaisen kirjeen kirjoittajan luvalla, mutta siitä on poistettu tiedot, joista henkilön voisi tunnistaa.

”Hei Mari!

Olen pitkään pyöritellyt muutamia ajatuksia päässäni, seuratessani maailman menoa, ja ajattelin kirjoittaa niistä sinulle. Ajattelin tulla moikkaamaan sinua vaaliteltoille ihan kasvotusten, ja parikin kertaa olen ohitsesi kulkenut, mutta olet aina ollut varattuna monille muille kiinnostuneille äänestäjille. (Tämä tosin on mielestäni vain positiivinen ongelma. Ilahduttavaa, että äänestäjiä kiinnostaa.) Nyt rohkaistuin viimeisimpiä uutisia lukiessani viimein kirjoittamaan.

Olen 21-vuotias nuori mies. Seuraan yhteiskunnallisia tapahtumia aktiivisesti. Tämä aiheuttaa välillä kovaakin epätoivoa ja masennusta siitä, etteivät ihmiset ensinnäkään osaa elää keskenään kunnolla, mutta myös kuinka naiiveja, helposti huijattavia ja ahneita ihmiset ovat. Ollessani vielä alaikäinen, ja pohtiessani yhteiskunnallisia asioita, nojasin monen nykynuoren tavoin oikeisto-vasemmisto -akselilla hieman enemmän vasemman suuntaan, luullen, että siellä oltaisiin oikeudenmukaisia ja tervejärkisiä. Mutta voi kuinka väärässä olin… Nykyään irtisanoudun tästä jaottelusta, koska mielestäni totuutta ja oikeudenmukaisuutta ei voi laittaa selkeästi tällaiselle mittarille.

Tulevaisuus huolestuttaa minua todella paljon. Koen olevani elävä esimerkki, siitä kuinka sinisilmäisiä, ja helposti manipuloitavissa nuoret ovat. Ennen kuin aloin oikeasti ottamaan asioista selvää itse, ja olemaan luottamatta sokeasti valtamedioiden otsikoihin ja kirjoitteluun, ja some-ilmiöihin, luulin, että Perussuomalaiset olivat rasistisia ja vanhanaikaisia juntteja, jotka vastustavat kaikkea. Nyt kaikkien näiden vuosien (vaikkakin kohtuu vähäisten) jälkeen, olen huomannut, että PS on ainoa puolue, jolle Suomen kulttuurin, itsemääräämisoikeuden, kielen, identiteetin ja kansan vaaliminen, on sydämen asia. Nämä ovat olleet itselleni aina suuria arvoja, ja vasta näin vanhempana olen huomannut kuinka halpaa tämä kaikki on nykypäivänä globalisaation ja hedonistisen maailman keskellä. Se satuttaa minua itseäni ainakin henkilökohtaisesti. Ei Suomi ja suomalaisuus täydellisiä ole, mutta kun maailmaa katsoo, niin kyllä meillä on kansana syytä olla ylpeitä itsestämme, historiastamme ja kulttuuristamme. Mutta… kaikkialla missä kuljen, olen huomannut kuinka yhä useampi omanikäiseni, ja varsinkin nuoremmat, ovat täysin valmiita heittämään tämän kaiken pois. Suomalaisuudesta on tullut kirosana ja tabu, josta ei saa olla aidosti ylpeä. Media on täynnä vasemmistoon nojaavia toimittajia, jotka ajavat käytännössä propagandatasoista journalismia jo YLE:nkin tasolla, saaden yhä vain uudet nuoret ajattelemaan halutulla tavalla.

Tämä maailma on täysin sekaisin. Kansallismielisiä haukutaan rasisteiksi, vaikka esimerkiksi omasta mielestäni se, että Euroopassa kansoilla olisi omat valtiot ja itsemääräämisoikeus ja vapaus harjoittaa omaa kulttuuria ja tehdä toistensa kanssa yhteistyötä, silti säilyttäen oman identiteettinsä ja pitäen kiinni arvoistaan, on parhainta ja aidointa monikulttuurisuutta. Mutta tämä ei kelpaa vasemmistolle. Ei… monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus ja edistyksellisyys on sitä, että on mahdollisimman paljon eri kansallisuuksia muualta kuin länsimaista. Niinhän sitä joku sanoi joskus, että valkoista kohtaan ei voi olla rasisti, ja että eurooppalaisilla ei ole omaa kulttuuria.

Nämä asiat ovat sinulle varmasti tuttuja, ja en ole ainoa joka niitä ottaa kanssasi esille, ja varmaan jo kyllästymiseen asti olet päässyt niistä puhumaan.

Mutta haluan tuoda eteesi huoleni.

Olen huolissani siitä, että Suomesta tehdään edelleen maailman sosiaalitoimistoa, koska se on ”meidän velvollisuutemme”, jotta voimme taputtaa itseämme selkään siitä kuinka hyviä ihmisiä olemme.

Olen huolissani siitä, että Suomi menettää itsemääräämisoikeutensa EU:n liittovaltiolle.

Olen huolissani siitä, että Suomessa on käynnissä väestönvaihdos. Että suomalaisiin, varsinkin nuoriin, isketään ajatus siitä, että lapsi on vain taakka omalle elämälle ja se tuottaa hirveästi päästöjä, ja täten lapsen saaminen on typerää ja pilaa elämän ja tuhoaa luonnon, samaan aikaan hehkuttaen sitä kuinka muualta pitää tuoda lisää ihmisiä paikkaamaan alhaista syntyvyyttä. Ja luonnollisesti hehän eivät täältä koskaan lähde pois. En halua lähettää ketään kuolemaan, mutta kun niin moni maa ei halua ottaa kansalaisiaan takaisin, vaikka sinne olisi turvallista palata, ja olemme tällöin jumissa.

Olen huolissani siitä, että suomen kansa, menettää väestönvaihdoksen seurauksena itsemääräämisoikeutensa ja arvonsa, taustaltaan eri kulttuuria ja arvomaailmaa edustavien lisääntyessä hallitsevissa elimissä. 

Olen huolissani siitä, että vasemmistolaisen politiikan seurauksesta Suomessa ei ole enää kannattavaa tehdä työtä ja asua, ja että suurituloiset muuttavat pois, jättäen jälkeensä nääntyvän kansan, joka ahneudessaan tulonsiirtoja ja veroja tekemällä tapatti Suomen talouden. 

Olen huolissani siitä, että maailma etenee yhä edelleen kohti identiteettipolitiikkaa, jossa ihmisen aatteilla ja arvoilla ei ole sijaa. Faktatiedot hiljennetään koska ne ovat loukkaavia ja ikävää kuultavaa. Sen sijaan ihon pigmentti ja haaravälin sisältö ratkaisee. Ja auta armias jos olet valkoinen, hetero, mies ja vielä hyvänen aika vaikkapa kristitty niin ei hyvä heilu.

Olen huolissani siitä, kuinka ihmiset unohtavat että velvollisuus ja vapaus ovat käsi kädessä. Kaikki vain tahtovat jälkimmäisen.

Olen huolissani siitä, että ihmiset pitävät lähes kaikkea haluamaansa ihmisoikeutena, eikä minkään eteen olla enää valmiita tekemään töitä ja näkemään oikeasti vaivaa.

Olen huolissani siitä, että ihmiset vierastavat kärsimystä, joka vääjäämättä on osa elämää. Sitten hankkiudutaan kaikesta epämiellyttävästä eroon, mennen jopa niin pitkälle, että vain epämiellyttävät mielipiteetkin tehdään laittomaksi vihapuheeksi.

Olen huolissani siitä, että tätä hulluutta on niin mahdoton pysäyttää, koska ihminen on lyhytmuistinen, ahne ja typerä olento.

Tästä kirjeestä jää uupumaan paljon asioita, joita mielessäni liikkuu, mutta muuten tästä tulisi pidempi kuin nälkävuosista.

Siksi kysynkin sinulta:

Mitä ajatuksia kirjeeni sinussa herätti, ja mitä sanottavaa sinulla on tällaiselle nuorelle, joka on menettänyt jo toivonsa paremmasta huomisesta? Nuorelle, joka näkee päivittäin kuinka hänelle tärkeitä asioita tuhotaan ja pilkataan. Joka kokee, että tulevaisuudella ei ole mitään annettavaa? Joka pelkää, että se pieni ilon kipinä, joka syttyy kun muutoksen tuuli on puhaltamassa Euroopan yli, on vain hetken hurmos, ja lopulta mikään ei muutukaan?

Olen jo käynyt äänestämässä, ja äänestin sinua. Koin, että jaoin eniten aatteita ja arvoja kanssasi, ja puolue minulla nyt oli selvä aikoja sitten. Kaikesta emme ole samaa mieltä, mutta se kuuluu mielestäni elämään. Että voidaan olla eri mieltä asioista, mutta silti voidaan tehdä yhteistyötä, ja tavoitella yhteisiä tavoitteita. Että voidaan keskustella mielipiteistä avoimesti, ja nähdä eri näkökantoja, ja kenties oppia jotain uutta toisiltamme. Sen sijaan että kaikki epämiellyttävät mielipiteet hiljennettäisiin vihapuheena tms. Aikuisten ihmisten pitäisi mielestäni pystyä siihen.

Tahdon kiittää sinua työstäsi jota teet. Vaikka toiveeni paremmasta huomisesta on hiipunut, niin lämmittää mieltä, että on vielä ihmisiä, jotka jaksavat uida vesiputousta pitkin ylös. Harmittaa ettemme päässeet juttelemaan vaalitoreilla, mutta jos luet tämän viestin, niin se on jo enemmän kuin uskalsin toivoa.

Pyydän anteeksi avautumistani. Toivottavasti en pilannut päivääsi. Pahoittelut myös jos kirje oli huonosti jäsennelty.

Onnea ja menestystä vielä vaalien loppusuoralle! Täällä ollaan mukana 110:llä 😉 ja jänskätään tulosiltana PS:n väreissä. Suomi ja maailma tarvitsevat enemmän kaltaisiasi Leijonaemoja.”

Äänestä Suomi takaisin!

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Suomen kokoinen demokratia
#1

Politiikka tehdään ajassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Olipa hieno kirjoitus – ja vain 21-vuotiaalta nuorelta mieheltä! Terveisiä vain hänelle, muutetaan yhdessä politiikan suuntaa Suomessa! Muutos on mahdollista ja yhteiskuntamme tervehtyminen on meidän kaikkien perussuomalaistan asia – ja ME saamme aikaan muutoksen parempaan. Kiitos Marille kirjoituksen julkaisemisesta, tämä oli todella hyvä ja koskettava kirjoitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Nuoret on aina kivoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#5

Helvatan järkevä että totuudenmukainen kirjoitus nuorelta tämän hetken menosta. Tuntuu jopa siltä puolueisiin katsomatta että nuoremmat ovat fiksuja myös eri paneeleissakin,vaikka olisivatkin eri mieltä toistensa kanssa.
Ehkä kuitenkin valta ja vastuu monine eri tekijöineen varttuneempina aiheuttaa ” erästä ainetta päähän” – liiaksi saakka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Terve demokratia
#3

Nuorten tulevaisuuden usko, siitä on kysymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000