Perussuomalaiset

Leena Meri

Ylen tiedotus taas puutteellista

Illan uutisissa 13.11. oli juttua vuoden 2016 alusta nousseista tuomioistuinmaksuista, joita korotettiin.

Yle puhui kynnysrahasta, jotta voi viedä valituksen parkkimaksusta tai verosta hallinto-oikeuteen. Asiasta sai sellaisen käsityksen että Suomessa pitää nykyisin maksaa joku epämääräinen kynnysmaksu saadakseen juttunsa käsitellyksi. Kyseessä ovat tuomioistuinten käsittelymaksut, joita on monissa asiaryhmissä aina ollut. Suomessa on kansainvälisesti verrattuna vieläkin kustannuksiin nähden matalammat maksut kuin monissa maissa.

Maksuja ei tarvitse maksaa etukäteen ikään kuin kynnysrahana. Esimerkiksi hallinto-oikeudessa käsittelymaksu on 250 euroa eikä sitä todellakaan tarvitse maksaa valitusta jätettäessä eikä sitä peritä lainkaan jos voittaa juttunsa.

Lisäksi maksusta on vapautettu kokonaan, jos saa oikeusapulain mukaista oikeusapua tai jos maksun periminen olisi ilmeisen kohtuutonta, viranomainen tai maksun määräävä virkamies voi yksittäistapauksessa määrätä, ettei maksua peritä. Lisäksi on asiaryhmiä joista maksua ei peritä.

Ylen uutisoinnissa oli erittäin harhaanjohtavaa, ettei se kertonut milloin maksu laskutetaan ja milloin se jätetään kokonaan perimättä. Oleellisinta olisi ollut kertoa, ettei maksua peritä lainkaan jos voittaa juttunsa eli :

Tuomioistuinmaksulaki

9 § Asian lopputuloksen vaikutus

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos:

1) tuomioistuin muuttaa ulosottomiehen päätöstä muutoksenhakijan eduksi;

2) muutoksenhakutuomioistuin muuttaa rikosasiassa alemman tuomioistuimen ratkaisua muutoksenhakijan eduksi;

3) hallinto-oikeus, korkein hallinto-oikeus tai vakuutusoikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi; markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään kuitenkin riippumatta lopputuloksesta, samoin veroasiassa annettua ennakkoratkaisua koskevassa muutoksenhakuasiassa;

4) tuomioistuin määrää lähestymiskiellon.

Linkki: Tuomioistuinmaksulaki 1455/2015

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Jari
Hämmentynyt
#1

Paras keino hallita ihmisiä on viedä vähän kerrassaan heiltä oikeudet…. tätä siellä hallituksessa tehdään oikein urakalla. Tulee näkymään kannatusluvuissa ja hurjasti! Valitettavasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#6

En osaa sanoa mistä mikin johtuu mutta enpä ihmettele jos jopa YLEn tiedotus kansalle on vääristelevää ja kerrotaan mitä sattuu. En ihmettele jos tulee väärä käsitys. Median tehtävä on jakaa oikeaa tietoa ja puolueetonta tietoa .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

minusta pitäisi YLE.n rahoitus verorahoista lopettaa kun se ei pysty oikeaa tietoa välittämään ja on muutenkin erittäin puolueelinen ohjelmissaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

Milloin suomalaiset valtaapitävät tiedotusvälineen ovat kertoneet oikean totuuden tavalliselle kansalle? Kyllä se totuus on kaivettava ihan ite jostakin ihan muualta kuin valtaeliitin tiedotusvälineistä: yle, mtv3, Hesa jne. Edes meidän itsemme meitä itseämme edustamaan valitsemat kansanedustajat eivät meille asioita kerro niin kuin ne ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#13

Yle jättää äärimmäisen hienotunteisesti uutisoimatta erään maahanmuuttajataustaisen ihmisoikeusaktivistin ja Kokoomuksesta Vihreisiin loikanneen (ent.) kansanedustajaehdokkaan Kela- keplotteluista.

Eletään mielenkiintoisia aikoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#14

Kappas vaan, pitkään meni, mutta lopulta Ylekin julkaisi jutun tästä Saido Mohamedista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Juuri noin!
Teki tämä hallitus mitä tahansa aina menee pieleen, eikö?
Itseasiassa edellisen Hallituksen tekemä Yhteisöverojen alennus oli myös tämän hallituksen syytä.
Siis miten? No, Yritykset hädissään jakoivat saamansa verovaroista lohkaistun lottopotin osinkoina, koska pelkäsivät talouden romahtavan, koska SDP, Vihreät ja RKP eivät olleetkaan enään hallitusvastuussa. Näinhän se on nähtävä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ruusu
#12

Hyvä kirjotus, Meri kestää kehut vallan hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hohhoijaa
#2

Voi hurrjjja noita yleläisiä. Minullakin on mieli nyt pahoitettu.

Olisiko otsikko voinut olla : ” Tarkennuksena Ylen uutiseen : on tilanteita, joissa oikeudenkäynti maksuja ei peritä”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Yle:n mielestä Trump on paha ja Merkkel ja Hollande hyvä ihan kuin kaikkien muidenkin Viher-vasureiden mielestä.
Lähes kaikki politikot ympäri Eu:n on samalla linjalla josta johtuu se että lähes kaikki politikot Eu alueella on EU-TROLLEJA (oman edun ja omien ja tulevien Brysselin miljoona virkojen takia omaa isänmaata ja koko Eu aluetta tuhovia syöpäläisiä !

Tästä johtuu miksi meille kansalaisille valehdellaan Brexitistä, Trumpista jne. koska samalla pelätään tulevia Itävällan ja Belkian vaaleja ja Merkkelin ja Hollanden kaatumista ensi vuoden vaaleissa koska se olisi kuolin isku Brysselin velka kasvulle joka olisi kauhistus Ylelle ja Politikoille ! Vaikka se on ainoa asia joka voi tuoda järjen Suomeen ja Eu alueelle ja ehkäistä 3. maailman sodan .
Suvakit ,Huumehörhöjen puolesta puhujat,Homottajat,Velaksi eläjät Sosiaali pummien toiselta puolen maailmaa haalijat tuhoaa moraalin ja rauhan ja saa aikaan 3. maailman sodan !!!
Brexit ja Trump voi estää sen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Jatkoa…
Järki on tultava päähän joko hyvällä tai pahalla !
Trump. Brexit ja sitä seuraavat järki äänestykset belkiassa, itävallassa saksassa ja Ranskassa tuovat järjen Suomalaisten ja Eu kansalaisten päähän hyvällä !
Se on 100 kertaa parempi vaihtoehto kuin pahalla siis velkasi eläen konkursiin ja 3. maailman sotaan ajautuen !!! (jota Viher-vasurit ja Eu-Trollit yrittää saada aikaan )

ps. sodallakin järki tulee kansalaisten päähän kun kunnon selkä sauna annetaan….järki pysyy päässä useita kymmeniä vuosia yleensä siis muutaman sukupolven ajan…Mutta Persujen pitäisi tehdä kaikkensa rauhan eteen ja ehkäistä 3. maailman sota ja vannoa Brexitin ja Trumpin nimeen ja odottaa kun joulukkuussa Itävaltaan valitaan uusi Presitentti joka tulee olemaan jatkoa tälle myönteiselle kehitykselle.

t. Persut on perseensä myyneet…. (voin vieläkin äänestää Persuja jos Brysselin perseen nuolenta linja vaihdetaan ennen vaaleja olleeseen linjaan,kun ei vaihtoehtojakaan tässä maassa ole )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri kansanedustaja, varatuomari
#4

Oikeusministeriö teki tänään asiassa myös tiedotteen nettisivuilleen. Sääli vaan että suurin osa ihmisistä luulee että Suomeen on tullut joku kynnysraha valittamiseen ja harvat näkevät mistä oikeasti on kyse http://oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2016/11/tuomioistuinmaksuperitaanvastaasianratkaisunjalkeen.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

numerot
#9

suurin osako ?
että noin kolme miljoonaa ihmistäkö luki tuon väärin tulkittavan uutisen ja uskoo nyt niin 🙂
Ei todellakaan … Suurin osa ihmisistä ei tiennyt aiemmin eikä nytkään miten tuo asia hoituu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#5

YLE:ltä on vaadittava selkeätä oikaisua asiaan. YLE vetää jonkinlaista Eu-Nato-Suvakki-linjaa, jossa kaikki asiat väännetään tiettyyn valoon. Siis aivopesua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000