Perussuomalaiset

Janne Hartikainen

Tuomiot ovat Suomessa liian lieviä

Mediasta saa lukea jatkuvalla syötöllä uutisia annetuista tuomioista. Erityisesti väkivalta- ja seksuaalirikosten kohdalla on vaikea välttyä johtopäätökseltä, että tuomioistuimet käyttävät tuomioita määrätessään lähes yksinomaan rangaistusasteikon alapäätä. Näin ollen vakavistakin rikoksista selviää usein ehdollisella. Lisäksi on silmiinpistävää, miten media pyrkii häivyttämään tekijöiden etnisen taustan rikoksista uutisoitaessa. Tämän lisäksi Suomen oikeuskäytäntö suorastaan hellii rikollisia paljousalennuksilla, ensikertalaisten puolikkailla tuomioilla ja hyvästä käytöksestä annettavilla helpotuksilla. Tämä on puhdasta rikosten uhrien halveksuntaa.

Toinen erikoinen piirre Suomessa on rikollisten oikeuksien korostaminen. Esimerkiksi itsepuolustustilanteessa uhrin tulee kohdella hyökkääjää suorastaa silkkihansikkain, jotta ei päädy itse raastupaan. On käsittämätöntä, miten puolustautuessaan täytyisi kiinnittää erityistä huomiota aggressiivisen päällekävijän oikeuksiin. Oikeus puolustaa itseään, perhettään ja omaisuuttaan kaikin keinoin pitäisi olla itsestäänselvyys. Esimerkiksi tilanteessa, jossa perheen kotiin murtaudutaan väkivalloin, pitäisi olla oikeus käyttää tarvittaessa jopa tappavaa voimaa ilman pelkoa seuraamuksista tai rikolliselle aiheutuneesta mielipahasta.

Katujengit ovat olleet viime aikoina ehkä eniten otsikoissa esiintynyt yhteiskunnallinen aihe. Pääosin maahanmuuttajataustaisen nuorten katurikollisuus on nopeassa nousussa. Poliisi on viimeiseen asti pyrkinyt kieltämään jengien olemassaolon, vaikka useimmille kansalaisille tämä lienee ollut jo pitkään selvää. Suomi on tukevasti Ruotsin tiellä maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä, katujengit ovat tästä vain yksi osoitus. On syytä olettaa, tilanne tulee pahenemaan entisestään ja väkivalta samalla raaistuu.

Millaisilla keinoilla rikollisuutta sitten tulisi torjua? Maahanmuuttoa tulisi rajoittaa voimakkaasti maista, joiden asukkailla tiedetään olevan vaikeuksia sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Samanaikaisesti tulee vaikeuttaa kansalaisuuden saamista. Edellytyksenä kansalaisuudelle täytyy olla onnistunut kotoutuminen, puhdas rikosrekisteri ja työ- tai opiskelupaikka. Rikollisten karkottamista tulee helpottaa ja nopeuttaa sekä tähän liittyvää byrokraattista prosessia keventää. Väkivalta- tai seksuaalirikoksen, josta on tuomittu vähintään ehdollista, tulee johtaa välittömään talteenottoon ja maasta poistoon riippumatta muista seikoista.

Rikollisuuden torjunta ja ennaltaehkäisy ei ole lainkaan niin vaikeaa kuin poliitikot usein antavat ymmärtää. Kyse on puhtaasti poliittisesta tahdosta eli siitä, halutaanko asioille aidosti tehdä jotain. Monilta puolueilta tahtotila tähän puuttuu täysin. Tämä lienee se kuuluisa arvopohja.

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
#1

👍

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

OhO
Hämmentynyt
#13

Suomen rikoslain 12. luku:

”Suomen kansalainen, joka muunmuassa … vahingoittaa Suomea, on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Maanpetoksen tekee erityisen törkeäksi, mikäli siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa.”

EU-liittovaltio on vieras valta, sillä vain Suomen oma valta ei ole vieras valta! Silti monet poliitikot ovat aivan avoimesti ajaneet Suomen saattamista EU:n eli vieraan vallan alaisuuteen. Asiasta ei edes keskustella, vaan puhutaan vain kansainvälisistä tms. sopimuksista, jotka näyttävät oikeuttavan Suomen saattamisen vieraan vallan alaisuuteen.

Miten tämä on hyväksyttävissä saati edes mahdollista omaa rikollislakiamme rikkomatta?! Mikä on maanpetokseen syyllistyneiden tuomio vai onko sellaista enää edes olemassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ehdollinen tuomio ei ole tuomio ollenkaan. Rikolliset tietää sen hyvin.

Sakkokin kirpaisee moninkertaisesti enemmän kuin ns ”ehdollinen” tuomio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Puhut asiaa
Hämmentynyt
#6

TOTTA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tuomion pitää olla tuomio, eli se, jonka saa. Ei mitään 1/2 istumisia ja vapaaksi. Samoin paljousalennukset pois.
Ulkolaiset rikolliset kärsimään tuomionsa kotimaihinsa ja sitten ikuinen maahantulokielto Suomeen.
Alle 15 vuotiaille oma ”kasvatuslaitos”, jossa kärsivät rangaistuksensa. Jos on mamu, niin palautus lähtömaahan, kun rangaistus on kärsitty , vanhempineen. Suomeen ei tulla sikailemaan ja alaikäisten vanhemmat vastaavat lapsistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Saksassa raja on 14 vuotta.

Kinder unter 14 Jahren sind laut Gesetz grundsätzlich strafunmündig.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Itävallassa kysytään lukijoilta:

UMFRAGE-ERGEBNIS
Fall Luise: Soll das Mindestalter für Straftäter reduziert werden?
JA
91%
NEIN
9%
Eli pitäisikö ikärajaa alentaa. Itävalta 14. v. Tulos mykistävä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Tässä eri maiden alarajoja:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikosoikeudellisen_vastuun_ik%C3%A4rajoista_eri_maissa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Suomessa alaraja laskettava 12. Lapset 12-14 sijoitetaan ”koulukoteihin” ja jos kyseessä on maahanmuuttaja, niin sijoitus lähtömaahan ja maahantulokielto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Sveitsissä (sivistysvaltio) 10 v.
Miksei Suomessakin? Varsinkin, jos ole syntynyt 1.1.xxxx.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Katselin äsken ”Pienpuolueiden” vaalitentin.
Kuinka joku voi väittää, että kansalaispohjainen sosiaaliturva on rasismia?
Nyt olisi hyvä käydä muiden eu maiden käytännöt läpi ja kertoa suomalaisille, mikä tilanne on.
Mistä saisi kattavan tilaston, mitä muut maksavat ei kansalaisille ja mitä turvapaikanhakijoille? Unkari, Romania, Bulgaria, Eesti, Italia jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Epätoivoista
Vihainen
#7

Ymmärtää paremmin vasemmistoliiton kantoja, kun heistä ei ole ruotsinlaivaa kauempana käynyt ku Lillukka ja hänkin Valtion piikkiin!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Huh, olipas vaalitentti. Kaikenlaisia kansalaisia Suomeen mahtuu?
Mutta osasivat sentään käyttäytyä, eivätkä huutaneet toistensa päälle, niin kuin Andersson, Ohisalo ym.
Marja Sannikka oli yllättävän hyvä, kerrankin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#12

Minä katselin myös.Ihmetytti kun Eläinten puolesta puolueen edustajaehdokas.Sanoi oikeen vihaisesti Sannikalle,että eikö noita rasistisia kommentteja voisi lopettaa?Kaikenlaisia puolueita sitä puoluerekisteriin päästetäänkin.Kohta on varmaan Susien puolesta puoluekin?Kun tämmöinen Eläinten puolesta puolue on.Niin eikö sen edustajaehdokkaan olisi pitänyt olla Koira tai Kissa,tai joku muu elukka? 🙁 ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Heinäsirkkojen oikeuksia ei saa polkea ja ihmisten pitää saada valita rotunsa kerran vuodessa, kuten sukupuolensakin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tässä hyvä esimerkki.
Nyt vaan karkotus Migriltä ja kotimaahan.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/teloitustyylisen-kunniamurhan-tehnyt-elinkautisvanki-vapautetaan-sai-tuomion-vain-alle-10-vuotta-sitten/8656224

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Tässä lisää:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009459246.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Janne , vähän poikkeaisin , asiasta jos sallit ! Purran kirjoituksessa puhuttiin , että- sähkö- yhtiöt vetävät suuria voittoja ja Suomen kansa maksaa , myös verojamme käytetään , suurvirmoille maksamiseen , onko – oikein ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

No ei ole. Helen tarjoaa sähkösopimusta, mutta sanon EI, koska Helenin toimitusjohtaja Olli Sirkan kuukausipalkka on yli 30 000 kuukaudessa. Aivan sairasta.
Maksamme Saksan ja muun Euroopan sähkölaskuja. Eikös se Pekka Haavisto myynyt Carunan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Caruna-Pekka pyrkii presidentiksi?

https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000