Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Suomi, Venäjä ja Nato

Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys nousee helposti keskustelunaiheeksi. Tilanne Ukrainassa kirvoitti sen tällä kertaa. EU-maiden yhteisestä politiikasta  huolimatta jäsenvaltiot vastaavat edelleen yksin omasta ulkopolitiikastaan ja  turvallisuudestaan. EU ei siis anna turvatakuita ja suurin osa jäsenvaltioista

kuuluvat Natoon. EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta voi olla psykologisesti hyötyä tai haittaa. EU tyri Ukrainan tapauksessa ja siitä on toki haittaa Suomelle. Nato on sotilasliitto. Jos Suomi liittyisi Natoon, Nato saisi Suomesta puskurimaan Venäjää vastaan. Täällähän ne taistelut käytäisiin.

Lisäksi Suomella on voimassa oleva valtiosopimus Venäjän kanssa. Vuonna 1992 allekirjoitettu valtiosopimus Suomen ja Venäjän välillä antaa tarkan sisällön Suomen turvallisuuspoliittisesta suunnasta, jota meidän on sopimuksen hengen mukaisesti edelleen noudatettava.

(http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063)Artiklassa 4 lukee seuraavaa:Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan. Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle.

Venäjän merkitys Suomelle on suurempi kuin Venäjän merkitys EU-maille keskimäärin. Mielestäni tällä hetkellä Suomen ei kannata liittyä Natoon. Jos Ruotsi liittyy, katsotaan tilanne uudestaan.Jos pelaamme oikein, linnut livertävät ilosanomaa. Pelissä on maailma, maailma on peli. Kauppasuhteilla tehdään hyvää sitouttavaa politiikkaa, joka johtaa syvempään luottamukseen ja vakauteen. Taloudesta voidaan neuvotella lähes tasapäisesti. Venäjän markkinat ovat meille tärkeitä. Nyt ei saa tyriä tai turhaan puheillaan ärsyttää. Nöyryys ja maltti ovat valttia. Ylimielisyydellä tai nöyristelyllä ei kenenkään kunnioitusta ansaita.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000