Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Eurovankila

Velkakierre on pysäytettävä

Periaatteet lensivät romukoppaan euron myötä. Euro on tehnyt euromaiden veloista yhteisiä. Portugali on jälleen lainamarkkinoilla, vaikka Portugalin velka on noin 120% bruttokansantuotteesta. Sijoittajat uskovat, että lypsy onnistuu toisenkin kerran verovarojen uusjaon muodossa, koska Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ilmoitti, että euro pelastetaan hinnalla millä hyvänsä. Kun Kreikan ensimmäistä Kreikan tukipakettia valmisteltiin, Perussuomalaiset kertoivat sen minkä tiesivät ja minkä vasta aavistivat. Olimme oikeassa. Koska vanhat puolueet myöntävät olevansa väärässä? Islannissa tapahtui todellinen sijoittajavastuu. Pankin kärsivät ja kansa on toipumassa. Islanti onkin vetämässä hakemustaan pois EU:sta. EU:ssa banksterit voivat hyvin ja kansa kärsii. Eurovankilasta on päästävä pois. Liberan julkaiseman euroanalyysin mukaan eurojäsenyys maksaa Suomelle noin 17 miljardia euroa vuodessa. EMU-maiden osuus Suomen viennistä on tällä hetkellä vain runsas 30 %.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000