Perussuomalaiset

Kari Pohjola

Kaunistellaan sanoja.

Oletko kuullut sanontoja: maahanmuutto on rikkaus, kulttuuriamme rikastetaan.
Tässä muuta väittämä joka saa ajattelemaan.
Ensinnäkin jos käytetään sanoissa ’rikas’ antaa se jo lähtökohtaisesti viestin josta voi päätellä meidän hyötyvän jotain.
Sama kun Jutta Urpilainen tokaisi ’hei me tienataan tällä’. Silloin oli Kreikan lainoituksesta kyse, Saksan pankki oli silloin suurissa vaikeuksissa. Saksan pankki nousi ylös Kreikka ei.
Tokaisu ’maahanmuutto on rikkaus’ tuo meille vain menoja. Sosiaaliset kulut, koulutus, sekä muut avustukset kuluttavat kuntien taloutta. Jos sitten pääsee töihin on se matalapalkka alalta jossa avustukset ovat edelleen tarpeen.
Viikolla tapasin erään kaverin joka on ollut Suomessa jo pitkään. Iloinen tervehdys ’terve, terve, mitä kuuluu’. Vastasin, että hyvää kuuluu ja aloitin keskustelun. Lopetin sen lyhyeen koska kaveri ei osannut enempää Suomen kieltä.
Miten on siis omasta mielestä mennyt kotoutus ja kielen opiskelu?.
Palvelualalla usein tulee vastaan ralli-englantia puhuvia maahanmuuttajia. Suomen kieltä ei osata.
Kielen osaaminen on ensisijainen asia jos haluaa työpaikan itselleen.
Kysymys kuuluukin, mihin ne kunnan rahat ovat menneet, onko annettu esim. Ilman työllistämis velvoitteita?, vastaan itse, on.
Kulttuuriamme rikastetaan, mutta millä tavoin. 2019 kävin Tampereella vaimoni kanssa, käveltiin keskustassa, vaimo edellä ja minä takana, pelkäsin nimittäin , että joku vie käsilaukun olkapäältä. Meno keskustassa oli kuin Turkkilaisessa Basaarissa, myös huumeiden käyttäjiä oli liikenteessä, eivät edes peitelleet sitä mitenkään.
Helsingissä jos pitäisi mennä esim. Itäkeskukseen, haluaisin poliisisaattueen mukaan.
Kulttuurin rikastaminen tuntuu siis tavalliselta ihmiseltä aika absurdiselta käsitteeltä.
Toivonkin näiden lausahduksien jäävän pois ja keskusteltaisiin asioista oikeilla nimillä, mitään liioittelematta.

Perussuomalainen Kari Pohjola

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
#1

Keskustelu vaetaan täällä yhtä tehokkaasti kuin Ruotsissa, kunnes on jo liian myöhäistä. Siellä pommit räjähtelevät kauppakeskusten pihoissa, autokokot palavat eikä kukaan tavallinen, varsinkaan naispuolinen uskalla enää liikkua kaduilla yksinään.
Tätä samaa halutaan Suomeen. En kyllä ymmärrä yhtään miksi. Ihmiset ja kulttuurit eivät ole samanlaisia joka paikassa, pitäisi tämä jo tajuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kaunistellaan = valehdellaan niin että korvat heiluu.

Asylum-mamut ovat pelkkä rahareikä suomalaisille. Tosi iso rahareikä, oikea kankkulan kaivo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Maahan muutto ei ole rikkaus.Maahanmuutto köyhdyttää EU:n jäsenvaltioita,ja niiden kantaväestöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Luulisin, että suurin osa pääkaupunkiseutulaisistakaan ei enää halua mennä itikseen. Se on arvaamaton paikka, mamujen ja huumejengien paikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Karikin. Nyt ymmärtää sitä aikaa, Kun oli, aivankuin luonnollista, että Joku vahvasti JUMALAN kieltäjä ei ollut, eikä OIKEIN itsekkään halunnut olla, yhteisten asioiden hoidossa. Nyt 82 vuotiaana ymmärtää, kun hänellä ei ollut Kristusta sydämessä, hänellä oli siellä Itse Belsebuu. Hänhän On ❤️ pelokas henki, Ja Ei Rakastava Ja palvelevainen, KUTEN Jeesuksen Kristuksen Pyhä Henki,jonka voimassa pestiin opetulastenkin jalat. Paholaisen hengen tuntee siitä, että Se pyörityttää ihmistä, työkohteen ympärillä, KUIN 🐈 Kissa pyörii kuuman puurolautasen ympärillä, Siksihän Hallituksella, ei ole OIKEIN tuottavia työkohteitakaan. Belsen työkode on lyhytaikainen, KRISTUKSEN, Iankaikkinen. Näkeehän Sen vuohien näköisten Miesten, huomispäivän suunniitelmissakin. Pakana ihmisellä on Paha Mielessä, Ja lählmmäisen, kirous kielessä. HERRA meitä syntisiä Armahda. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000