Perussuomalaiset

Kari Pauloaho

Katteettomien lupausten antaminen jatkuu vaalipäivään asti

Olen seurannut hieman ärsyyntyneenä hyvinvointialuevaalien eri vaalikeskusteluja ja paneeleja, missä hallituspuolueiden puheenjohtajat ovat kertoneet saavutuksistaan, vaalilupauksistaan ja teemoistaan. Viimeisten hallitusten ja eduskunnan päätökset ovat olleet vahvasti ristiriidassa nyt esitettyjen saavutusten ja lupausten kanssa mm. hoitajamitoitus on itse asiassa vähentänyt hoitopaikkojen määrää, jotta hoitajamitoituksessa on pysytty.

Eduskunta on tähänkin saakka määritellyt itse valtionosuuksilla, kuinka paljon kunnat, sairaanhoitopiirit ja kuntayhtymät ovat saaneet rahaa ja resursseja sote-palveluihin ja pelastustoimeen.

Tämä ei aluevaalien myötä muutu ainakaan pariin vuoteen. Valtiolla (virkamiehet ministeriöissä sekä eduskunnalla) on edelleen valta määrittää resurssit. Hyvinvointialueille jää palveluiden järjestämisen vastuu. Tässä on ristiriita, ei voi olla vastuuta ilman valtaa. Haluaako eduskunta luopua tästä vallasta – jos ei mihin aluehallintoa tarvitaan? Olisiko riittänyt kuntayhtymät ja sairaanhoitopiirit?

Sote-resursseja on vuosikausia vähennetty ja toimintoja supistettu tai palveluja muutettu avohoidoksi ja kotihoidoksi ts. laitospaikkoja on vähennetty jopa 40 % kaikilla sektoreilla.

Siksi terveysviranomaiset on olleet paniikissa kohta jo kolmatta vuotta, koska tehdyt supistukset eivät ole ottaneet huomioon mahdollisia pandemiatilanteita. Miettikää koko pandemian ajan noin 50 henkilöä tehohoidossa (onneksi) Suomessa ja terveydenhuolto paniikissa. Yksi vakava matkustajalentokoneonnettomuus ilmeisesti kaataisi nykypäivänä koko terveydenhuoltomme.

Olen samaa mieltä THL:n Mika Aaltosen kanssa, että terveydenhuollon kapasiteetti tulisi rakentaa siten, ettei kaikkia sen osia ja palveluita koskaan edes tarvittaisi. Tämän ajatuksen voi lainata yli 60 miljardia euroa maksaneista uusista hävittäjistä – toivehan on, ettei niitä tarvitsisi ikinä käyttää tositoimissa.

Nyt täytyy muuttaa ajattelua, päätöksiä ja toimintoja kaikilla hallinnon tasoilla. Viimeiset toistakymmentä vuotta Suomen valtio ja myös kunnat ovat eläneet velaksi. Vaikka raha on ollut käytännössä ilmaista, velalle on tulossa hinta eli korkoa jossakin vaiheessa. Ylivelkaantuneena lainaa ottaneet ovat rahoittajien armoilla – tämän tietää yksityishenkilökin.

Mistä valtion velan kasvu johtuu: olemme olleet EU:n nettomaksaja, yli miljardi euroa joka vuosi, olemme osallistuneet elpymisrahastoon, nettomaksu suomalaisille yli 3 miljardia euroa, valtio ja sen eri instanssit tukevat yrityksiä tuotekehitys-ja innovaatiorahoilla vuosittain noin 5 miljardilla eurolla, sijoitusasuntojen omistajia tuetaan vuokratuilla kohta jo kaksi miljardia euroa vuodessa,
Sipilän hallitus antoi yrityksille noin 1 miljardin vuosittaisen tuen, kun osa palkansaajien eläkemaksuista siirtyi palkansaajien itsensä maksettavaksi (lue palkanalennus 5,5-7,5 % ). Tällä muutokselle piti olla työllistävä ja investointeja lisäävä vaikutus. Yritysten taseet ovat parantuneet kohta yli 5 miljardia – voitot jaettu osinkoina ja vapaan pääoman tuloutuksina omistajille. Erittäin huono ja hallitsemattoman hidas pakolaisten kotouttaminen maksaa yhteiskunnalle noin 3 miljardia euroa vuosittain.

Jos edes osa edellä mainituista rahoista ja resursseita siirretään ja lisätään käytettäväksi asiakaspinnassa työskenteleville henkilöille niin sote- kuin muidenkin julkisten palvelujen etulinjaan, niin uskon, että suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus selkeästi paranee.
Olkaamme itsekkäitä ja toimitaan siten, että suomalainen ensin. Sitten jos rahaa riittää jaettavaksi muille, tehkäämme myös niin.

Muistakaa äänestää!

Kari Pauloaho 

Itä-Uusimaa

107

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kari , niin velalla kun aikamme elellään , eikä suunnitella takaisinmaksu systeemiä, niin lopulta ollaan , Suomi on velkaorjuudessa ja tukevasti !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#2

Media yhtenä rintamana haluaa tukea katteettomien lupausten maalausta. Taitaa kansalaisilla olla kova arki edessä maanantaista lähtien ja KEPUn vaalimainoksesta tulee legendaarinen historiapläjäys. Kuinka kansalaisia jymäytettiin oikein kunnolla? Media voi nyt syrjäyttää persut ja naureskella bensapumpulla, mutta katsotaan minkälainen kaaos odottaa. Joku kaivoikin meidän ruhtinattaremme Sanna I Suurista Suurin toiminnan Tampereen valtuustossa hoitajamitoituksessa. Esimakua tulevasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#3

Kannustan kaikkia äänestämään PerusSuomalaisia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Iloinen äänestäjä on PerusSuomalaisen voimavara!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000