Perussuomalaiset

Kari Pauloaho

Riittääkö rahat hoivaan ja turvaan – miten tästä selvitään 2

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

Suuri haaste on alussa se, että hyvinvointialueilla on suuri vastuu, mutta ei vielä valtaa. Alussa toimitaan valtion rahoituksen puitteissa. Uuden hallinnon tulee rakentua siten, ettei hyvinvointialueen kokonaiskulut eivät lisää kuntalaisen kuluja. Toivottavasti tämä on ollut Sote-uudistusta valmistelevan väliaikaisen toimielimen tavoitteena. Väliaikaiseen toimielimeen kuuluu 15 jäsentä, 13 tulee kunnista, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistoiminta-alueista sekä erityishuoltopiiristä yksi ja pelastuslaitoksesta yksi henkilö.
Se lienee selvää, että uusi hallintomalli tuo lisäkuluja, mutta vastaavasti säästöjä pitää löytyä kuntapuolella – kaikissa seitsemässä alueemme kunnassa. Säästöjä syntyy ja haetaan yritysten fuusioissa eli yhdentymisissä, miksei tämä toimisi myös julkisella puolella.

Miten palvelut tuotetaan ja toteutetaan

Tulevaisuus näyttää, mikä on meille paras tapaa toteuttaa palvelut uudella Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella ja sinun kunnassasi. Palvelut tulee järjestää siten, että ne toimivat sinun – asiakkaan näkökulmasta mahdollisimman vaivattomasti ja laadukkaasti ja palvelujen tuottajan näkökulmasta myös kustannustehokkaasti. Mitään vaihtoehtoa ei kannata sulkea pois – julkinen, yksityinen, kolmas sektori, toisen hyvinvointialueen toimija tai tuottaja.

Organisaatiot ja niiden toiminta

Alueuudistus on oivallinen hetki tutkia ja parantaa organisaatioiden tehokkuutta ja tapaa toimia.
Rakennetaanko organisaatiot asiakasta vai prosessia varten? Tapa toimia on melko erilainen, kun vertaa yksityisen lääkäriaseman ja esimerkiksi Porvoon terveyskeskuksen toimintaa. Tässä muutamia vertailuja käytännöistä. Yksityisellä voi varata vastaanottoajan internetin kautta tai puhelimella (johon vastataan nopeasti), julkisella puolella olet puhelinjonossa, jonka jälkeen takaisinsoiton yhteydessä hoitaja pohtii, millaisen ajan tarpeessa olet, jos lainkaan. Yksityisellä puolella lääkäri sanelee koneelle potilaskäynnin, minkä toinen henkilö kirjoittaa sitten puhtaaksi järjestelmään. Julkisella puolella lääkärin aika menee tallentamiseen. Yksityisellä lääkäriasemalla on kymmeniä ellei satoja lääkäreitä ja muutama hoitaja, julkisella puolella asia on toisin päin. Yksityisellä puolella on muutama vastaanottovirkailija, jotka hoitavat asiakaskohtaamiset ja paperityöt laskutusta myöten. Julkisella puolella tämäkin toiminto on ulkoistettu.

Mikä on toiminnan tarkoitus – yksityinen puoli on organisoitu siten, että päähuomio on tehokas toiminta, näin myös tuotot kasvavat. Julkisella puolella on mielestäni keskitetty prosesseihin ja raportointiin sekä niiden kehittämiseen. Tässä kehityksessä tuntuu unohtuvan niin asiakkaat kuin työntekijät. Toki erikoissairaanhoito vaatii oman tavan toimia ja organisoitua. Uskon kuitenkin, että asiakkaiden sekä henkilöstön tyytyväisyys kasvaa, kunhan vanhoillisia rakenteita, toimenkuvia ja työnjakoja puretaan perusterveyspalvelujen puolella kuitenkaan vaarantamatta potilasturvallisuutta.

Tällöin voisi riittää aikaa enemmän siellä etulinjan asiakaskohtaamisissa ja ottaa vastaan Matti Meikäläisen sen sijaan, että hän olisi vain kasvoton numero 67.

Verotus ja maksut

Meidän tulee huolehtia etteivät kunnan asukkaan verot ja terveyshuollon maksut nouse aluevaalien jälkeen uusilla hyvinvointialueilla. Ylimääräistä rahaa ei ole eikä tule kuin säästämisen kautta. Ennakoivalla toiminnalla ja nopealla reagoinnilla asiakkaan tarpeisiin säästetään varoja, jotka tulee sitten edelleen ohjata ennaltaehkäiseviin toimiin. Näin kuntalaisten elämisen laatu ja toimintakyky paranee.

Kunnan rooli

Terveyden edistäminen jää joka tapauksessa kunnalle jollakin tavalla. Mutta onko Porvoossa Kokonniemen mittava urheilupuistohanke laajimmillaan noin 100 000 000 eurolla järkevä ja taloudellinen tapa vai löytyisikö jokin selkeästi edullisempi, maanläheisempi ja ympäristöystävällisempi kaikkia kuntalaisia palveleva vaihtoehto. Tällaista vaihtoehtoa ei ole esitelty luottamusmiehille.

Hyvinvointialueen edustajat sitten päättävät, mitä palveluja ja missä laajuudessa he ostavat kunnilta näitä terveyden edistämiseen liittyviä palveluja.

Kiinteistöt

Parin vuoden päästä odottaa mielenkiintoinen tilanne koskien kunnan sote-palveluihin tarkoitettuja kiinteistöjä. On sovittu, että hyvinvointialueet vuokraavat kunnilta näitä tiloja muutaman vuoden, mutta mikä on tilanne sen jälkeen? Päättävätkö hyvinvointialueen edustajat siirtyä sopimuskauden jälkeen toisiin ratkaisuihin ja tiloihin? Ostavatko ne kunnilta kiinteistöjä ja tiloja – millä rahalla? Toisaalta mikä on kunnan intressi toimia vuokranantajana, jääkö kunnille tyhjiä kiinteistöjä ja tiloja? Paljon avoimia kysymyksiä jotka vaativat paljon rahaa.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS KARIKIN. MIKSI OLLA YLIOPTIMISTI: HYVINVOINTIALUE, TERRVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS, JOISTA PUUTTUU MM. JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN MUKANAOLO, HYVINE NEUVOINEEN, JA OHJEINEEN, KUTEN EM. NUORTEN ITSEMURHIEN ESTÄMISEEN, JA EHKÄISEMISEEN, ISÄLLINEN NEUVO:OLKOON TEILLÄ SE MIELI, KUIN ❤️ JEESUKSELLA KRISTUKSELLA ON ❤️, NIIN EIPÄ TARVITSE ITSEÄNSÄ KUUSENOKSAAN RIPUSTAA. KÄYTTÄKÄÄMME JEESUSTA HYÖDYKSEMME, KUN HÄN TÄÄLLÄKERRAN, KANSSAMME ELÄVÄNÄ ON, ❤️ SANANSA VÄLITYKSELLÄ, JA MIELELLÄÄN, HÄN AUTTAA, JA NEUVOO. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#2

Hallinto vie rahaa, mutta kokonaisuuteen nähden vähän. Ny esiinnostetut henkilöstön palkkauksen yhdistäminen ja mahdolliset IT-kulut ovat aivan mielettömät. Hoidon osalta tuskin tapahtuu mitää parannusta, koska ei ole rahaa. Yksityisen ja julkisen vertaaminen on siinä mielessä vaikeaa, koska yksityiselle menee valikoitu kohtuuhelppo asiakaskunta. Julkinen taas vastaa kaikista. Meillähän ei julkisella puolella ole enää laaja-alaisia terveyskeskuslääkäreitä, jotka pystyisivät ohjaamaan oikealle erikoislääkärille. Sitten kun löytyy erikoisala joutuu potilas loputtomiin katselmointikokouksiin. Yksityisellä peruslääkäri määrää heti peruskokeet ja sen perusteella arvioi itse tai kysyy kollegalta kenelle lähettää. Ei siellä järjestetä mitään kampaviineri katselmointikokouksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eihän ne rahat mihinkään riitä.
Alueilla on avoin piikki – mutta kuka on maksaja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#5

Sote muutos on tehty sen takia että Politikot saa haalittua sieltä rahaa…
POLITIKOT SANOO ETTÄ OTETAAN VELKAA….

Luottoluokittajille on uskoteltu että muutos tehdään säästö syistä !!!
TÄMÄHÄN TIETÄÄ KORON NOUSUA SUOMESSA !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Eu:n takia perseen myyntikin esim. ( Suuryritysten pois suomesta myynti, Valtion velkaannuttaminen, Pakoalisten haaliminene elätiksi, Homostelun ihannointi, Huumehörhöilyn edistäminen jne jne..) Kaikki tämä hulluus on tehty siksi että

POLITIKO SAA LISÄÄ RAHAA (Brysselistä)

Ne huutaa yhteen ääneen että otetaan velkaa !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Venäjän kanssa sotaan haastaminen on tehty myös politikkojen rahan himosta
Politiko huutaa Yhteen ääneen että Mennään Natoon !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Kari / kumppanit näihin ym, kysymyksiin onko niihin vastauksia , kuinka ne tulee menemään , ajanmyötä näkee !? Silloinko pääsee vasta toimimaan ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000