Perussuomalaiset

Kaj Turunen

Taloutta hoidetaan silmälaput päässä

Korkean teknologian tärkeimmät kilpakumppanimme on Saksa ja Ruotsi. Suomi ei pärjää kummallekaan. Euroalueen selkeä hyötyjä on Saksa ja Ruotsilla on oma valuutta.

Eurojärjestelmä ei mahdollista meille ulkoista devalvaatiota, eli valuuttamme arvon muutosta suhteessa kilpailijamaidemme valuuttoihin. Ainoastaan oman valuutan heikkeneminen tuo merkittävää kilpailuetua ja auttaa vientiteollisuutta. Sen sijaan euron arvon lasku suhteessa dollariin ei auta Suomea millään tavalla. Hyödyn korjaa kilpailijamaamme. Itse asiassa EKP:n rajut toimet alentaa euron arvoa hyödyttävät Saksaa ja sitä kautta heikentävät Suomen asemaa.

Yhteisvaluutassa kilpailukykyämme pystymme vahvistamaan ainoastaan sisäisellä devalvaatiolla. Käytännössä se tarkoittaa työmarkkinoilla miinus- ja nollaratkaisuja. Suomalaiset eivät suostu palkkojaan leikkaamaan, eivätkä pystykään, sen verran kallis on isänmaamme. Ratkaisuksi on esitetty työperäistä maahan muuttoa, halpatyövoimaa. Pelkästään maahan muutto ei ratkaise huoltosuhteen vinoutumaa, tarvitaan työpaikkoja. Ensin suomalaisille. Meidän on ratkaistava rakenteellisen työttömyyden ongelmia.

Kansa maksaa euro-virheestä

Nyt keskustelussa olevat rakenteelliset uudistukset mm. sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä eläkejärjestelmän uusimisessa ovat merkittäviä heikennyksiä kansalaisille. Sen lisäksi tehdään koko ajan lyhyen ajan toimia kuten eläkeindeksin ja lapsilisien leikkauksia ja leikkaukset koulutuksesta. Kansaa kuritetaan. Kuritetaan kun ei ole varaa maksaa. Talouspoliittinen keskustelu onkin keskittynyt lähinnä kiistelyyn keneltä leikataan, kun pitäisi keskittyä enemmän keskusteluun miten saamme tulorahoitusta pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntamme.

Suu säkkiä myöten

Suomen talous on kuralla ja luottoluokitus tippunut. Onhan selvää, että jos ei ole rahaa hoitaa omia asioita, niin lahjoittaminen on ensimmäinen asia johon on puututtava. Maksamme EU:lle liki miljardin enemmän kuin sieltä saamme. Kehitysapua maksamme yli miljardin. Energiasta ja elintarvikkeista maksamme yli 10 miljardia enemmän kuin viemme. Tässä muutama asia johon olisi puututtava. EU-jäsenmaksusta on käynnistettävä neuvottelut. Kehitysavussa on annettava enemmän yksityisille kansalaisille vastuuta. Energia- ja elintarvikeomavaraisuutta on lisättävä.

Tärkein rakenteellinen uudistus

Otetaan laput pois silmiltä! On tunnustettava virhe ja korjattava se. Ero eurojärjestelmästä on maamme ylivoimaisesti tärkein rakenteellinen uudistus. Se palauttaa maamme kilpailukyvyn ja parantaa työllisyyttä. Se mahdollistaa oman raha- ja finanssipolitiikan. Se myös purkaa euroalueella tikittävän yhteisvastuupommin, josta Suomelle voi tulla kohtalokkaita kustannuksia. Nyt irtautumiseen tulee otollinen aika kun EKP raivokkaasti alentaa euron arvoa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000