Perussuomalaiset

Kaj Granlund

WHO, Korona ja rokotepakko

En tiedä olenko tullut vainoharhaiseksi vai näenkö asioita, joita muut eivät tunnista. Katselin aamulla FOX-uutiskanavaa Yhdysvalloista ja Tucker Carlssonin tämän aamuista juttua siitä, palaako maailma entiselleen. Jutustelun aikana WHO ja Bill Gates nousivat esille. Menin WHO:n sivuille, koska halusin päästä asian alkuperäiselle lähteelle. Löytyihän sieltä mielenkiintoinen juttu.

Tämän kuun 21. päivänä WHO:n pääjohtaja tri Tedros Adhanom Ghebreyesus piti puheen, jossa hän mm. lausui:

”Erityisesti pandemia on antanut meille sysäyksen kiihdyttää ilmastonmuutoksen vastaisia toimia”

Puheen teksti löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa. Kun tämä lausunto liitetään pakkorokotteisiin, pakkonaamareihin, pakkokaranteenin, ihmisten sirutuksiin jne, niin kyse ei todellakaan ole taudista, vaan jostakin aivan muusta. Miksi Bill Gates WHO:n suurimpana rahoittajana ajaa pakkorokotetta kaikille ja saadaanko lisäksi käsivarteen Windowsilla toimiva siru, jolla meitä ohjataan kuin lammaslaumaa? On han meillä kautta aikojen ollut sika-, lintu-, sars-, mers ja honkongilaisia ilman, että kukaan on puhunut mitään pakkorokottamisesta. Itse olen muutamana vuotena ottanut tuon flunssarokotteen, mutta tulos ei ole ollut häävi.

Sitten kaikki muuttui kauhuskenaarioksi

Oli näet niin, että olin eräänä päivänä törmännyt vuonna 2017 julkaistuun tieteelliseen tutkimukseen, jossa kerrottiin, kuinka Tetanus-rokotteesta (jäykkäkouristus) oli löytynyt hCG:tä (human chorionic gonadotropin). HCG on nk. istukkahormooni ja kun sitä laitetaan rokotteeseen aikaansaadaan tila, jossa immuunijärjestelmä ryhtyy tuhoamaan naisen raskauden synnyttämiä hormooneja ja raskaus keskeytyy heti alkuunsa. Ollaan siis aikaansaatu syntyvyyden säännöstelyrokote. Tutkimus löytyy tämän linkin takaa.

Sitten paljastuu kolmas luuranko viranomaisten kaapista. Koronavirusta ei saa hoitaa toimivaksi todetulla hydroksiklorokiinilla vaan on pakko kehittää rokote. Hydroksiklorokiini voisi torjua koronaviruksen ja samalla tappaa pois syntymässä olevan raha- ja valtasampon.

Kun kaiken takana näyttää olevan WHO ja Microsoftin Bill Gates, joka on WHO:n suurimpia rahoittajia, niin herää epäilys siitä, onko Covid-19-epidemiassa kyse jostakin muusta kuin tavallisesta flunssasta. Onko tämä uuden ajan miekka, jolla globalistit ottavat kansat hallintaansa.

Osaammeko me tyhmät tavikset edes puolustautua tätä vastaan?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


35 kommenttia
Nimetön
#1

Kaj !? Niin ilmestyskirjassa ” siis Raamatussa ” puhutaan tämän tyyppisistä pakkokeinoista !! Jostakin ” pedonmerkistä !? Oliskos näillä jotain yhteistä ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Brexitin vastatuuli jatkuu. Boris eroaa, totuus alkaa valjeta. Onneksi Mestari osasi lukea tilanteen ja aloitti jarruttelun. Mutta OLIKO liian myöhäistä ? ”Käenpoikaset” elävät omaa elämäänsä—-

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Päin vastoin, brexitin suosio kasvaa kohisten, kun seuraa Euroopan holtitonta rahanjakelua. Robin Hood on syntynyt Eglannissa, joten kyllä kansan pitäisi tietää. Euroopassa toimii nyt mafia, joka kerää köyhiltä, ja jakaa rikkaille. Suomessa demarit ovat upporikkaiden asialla, ja köyhät poljetaan maan tasalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Minä tapasin viime viikolla Robin Hoodin, ja se kysy, onko Sanna Marin ihan kaheli, kerää köyhiltä ja jakaa rikkailta, eihän niillä raukoilla ole edes, mitä kerätä. Minä kerään rikkailta ja laitan punnat suoraan omalle tilille, sano Robin Hood.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Robin Hood tais olla demari.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kun viherterroristit eivät saaneet tahtoansa läpi murhapoltoilla, niin sitten piti ottaa kovemmat aseet esille. Koronaan liittyy vakavasti tahallisen levityksen tekijöitä tai aineksia ja motivaatiot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Oikeassa elämässä koronan saanut voidaan parantaa oireitaan vain muutamassa kymmenessä minuutissa, jos halutaan. Taitaa olla vain niin, että taudin hoidosta on tulossa biljoonabisnes lääketehtaille, että siinä meni hoitojen tehokkain menetelmä tunkiolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Metsien tärkeimmät kasvuainekset, hiilidioksidin ja rikin alkuperäinen merkitys unohtuu jatkuvasti, kauhuskenaarioita keksittäessä. Jopa metaani, ja ns. biokaasukin ovat turmioksi ihmiskunnalle, kun kasvikunta menetetään. Biokaasua tehdään niistä aineksista, joiden pitäisi pysyä viljelyalueen kierrossa, ei siirtää paikaltaan muuhun kuin kasvien käyttöön. Jos lannan leviämistä vesistöihin ei osata rajoittaa, se on ihmisen vika. Idea on sekä rantavyöhykkeiden etäisyydet ja se, että lannoitteet aurataan tarpeeksi syvälle ennen talvea, eli ei jätetä pintaan sateiden vietäväksi, tuo on äärimmäistä tuhlausta ja vesistöjen pilaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Täsmälleen näin, maan sisällä mikrotoiminta lisääntyy lämpötilan noustessa, ja vaikka pellot alkavat tuottaa hiilidioksidia nimenomaan peltojen viljelyksien käyttöön. On merkittävää typeryyttä levittää lanta pelloille sadevesien vietäväksi, kun sen voi peittää mullallakin. Lanta lisää kasvustolle myös sen tarvitsemia muitakin ravinteita, joita ihminen pitää pahan hajuisena. Metaani sisältää hiiltä, ja hiilen päätyessä kasville, puhdas vety kesvyenä kaasuna pääsee vapaaksi aiheuttamatta haittaa, onhan vety kuitenkin maailmankaikkeuden yleisin alkuaine, eli siihen on sopeuduttava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ihmisen tuottamat hiilidioksidipiäästöt fossiilisten osalta ovat luokkaa 5% kokonaishiilen kierrosta, mutta jo ihmiskunnan ravintoon kuluu kaikesta mantereille ja meriin laskeutuvista hiilidioksideista noin reilu 10%. Ihmisen tuottama hiilidioksidi on siis jatkuvasti negatiivinen jo nykyisen hiilidioksidin tuottamisen tason osalta. Kokonaishiilidioksidi vuo ilmakehästä maahan ja meriin on luokkaa 126 miljardia hiilidioksiditonnia. Ongelma ymmärtämisessä on siinä, että osaamme kyllä laskea jokseenkin hiilidioksidin tuottamisen määrän, pelkkää yhteelaskua, mutta hiilidioksidi jää laskelmissa yleensä ilmakehään, tai se ei katoa sieltä kuin vain kymmenissä tuhansissa vuosissa. Jos päättelykyky loppuu vain ilmakehään päätyvän hiilen osalta, eikä ymmärretä alas tulevaa hiiltä, ja varsinkaan mekanismia, ollaan liemessä ja päästökaupassa ja muussa suossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

WHO Coronavirus PCR Test Primer Sequence is Found in All Human DNA
The sequence “CTCCCTTTGTTGTGTTGT” is an 18-character primer sequence found in the WHO coronavirus PCR testing protocol document. The primer sequences are what get amplified by the PCR process in order to be detected and designated a “positive” test result. It just so happens this exact same 18-character sequence, verbatim, is also found on Homo sapiens chromosome 8! As far as I can tell, this means that the WHO test kits should find a positive result in all humans. Can anyone explain this otherwise?
Homo sapiens chromosome 8, GRCh38.p12 Primary Assembly
Sequence ID: NC_000008.11 Length: 145138636
Range 1: 63648346 to 63648363 is “CTCCCTTTGTTGTGTTGT”
https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/real-time-rt-pcr-assays-for-the-detection-of-sars-cov-2-institut-pasteur-paris.pdf?sfvrsn=3662fcb6_2

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Dr Suhab Siddiqi, Moderna’s Ex-Director of Chemistry, told CNN, “I would not let the [vaccine] be injected in my body. I would demand: Where is the toxicity data?”
Former NIH Scientist Dr. Judy Mikovits says its criminal to test MRNA vaccines on humans. “MRNA can cause cancers and other dire harms that don’t surface for years.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000