Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Onko koulujen avaaminen pääkaupunkiseudulla järkevää?

12 kommenttia

Koronaepidemia leviää Suomessa eri tahtiin. Joillakin alueilla ei ole todettu tartuntoja lainkaan ja joillakin ei uusia moneen viikkoon. Sen sijaan Helsingissä on viimeisen 6.5 julkistetun tilaston mukaan tartuntoja 2127 kappaletta. Helsingissä on 40% prosenttia koko maan tartunnoista ja 80% koko maan kuolemantapauksista. Helsinki on tällä hetkellä epidemian hot zone.

Kun koulut siirtyivät etäopetukseen 18.3, oli koko maassa yhteensä 400 tartuntaa. Lauantaina 9.5 niitä on yli 5700, joista siis reilu 3400 kappaletta on todettu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Nyt koulujen avaamista perustellaan sillä, että epidemiatilanne on hyvä. Tämä ei mene oikein järkeeni, jos pelkästään Helsingissä tartuntoja on nyt kymmenkertainen tilanteeseen, jossa etäopetukseen siirryttiin, vaikka osa tartunnan saaneista onkin parantunut.

Kunnilla on tartuntatautilain mukaan oikeus sulkea koulurakennukset, jos se on välttämätöntä epidemian leviämisen ehkäisyssä. Aluehallintovirasto voi tehdä kyseisen päätöksen, jos kyseessä on alueellinen ratkaisu. Välttämättömyysperiaate ei tuoreen perustuslakiblogin kirjoittajien Suviannan Hakalehdon ja Pauli Rautiaisen mukaan tarkoita samaa kuin valmiuslain käytön kohdalla.

Tiedot oppilaiden pärjäämisestä ovat olleet ristiriitaisia. Lähiopetuksen avaamista perusteltiin monessa puheenvuorossa sillä, että oppilaista ollaan huolissaan, mutta Helsingin apulaispormestari kertoi viime viikolla valtuustossa, että uusia huolestuttavia ryhmiä ei ole ilmennyt vaan kyse on samoista oppilaista, joista huolta on ollut aiemminkin. Ja heistä tulisi eritoten olla huolissaan kesän tullen, jota kahden viikon lähiopetus ei varmaankaan poista.

Lasten osuudesta taudin leviämisessä ei ole saatavilla kovinkaan vahvaa tutkimusnäyttöä vielä. Jotkin kiinalaiset ja saksalaiset alustavat tutkimustulokset viittaisivat lasten levittävän tautia kuten aikuiset. Lisäksi Tanskassa on havaittu tarttuvuusluvun nousua koulujen auettua. Toisaalta voidaan kysyä, miksi koulujen avaamiseen liittyviä erityisjärjestelyjä ylipäänsä tehtäisiin, jos lapset eivät tartuta. Huomio kiinnittyy myös siihen, että mm Hetemäen raportissa rajoitustoimenpiteiden vähentämisen todetaan lisäävän tartuntoja. Lasten ja koulujen avaamisen osalta emme tiedä mihin perustuu arvio, ettei juuri tämä toimenpide lisäisi tartuntoja. Hetemäen raportissa tilannetta ennen ja jälkeen koulujen avaamisen kuvataan samalla kuvalla. Se kuitenkin on selvää, että aina kun kontaktit lisääntyvät, lisääntyvät myös tartunnat.

Kun tietoa viruksesta on vähän, olisi parempi kulkea riskejä ottamatta, varsinkaan jos toimenpiteellä saatavat hyödyt eivät ylitä mahdollisia haittoja. Toivon kovasti, että pääkaupunkiseudun kaupungit ja aluehallintovirasto harkitsevat vielä, onko epidemia nyt paremmassa tilanteessa kuin 18.3 ja pohtivat edelleen etäopetuksessa jatkamista ja ne oppilaat, joista on huolta, tavattaisiin henkilökohtaisesti. Ruotsin tie ei pidä olla Suomen tie.

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Juurikin noin. Hallituksen päätökset ovat,täysin arpapeliä,ja ihme sekoilua.Mikäli kuolonuhreja alkaa tulla kiihtyvään tahtiin???kuka/ketkä kantavat vastuun.Eivät varmaankaan Hallituksen Ministerit?vaan ilmeisesti Virkamiehet,ja heitä on helppo irtisanoa tehtävistään?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Proffa
Iloinen
#3

Lapset leikkivät jo nyt ulkona, pallokentillä, rannoilla ja uutisten mukaan mm. kirsikkapuisto Helsingissä oli ääriään täynnä perheitä lapsineen. Yhteiskunnan mitään osaa ei voi, eikä saa loputtomiin estää kielloin ja rajoituksin oli sitten syy miltei mikä hyvänsä. Jossain vaiheessa pyörien pitää pyöriä, niin talouden kuin muunkin. Nyt on aika pikku hiljaa palata normaaliin ja aloittaa työt, koulut, tapaamiset jne. Viruksia tule ja menee ja niiden kanssa on elettävä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Kiinnostaa miten Li on joukkineen ratkaissut tuo etäisyys ongelman KehäIII:n tai Turun keskustan ulkopuolella? Sattuneesta syystä kuskataan muualla Suomessa muksuja Koulutakseilla, pitkiäkin aikoja ja matkoja. Miten niissä varmistetaan turvavälit? Vai kuskataanko jokainen omalla kyydillään? Jos useita tungetaan samaan autoon, olisikohan edes niissä syytä miettiä henkilökohtaisten suojainten käyttöä? STM:n Kansliapäällikön Varhelan olisi syytä pistää vauhtia ”kirjallisuuden tutukimiseensa, jotta saisi asiasta selvyyden.
JOS, epidemia vauhdittuu, niin kuka kantaa vastuun? Li Andersson on vastaavana ministerinä asian takana ja hän on asiasta koohottanut. Perinteiseen tapaan ”vastuunkanto” rajoittuu sanontaan, ”kannan täyden poliittisen vastuun.” Peli sitten vain jatkuu kuten ennenkin.
Muuten, satasta odotellaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Poliittinen vastuu=sananhelinää,mutta kaukana todellisesta vastuusta!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#6

Koulujen avaaaminen sisältää kysymyksiä joihin ei tiedetä varmaa vastausta mutta tämä Gordionin solmu aukeaa niin että ei laita lapsiaan kouluun. Se on ainoa varmuudella toimiva ratkaisu koulukyyteihin, välitunteihin, luokkien ahtauteen, riskiryhmiin. Suomessa ei edes ole sellaista asiaa kuin koulupakko. Ellei sitten ole halukas osallistumaan tähän Marinin joukkotartuttamiskokeiluun koulujen kautta. Koulujen kautta saa virusta helpoimmin leviämään kesäksi rajoitetun määrän. Ei tarvitse sahata rajoitusten kanssa kun koulut loppuvat muuten. Tuo ei ole virallinen perustelu mutta voin lyödä vetoa että tuo automaattisesti tapahtuva kiristyminen on ääneenkin jossakin sisäisessä keskustelussa mainittu. Esimerkiksi ravintoloiden aukiolon sahaaminen edestakaisin olisi levittänyt kesäksi rajatun määrän yhtä hyvin mutta olisi tuonut kiusallista huomiota hallituksen toimiin, näyttänyt epäonnistumiselta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Eihän ”Muksuja”kukaan pysty valvomaan Koulussa,esim välitunneilla.Kun koulukavereita tavataan suht,pitkän ajan jälkeen.Niin varoetäisyydet unohtuu,ja sylkipisarat lentelee,kun oikein touhutaan.Mutta tämähä tässä Koulujen uudellen avaamisessa varmaankin on takana?!!!Että Virus saadaan kunnolla leviämään?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Hallitus ratkoo Suomen ikääntymiseen liittyvää ongelmaa?

Näin julmasti Suomen puolustajia ja jälleenrakentajia kiitetään.

Vogue-hallitusta kiinnostaa lähinnä huolenpito muiden maiden nuorukaisista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

Hei. Kiitos Marikin. Ei ole siinäkään mielessä koska Jumala on pitkin Raamatun sivuin aina poistanut selaisia; kokonaisia kansoja; jotka ovat alkaneet elämään hyvin jumalatonta elämää. Eikös tämä pääkaupunkiseutu ala olla jo sellainen; belsebuun; huvikaupunki pakanuuden puoleen, ketkä hänen kättänsä nuolee. Tuo avaustekohan on sarvipään voimainnäyte. Eihän sitä meiltä vaadi meidän rakastava ja armollinen Jumalamme. Muslimien sotajumala voikin; pakanana vaatia. On vain yksi nimi; missä on meidän pelastumisemme; Iankaikkiseen Elämään ja se nimi on; Jeesus Kristus. Toiset nimet; ovat valhetta ja väärää oppia. Niistä; ei pidä ottaa ’koppia’. Kiitos. Siunaten,Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

Olet oikeassa Lasse!nämä Bride kulkueet,Sukupuoliroolien poisto ehdotukset,Tasavertainen Avioliittolaki,Mieskin voi synnyttää väitteet.Ovat täysin käsittämättömiä!Meno alkaa muistuttaa,Raamatun Sodoman ja Gomorran touhua,jotka Jumala tuhosi!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos Nimetönkin. Juuri noin. Raamattumme on siitäkin kiva kirja, sen sanoma toteutuu täysin ja tarkkaan; vaikkei kansan hallitsijakaan sitä edes avaisi elämänsä aikana; eikä omaksuisi sitä omaan elämäänsä; mutta pommikoneitahan; se sellainen elämänmuoto; runsaasti ostattaa ja; Jeesukseen Kristukseen uskovassa kansassa; rukoilemisen tarvetta nostattaa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maalainen
Iloinen
#12

Voi kuulostaa rankalta, mutta minusta olisi ollut parasta toimia niin, ettei juurikaan rajoituksia olisi ollut. Riskiryhmät suojeltaisiiin, mutta muuten elettäisiin kuten ennenkin. Kuolemista ei tietenkään voisi välttyä, kuten emme muutenkaan voi. Tehtaat toimisivat, ravintoloissa käytäisiin, urheiltaisiin ja koulussa oltaisiin. Kuten joku jo täällä mainitsi, niin viruksia tulee olemaan aina ja pään alittaminen pensaaseen on tuhon tie. Sota on pakko käydä ja tappioita tulee, mutta sieltäkin noustaan, niin tästäkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikä on suositeltava turvaväli junassa?
#14

Mikä on suositeltava turvaväli paikallisjunalla matkustettaessa?

Jos on tilaa, niin mikä on suositus?

Esim. että ei istuttaisi vastakkain, jos tilaa on istua väljemmin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000