Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Tuleva lama ja Venäjän boikotti

Yksi viranomainen toisensa jälkeen latelee rumia lukuja Euroopan tulevasta lamasta, mutta Suomen odotetaan noudattavan Kataisen linjaa, eli mitään ei tule tapahtumaan.

Veikkaan, että ennen kuin vuosi 2021 päättyy, meillä on Euroopassa ennen näkemätön lama, jota ei taltuteta setelipainatuksella taikka maahanmuutolla. Se on lama, joka alkaa Yhdysvalloista, romuttaa dollarin ja nykyisen valuuttajärjestelmän sekä iskee maailmankauppaan. Vain rupla ja Venäjä selviytyvät, koska teemme EU:ssa kaikkemme, jotta Venäjä olisi omavarainen.

Olisiko Suomen harkittava eroa EU:n Venäjä-boikotista ja käynnistettävä kauppa Venäjän kanssa kaikilla osa-alueilla. Se ei välttämättä pelasta talouttamme ja kaikkia työpaikkoja, mutta jokainen pieni vetoapu viennillemme olisi nyt tarpeen.

Tiedän, että kyse on Krimistä ja siitä, että EU haluaa edes yhdessä asiassa olla jämäkkä, kun ovat onnistuneet lipsumaan kaikissa muissa säännöissä kuten maahanmuutto, Schengen sopimus, budjettisäännökset ja muiden jäsenmaiden vastikkeeton tukeminen.

Tiedän myös, että Venäjä ei koskaan tule luopumaan Krimistä ja Sevastopolin laivastoasemasta, jonka Katariina Suuri perusti jo 1790-luvulla. Venäjä on myös riittävän suuri, jotta se tulee toimeen ilman EU:n virallista tukea.

Elämme täysin tarpeetonta Venäjä-vihan aikaa ja tuntuukin siltä, että Venäjä vihataan siitä syystä, että globalistinen liike ei ole onnistunut sekoittamaan maan kuten muualla Euroopassa on käynyt. BLM-liike saisi todennäköisesti vastaansa sekä poliisit että turvallisuusjoukot ja into terrorisoida ihmisiä, ryöstää kauppoja ja kaataa patsaita loppuisi lyhyeen.

Epävirallisesti kauppa EU maiden ja Venäjän kanssa käy kuin siimaa. Etelä-Euroopan maat vievät tavaransa Ukrainaan, joka on boikotin ulkopuolella ja täältä tavara sitten siirtyy eteenpäin Venäjälle. Eiväthän ne koskaan ole piitänneet säännöistä. Me olemme killtejä masokistipartiolaisia, ja nautimme, kun saamme ruoskia itseämme!

Tuli vain mieleen …

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


25 kommenttia
Nimetön
#1

Eikös lama ole jo alkanut?
Työttömiä on jo nyt vaikka kuinka paljon.
Valtion velka on älyttömyyksissä ja kasvaa koko ajan.
Kuntien talous on kuralla.

Onks mikään asia paremmin kuin vuosi sitten?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Kaj on 100 % Täöysin oikeassa kaikessa !

Suomea eikä Keskustaa pelasta se että ne vaihtoi Valtiovarainministeriksi Pillu-Matin ,Kepua ei kohta pelasta enään Väyrynenkään kun ne jatkaa Viher- Kommunitien nuolemista aikansa ja niiden äänmestäjät pakenee kuka mihinkin…
Lama ei ole vielä Suomessa eikä maailmalla ,syy siihen on kun Lamaa on torjuttu aivan käsittämättömän suurella velkaantumisella niin Suomessa kuin Maailmalla ! Siis Lamaa on pidetty näin loitolla ettei se pure ,siis kustu pakkasella housuun vaikka jokainen tietää että kohta se vasta paleleekin…. Sama on Laman kohdalla sitten se vasta tuleekin vihaisena kun sitä sillä konstilla pitkitetään millä se on tullutkin !
TÄMÄ ON TÄYSIN YHTÄ HÖLMÖLÄISTEN HOMMAA KUIN PAKKASELLA HOUSUUN KUSISI KUN PALELEE…

Kaj on yksi harvoja jotka tämän asian tajuaa tässä maassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#8

On tilastollinen tosiasia satojen vuosian ajalta että.
LAMA TULEE MAILMAAN 8-10 V. VÄLEIN
Nyt Lama on jo 2 -4 vuotta myöhässä tulossa (Tämä johtuu Trumpin talous politiikasta kun se sain Usa talouden niin hyvin pyörimään heti Presitentiksi astuttuaan…)
Tämä nyt tulossa oleva Lama ei johdu Koronasta,se olisi tuullut muutenkin 100 % varmuudella.
Tämä järjetön velkaantuminen ympäri maailman johtuu Koronasta jolla Lama saadaan pahennetua niin että tuleme näkemään -30 luvun suuren laman !

Pitää muistaa että maaiman laajuiset lamat alkaa aina saman kaavan mukaan USA:N DOW JONES PÖRSSI INDEKSI KUN ROMAHTAA SE LAUKAISEE LAMAN JA SAA KAIKI PÖRSSIT YMPÄRI MAAILMAN ROMAHTAMAAN !!! Tämäkin on tosiasia vaikka Kiina onkin jo Maailman taloius veturi ja Pankki !

Jos Usa:n valitaan Kommunsiti Hinttari ja Humehörhöjä edustavan puolueen edustaja Presitentiksi niin silloin alkaa ISO Lama 100 % varmuudella. Suomikin roikkuu löyhässä Dow Jones Hirressä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

PITÄÄ MUISTAA ETTÄ LAMA TULEE AINA SAMASTA SYYSTÄ !
mm. -30 luvun lama !

Kun
-Pörssit nousee liikaa
– valtiot velkaantuu liikaa
-julkisen sektorin kulut nousee liikaa….

NÄISTÄ 3 SYYSTÄ TULEE TUPPI JOKA AIHEUTTAA DOW JONESINDEKSI ROMAHTAMISEN ! ja se on menoa silloin ..

NYT KORONA KRIISIN AIKANA ON TEHTY KAIKKIA NÄITÄ 3 LAMAN PERUS SYYTÄ VASTAAN TOIMIMALLA JUURI PÄINVASTOIN KUIN OLISI PITÄNYT SIIS ON OIKEIN RUOKITTU VELKA RAHALLA LAMAA JA SAATU SE NÄIN AIVAN HELVETIN VIHAISEKSI KUN SE TÄNNE TULEE…
Juuri kun Dow Jones oli romahtamassa Usa:ssa otettiin velkaa tuhansia Miljardeja tukiostoja tehdäkseen !!!!

TÄMÄHÄN ON YHTÄ HULLUA HOMMAA KUN KIVITÄT KARHUN NURKKAAN JA ONNISTUT SIINÄ… JA MENET PERÄSSÄ NURKKAAN UUDELLEEN KIVITTÄÄN SITÄ !!!

Tietäähän se nyt saatana älykääpiökin että miten siinä käy !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#12

Miten Helvetti Suomen politikot on niin saatanan tyhmiä että ne näyttelee ja puhuu velka elvytyksen puolesta lähen oikealta vasemmalle lähes kaikki !!!

Tämä on aivan sairasta hommaa !!!!

Kommunsiti Erkki Liikanenn oikein silmät kiiltäen kehui tv:sä tätä järjetöntä hommaa !!!! voi vittu !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Kaj’kin. Puhut sitä mitä ylhäältä saat viisautta. Erittäin kiva ja antoisa asia. Meidän pitää nähdä sinun; Kaj laillasi asiat. Kääntää nyt ison Venäjän päätä, kun emme saa kännettyä edes omaa päätämme, kun olemme jukuripäitä. Suomen maanviljelijät ovat siaskärsijöitä Venäjän boikotissa. Boikotti nukkuu ruususen unta ja viljelijä ’valvoo’ ja rajasusi; senkun; ulvoo. Mikäli SAK: laiset tai jotkin toiset olisivat maanviljelijöiden asemassa sijaiskärsijöinä ei tämä heidän Venäjäasema näin saisi jatkua. ’Rupusakki’; Maalaisjärkiset ihmiset; ’viskaalien’ mielestä; Arvelen. (Huom!) Koulutus tekee Suomessa ateistin, kun ei ole; tunnustuksellista; Uskontokasvatusta heillä. Siksi koulutusta pidetään niin tärkeänä; Tulet pakanaksi, jos, et vielä sitä ole. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#7

Se on kuule Lasse niin että, LAMA ainoa oikea jumala ! kaikki muut on paskaa!
Maapallo on täynnä tuhansia uskontoja kaikki luulee olevansa oikessa ja kaikki on yhtä paskaa….

LAMA TULEE KESKIMÄÄRIN 8-10 V. VÄLEIN MAAPALOLLE KURITTAMAAN HEITÄ JOTKA EI SIIHEN USKO !

LAMA TULEE sen seurauksena kun
1. Pörssit nousee liikaa
2.Julkisen sektorin kulut ja koko paisuu liikaa
3.Kun valtiot ja yksityiset velkaantuu liikaa

Lamaan uskominen on helppoa ,ei tarvitse missään lahkossa jeesustella eikä raamattua lukea (Laman uskovaisten raamattu on Kauppalehti)

Pitää muistaa että Lama palkitsee siihen uskovat erittäin avokätisesti entamalla mm. Halpoja pörssi osakeita , Kiinteistöjä , ym ym ym… kaikin mahdollista yllin kyllin… (Koska laman uskovat on pelimerkkinsä niin pelanneet että on merkkejä silloin kun niitä tarvitaan 🙂
Nyt Lama ei ole vielä tullut… nyt on se vaihe kun pörssissä otetaan Lamaan uskomattomilta Tuulipuku kansalta rahat pois !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#9

MUTTA LAMA TULEE IHAN KOHTA OLETKO VALMIS ?

Eilenkin oli varmat merkit kun Kriisi yhtiö Finnairin osake joka on valmiiksi noin 97 % ylihintainen ,,,,Niin se perkele nousi +60 % siksi kun tyhmät tuulipuku kansalaiset ryntäsivät ostamaan sitä kun osakkeiden määrää lisättiin ja omistus laimeni siitä syystä kiun valtio tuki sitä ja otti ison osan yhtiöstä siitä edestä niin tyhmät meni ja osti ennestää ylihintaista osaketta niin että kurssi nousi 60 % HULLUA JÄRJETÖNTÄ !!
Osa syynä tähän hulluteen oli se kun ne kuvitteli että ne saa halvalla ostaa lisää kun mukana tulo optio jolla lypsetään lisää rahaa siis 0,40 senttiä sentti osakkeesta HULUUA !!!!!
MITEN SAATANA LAMA SOKAISEE NÄIN IHMISTEN SILMÄT KUIN AURINKO ENNEN MAAN PÄÄLLE TULOAAN ???? !

TÄLLAISTA HULLUUTTA EI KOSKAAN TAPAHDU KUIN SILLOIN KUN
LAMA ON JO IHAN OVEN TAKANA KOPUTTAMASSA !!!!

Lamaan uskovaiset ei todellakaan rynnänneet nyt ostoksille…ne on myyneet jo maaliskuussa ne paskat pois…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#11

Ainoaan oikeaan Jumalaan Lamaan kun uskoo niin tajuaa maailman talouden realiteetit ja varoitusmerkit niin muuta ei tarvitse jeesustella……
Silloin voi tehdä oikeita päätöksiä Lamaa seuraten ja kunnioittaen ja ihaillen !

Lamaa vastaan on aivan turha taistella kuten Suomen valtio nyt tekee…Laman voi ajaa Nurkkaan niillä samoilla konsteilla millä se on ärsytettykin…
1.valtion velkaantumisella
2.Julkisen sektorin kulujen kasvulla
3.Pörssien nousulla (laina elvytys raha nostaa kursseja)

MUTTA NURKKAAN AJETTU LAMA SE HULLU VASTA ONKIN SILLOIN SUOMI POIKA SAA SELKÄÄN LAMALTA OIKEIN KUNNOLLA NIIN KUIN SAA MUUTKIN VELAKSI ELÄJÄT MM. USA…!!!
Jopa Italiakin voi selviytyä Suomea Paremmin kun Pöljä-Suomi pelastaa sen ennen Lamaa antamalla 13 Miljardia (Suomen osuus) sinne rahaa Mafialle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Tuleehan siinäkin Kataisen linjassa tamahtumaan sen verran , että velkasummat vain kasvaa ja kasvaa , kasvamistaan kasvaa !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Mikä onni meille suomalaisille onkaan suotu, että naapurinamme on velaton Venäjä. Tuo energian ehtymätön lähde ja valtatie Kiinaan. Maailman suurimpaan kansantalouteen ja maailman johtajaan, jota kaikki kumartavat. Eivät tosin kunnioituksesta vaan saadakseen lisää rahaa kiinalaisilta.

Itse toivon, että siirtyisimme lännen vaikutuspiiristä Venäjän vaikutuspiiriin niin kuin kävi vuonna 1818. Että meille alkaisi uusi itsenäisyyden ja taloudellisen kasvun kausi niin kuin silloin.

— Mutta ovatko historian syklit kuitenkin sellaiset, että pääsemme Venäjän lihapatojen ääreen vain ruotsin kautta: Ruotsin islamilainen tasavalta tulee ja aseellisesti valloittaa Suomen. Ottaa maamme rautaiseen syleilyynsä noin vuosisadan ajaksi, kunnes vasta silloin tulee Venäjän ”vuoro” ottaa täysin rapautunut ja rosvojoukkojen hallitsema Suomen maa valtansa alle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Euro maat vaihtavat dollareihin, kohta kielletään ostamasta kultaa ja muita jalometalleja

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000