Päivittäin luen kuinka 97 % tiedeyhteisöstä tukee teoriaa, jonka mukaan ilmas­tonmuutos on ihmisen aiheut­tama. Luku perustuu lähinnä Cook et al. 2013 julkaisemaan raporttiin, jonka tutkijat Legates et al. 2015 ja Tol 2014 osoittivat virheelliseksi todeten, että todellinen konsensus Cookin aineistossa on noin 0,4%.

Paljon julkisuutta saanut jääkiekkomailateoria kaatui hiljattain oikeudessa Kanadassa, kun teorian esittäjä Michael Mann ei halunnut perustella väitteitään. Eräs sähköpostiviesti (Climategate 2009) paljasti Mannin työto­verin Raymond Bradleyn mietteitä teoriasta: ”Olet varmasti samaa mieltä kanssani, että Mannin ja Jonesin jul­kai­sema raportti oli säälittävä, eikä sitä olisi koskaan pitänyt julkaista. En halua, että minua missään vai­hees­sa yhdistetään tällaiseen lämpötilojen manipulointiin.”

Ilmakehän hiilidioksidia on mitattu 1800-luvun alusta. 1850-luvulla kehitetty Pettenkofer-menetelmä oli tark­kuu­del­taan alle 3% ja pystyi haastamaan nykyiset menetelmät. Sitä ennen käytetyt kemialliset menetelmät an­toi­vat nykytutkimuksen mukaan jopa 20 % liian pieniä arvoja. 1800-luvulta löytyy yli 90.000 mit­tausta sadoissa tieteellisissä tutkimuksissa, joita saksalainen tutkija Ernst Beck kokosi vuonna 2007. Nämä mitta­ukset osoittavat, että ennen 1960-lukua meillä oli ainakin kolme yli 400 ppm huip­pua, jotka osuivat vuosille 1825, 1857 ja 1941. Useita yli 500 ppm arvoja saatiin vuosina 1810-1860. Brittiläinen Guy Callendar kokosi 1940- ja 1950-luvulla 1800-luvun mittaukset ja poisti systemaattisesti kaikki arvot, jotka poikkesivat yli 10% keskiarvosta kertomatta mikä keskiarvo oli. Callendar päätyi lukemaan 280 ppm. Vuonna 1956 (suoma­lainen) Fonselius et al. arvioivat Callendarin tuloksia ja päätyivät tutkimuksessaan keskiarvoon 335 ppm. Myöhem­min Neftel et al. osoittivat kairauksissaan (1982), että 1800-luvulla hiilidioksiditasot vaihtelivat 300-2350 ppm välillä, mutta lopulliseen raporttiin hyväksyttiin vain alimmat arvot.

Puolalainen jäätiköiden tutkija Zbigniew Jaworowski on osoittanut, että jäätiköissä olevat kaasut eivät edusta jään muodostumisen aikana vallinneita olosuhteita. Kun IPCC yritti sovittaa Siplen tutkimusasemalta kai­rat­tuja arvoja Maona Loan mittauksiin, niin käyrät saatiin kohtaamaan hyväksymällä todistamaton olettama, että jäässä oleva hiilidioksidi on 83 vuotta nuorempaa kuin itse jää, eli hiilidioksidi on tunkeutunut jäätikön sisään ja korvannut jään sisässä olevan alkuperäisen hiilidioksidin.

Hiilidioksidin merkittävästä vaikutuksesta lämpötilan nousuun ei ole näyttöä, mutta sen sijaan Al Goren kauhu­skenaarioissa hiilidioksidi seuraa lämpötilan nousua. Hiilidioksiditasot nousevat koska ilmasto lämpiää, ja ilmasto on lämmennyt, koska vain sillä tavalla pieni jääkausi päättyi.

Voiko hiilidioksidi lämmittää ilmastoa astekaupalla? Vastaus löytyy Beer-Lambertin laista, joka määrää miten säteilyn energia sitoutuu kaasuihin. MODTRAN-ohjelmalla tehdyissä laskelmissa hiili­diok­siditasojen nousu 280 ppm –> 560 ppm aiheuttaisi asteen nousun lämpötiloissa ja hiilidioksidin nousu 560 -> 1120 ppm aiheuttaisi asteen lisää. Kolmas aste vaatisi jo 2240 ppm hiilidioksidipitoisuuksia. Näin ollen ilmaston kahden asteen nousu lienee ihmiskunnan toimilla saavuttamaton jo siksi, että niin kauan kuin Henryn laki pätee ja valtamerissä riittää kalsiumia estämään niiden happa­moi­tu­misen, kaikkien tunnettujen fossiilisten aineiden polttaminen nostaisi ilmakehän hiilidioksiditasoja enintään 30-40%. Tätä tukevat sekä venäläisen tutkijan Victor G. Gorshkovin että norjalaisen professorin Tom V. Segalstadin tutkimukset.

Vastuumme on pitää luonto puhtaana saasteista, mutta annetaan sille hiilidioksidia. Se on elämän kaasu ja ehtona ravinnon riittävyydelle ja luonnon monimuotoisuudelle.