Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Vaihtoehto vihervasemmistolaiselle ilmastohumpalle

Viime viikkoina on tässä ollut yhteiskunnallisen keskustelun aiheena yli muitten yksi teema. Ja se teemahan on tämä vihervasemmiston mieliaihe – ilmastonmuutos. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että melkoinen osa puolueista on lähtenyt tähän kilpalaulantaan ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä. Ja aika lailla kaikilla tuntuu olevan se ratkaisumalli seuraavaa – kuritetaan tämän ilmiön takia suomalaista elinkeinoelämää ja suomalaista ihmistä mennen tullen. Ja tämä ei todellakaan kuulosta hyvältä meikäläisen perussuomalaiseen korvaan. Ei sitten ollenkaan!

Käytännön tasollahan keskustelu menee koko ajan siinä, että millä tavoin Suomen pitää laskea päästöjään. Sitä tämä mölinäkuoro ei ota huomioon, että Suomi on tehnyt asian suhteen paljonkin. Täällä päästöt laskevat ja myös fossiilisten polttoaineitten osuus energiantuotannossa on kohtuu pieni. Yksi iso tekijä siihen on se, että Suomessa käytetään ydinvoimaa. Saksahan esimerkkinä on laittamassa ydinvoimaa pois energiantuotantopaletista ja fossiilisia energianlähteitä siellä käytetään paljon.

Maailman ilmastonmuutosta ei ratkaista sillä, että Suomi verottaa elinkeinoelämänsä ja kansalaisensa kuoliaaksi. Nykyinen touhu johtaa siihen, että syrjäseudut tyhjenevät ja maalikylät kasvavat. Ja lopputulos on kuitenkin maailman mittakaavassa sama. Ero siinä on vaan se, että Suomi verottaa tämän keppihevosen takia itsensä kuoliaaksi. Kyllä siellä Kiinan, Intian, USA:n ja muitten isojen toimijoiden pitää tehdä asian eteen jotain.

Myös sekin on hassua, että koko keskustelussa kiinnitetään pelkästään hiilidioksidiin huomiota. Täysin keskustelussa on unohdettu metaani ja vesihöyry, jotka ovat 100 kertaa tehokkaampia kasvihuonekaasuja. Jossain näistä on mainintaa, mutta yleensä aina keskustelu pyörii pelkästään hiilidioksidin ympärillä.

Myös maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan tässä liittyy hyvin paljon ristiriitaisuuksia. Koko ajan puhutaan siitä, että kehitysmaista on tulossa paljon ns. ilmastopakolaisia ja nämä on kuulemma otettava vastaan. Tässä nyt on montakin ongelmaa. Mitä järkeä tänne länsimaihin on kerätä porukkaa elämään yltäkylläistä elämää, koska täällähän tuotetaan enemmän hiilipäästöjä. Samalla näitä laumoja rahjatessa syntyy päästöjä. Ei oikein logiikkana toimi.

Kehitysmaitten ilmasto-ongelmia ei ratkaista sillä, että liikakansoitetulta alueelta siirretään porukkaa länsimaihin leveämmän leivän perään. Käytännön tasolla poistunut väestö kehitysmaissa korvautuu räjähdysmäisen väestönkasvun takia korvautuu uudella. Tällä tyylillä tuhoamme vaan yhteiskuntamme ja samalla ongelmat liikakansoituksen takia kehitysmaissa jatkuvat.

Sitten vaihtoehtoisiin ratkaisumalleihin perussuomalaisittain. Heitän ne tuossa alla ranskalaisilla viivoilla lyhyesti:
– Lopetetaan ihmisten rahjaaminen länsimaihin kehitysmaista. Tällä estämme yhteiskuntamme tuhoutumisen ja vähennämme päästöjä lopettamalla turhanpäiväisen ihmisten siirron.
– Lopetetaan oman teollisuutemme kurmoottamisen ilmiön takia – suomalainen työ itsessään on ympäristöteko.
– Lopetetaan liikenteen ja energian ryöstöverottaminen – pyritään käyttämään samalla suomalaista energiaa ulkomaisen sijaan.
– Pyritään irti meille epäedullisista ilmastosopimuksista – Suomen ei tarvitse tehdä suuhteessa sen enempää kuin muittenkaan maitten.
– Asetaan tuontitulleja paskanpuhallusmaista tuotaviin tuotteisiin ja suositaan suomalaista tuotantoa.

Nämä toimenpiteet ovat järkevämpiä näin maallikkojärjellä ajatellen, koska tällöin tämän humpan takia omaa maata ei lyödä jonkin keppihevosen takia. Suomen osuus kuitenkin ilmastopäästöistä on edelleen vain sen 1,6 promillea. Ei meillä tarvitse ilmastohumppaamisen takia itseämme tappaa elävältä – piti ilmiö ihmisen aiheuttamana sitten paikkansa tai ei. Paikkansapitävyys nähdään lähivuosikymmeninä. Ei minulla muuta tällä erää.

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Lämsä eduskuntaan jauhottamaan viherpunapiiperöt! Nämä ilmastoideologit ovat todellakin joukkohumpan huumassa unohtaneet terveen järjen ja politiikasta vapaan tieteen tutkimuksen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitoutumaton
Tyytyväinen
#2

Tässä kirjoituksessa on enemmän ajatusta kuin vihreitten kaikissa ohjelmissa yhteensä. Yleensäkin perussuomalaisten ajatuksissa tässäkin aiheessa on hyvin järki mukana ihan puheenjohtaja Halla-ahoa myöten. Kyllä Suomi tarvitsee muutoksen ja se on perussuomalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#3

Tää ettei edes oteta huomioon että meillä on jo oikeesti ratkaisu ainakin autojen pakokaasupäästöihin ja samanhintasiin autoihin kuin on ollut ja toivoisin halvempiinkin! Sillä Meidän tehtaat tekis sähkömoottorit jotka sopii joka autonmerkkiin omansa! Ja tuontiautot tulisi ilman moottoreita! Akkutehtaan tekisi Saudit meillekkin ja jakelupisteiden automaattikoneet. Holtoasemille akkujenvaihoasema Jossa pitää olla niitä akkuja valmiina muutamakymmenen joka hetki! Kansalaiset maksaisi vain käyttämäsistään kilovateista ja vateista! Huonot akut vaihtuisi pois automaattisesti!

”Myös sekin on hassua, että koko keskustelussa kiinnitetään pelkästään hiilidioksidiin huomiota. Täysin keskustelussa on unohdettu metaani ja vesihöyry, jotka ovat 100 kertaa tehokkaampia kasvihuonekaasuja. Jossain näistä on mainintaa, mutta yleensä aina keskustelu pyörii pelkästään hiilidioksidin ympärillä”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Autojen kulutus vain lisääntyy
#4

Tosiasia on se, että henkilöautojen polttoaineen kulutus ei ole laskenut lainkaan, vaan on sama kuin 1960- 70 luvuilla. Öljykriisi 1974 hiukan hillitsi autojen kulutusta.
Nyt ostetaan aivan liian suuria autoja joilla ajetaan talla pohjassa. Ohi on mentävä, vaikka edellä ajava ajaa hiukan ylinopeutta. TM-lehdestä voi lukea ne reaaliset kulutuslukemat, jotka hipovat 10 litraa.
Autolleni luvattiin 3,7 litraa/100km ja tod. lukema on 4,5-5,5 sekalaisessa ajossa. Autoni on sentään pieni Fiesta diesel.
Katumaasturihömpötys olisi lailla kiellettävä. Suuri ilmanvastus, paino ja ylileveät läskirenkaat takaavat suuren pa kulutuksen. Kaikki vain siksi, että miehet ovat turhamaisia. Nainen kun haluaa minkkiturkin, jopa mies on sanomassa naistaan turhamaisesksi….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jptain rajaa
#5

Millä standardilla se viherpuna persu nyt steppaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000