Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Vantaan Keskustan entinen puheenjohtaja Perussuomalaisiin

Purojärvi vahvistaa, että hän tulee olemaan Perussuomalaisten ehdokkaana huhtikuun kuntavaaleissa. (Vantaan Sanomat 23.2.2021)

Purojärvi kertoi Vantaan Sanomille torstaina 18. helmikuuta, että hän toivoo olevansa kevään kuntavaaleissa ehdokkaana jonkin omaa aatettaan edustavan puolueen listalla.

– Perussuomalaisten valinta liittyy siihen arvomaailmaan, että ollaan vähempiosaisen ja heikomman puolella. Arvostan myös Vantaan perussuomalaisten avoimuuden kulttuuria, Purojärvi sanoo.

Purojärvi on jo kolmas vantaalainen poliitikko, joka on kuluvalla viikolla loikannut perussuomalaisiin. Myös kokoomuskonkarit Pekka Virkamäki ja Markku Weckman siirtyivät perussuomalaisiin.

* * *

Naapuripuolueet antavat vahvaa tukea Vantaan Perussuomalaisten kuntavaalikamppailuun. Tunnen hyvin jo pitkältä ajalta kaikki kolme nyt mukaan tullutta poliitikkoa. Kaikki kolme ovat osaavia asiapoliitikkoja, jollaisia jokainen valtuustoryhmä tarvitsee.

Purojärvi, Weckman ja Virkamäki tulevat hienosti täydentämään osaavaa ja monipuolista täyden sadan listan ehdokasjoukkoamme. Toisena vaalipäällikkönä olen todella iloinen listastamme, mukaan mahtuu eri alojen osaajia ja asiantuntijoita, joista vantaalaisille on takuuvarmasti paljon iloa. Myös hienojen naisehdokkaiden määrä ilahduttaa kovasti.

Purojärvi on tullut minulle hyvin tutuksi, koska hän istuu ja toimii vieressäni Vantaan Sisäilma-asioiden neuvottelukunnassa, joka perustettiin ratkomaan Vantaan koulujen massiivisia sisäilmaongelmia. Neuvottelukunta yhdessä osaavien virkamiesten kanssa onkin parantanut koulujen tilannetta huomattavasti.

Toivottavasti Vantaan homekoulut ovat pian historiaa.

Vantaan perussuomalainen kuntavaaliyhtälö:

97 + 3 = on täysi sadan lista

Sanallinen selite:

97 ehdokasta ovat kaikki perussuomalaisia plus 3 ovat uusia vahvistuksia, jotka on jo hyväksytty Perussuomalaisen puolueen jäseniksi.

Valinnanvaraa on.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Waude miten hienoa PS-työtä Vantaalla!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Kai – Ari , hyvältä näyttää !? Pitäiskös kuitenkin olla varuillaan , näitten loikkareitten suhteen ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sergei Pietarilainen
#3

Arvoisa Kai-Ari Lundell, useille PERUSSUOMALAISUUS on REHELLISYYDEN synonyymi. Tämä aspekti ottaen huomioon, on hämmästyttävää kuinka helposti perussuomalaisiin oli hyväksytty sellainen notorinen persoona kuin Pekka Virkamäki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000