Perussuomalaiset

Jari Ojala

Posti tullee vai tulleeko?

3 kommenttia

Olen pitänyt aivan normaalina jos posti joskus satunnaisesti jäisi jakamatta näihin korpikyliin, mutta nykyisin jakamattomuus vaikuttaa olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus.

Mediasta olen huomannut ettei tämä ole enää syrjäseutujen ongelma, vaan myös kaupunkien taajamissa jää päivä tai pari välistä! Mistä moinen johtuu? Yhtenä selityksenä on henkilöstön ylityökielto, ei oikein hyvältä kuulosta. Eihän mitään toimintaa voi perustaa henkilöstön jatkuviin ylitöihin. Teen kyllä asiasta johtopäätöksen ettei Postilla ole riittävästi henkilökuntaa hoitamaan tätä yhteiskunnan tärkeää palvelua.

Postilla on jatkuva itku kustannuksista, ei tule riittävästi voittoa! Herää kysymys voiko postinjakelua edes tuottaa voittoa tavoittelevasti, vaan olisiko sen oltava verovaroin hoidettu palvelu?

Toinen piirre, joka suorastaan huvittaa, nurmikonleikkuu ja lumenluontipalvelut, joita posti on järjästänyt tai suunnitellut hoitavansa, kyllä aika pitäisi käyttää ensisijaisesti kustin polkemiseen laatikolta toiselle eikä kiinteistöpalveluihin. Toisaalta voisihan päivänpostinkin saada ajoissa jos tilaisi lumenluonnin 😉

Päivää odottaen jolloin posti saapuu päivittäin…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
#1

Tuntuu vähän siltä että miten Valtio huolehtii omista työntekijöistään kuin peruspalveluistakin,ei ainakaan entisessä laajuudessaan ja kuinka paljon joutuu työntekijätkin taipumaan työmääränsä eteen,josta koostuu elanto – eläkkeineen.

No jos 3 krt viikossa posti kirjeineen laskuineen saavuttaa kansalaiset,niin onko se enään täyspalvelua entisen mittapuuhun verrattuna. Myöhästyykö mm.laskut eräpäivineen jos harvenee postin kulku,siitä huolimatta vaikka hyvin monilla olisikin kaikki ns.sähköisessä muodossa – mutta ei kaikilla.

Vaaditaanko tulevilta postilaisilta monen alan ammattitaitoa vastuineen että työmäärineen mahdollisine vähenevine työntekijöineen.

Digitaalisuus kuin sähköisine ”posteineen” alati kiristyvissä työelämässä tiettävästi jopa heijastuu negatiivisesti työllisyyteenkin.

Entisajan ”opein” ei enään pärjätä syrjäkylillä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
Utelias
#2

Voipi käydä niin että sen jäljelle jääneen kantispostilaisenkin korvaa paremmin tuottava positiivisesti syrjitty monikulttuurisesti rikastava matu, muu on rasismia nääs…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ei olisi mielestäni mahdotonta, että sovittaisiin, että posti jaetaan nelipäiväisesti esim. ma ja ti sekä to ja pe. Keskiviikko jäisi väliin. Mutta tällaisen sopimuksen puitteissa postin pitäisi myös tulla sovittuina päivinä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000