Perussuomalaiset

Janne Koskela

Vieras pukuhuoneessamme

Viime päivinä on kohistu verovaroin ylläpidetyistä uimahalleista. Mediasta luimme kulttuuriongelmista jo vuonna 2014, kun joukko romanialaisia pyykkäsi uimahallissa. Pakolaisaalto rantautui Eurooppaan EU:n vuotavien rajojen vuoksi – myös Suomeen. Hetkessä saapui yli 30 000 vieraskielistä maahantulijaa. Suuri joukko nuoria miehiä, joista julkisuustietojen perusteella osalla on oikea hätä, osalla ei. Uimahallin hädän laatua en tiedä, kun väärälle puolelle eksyttiin.

Uusi tilanne herättää ärsytystä, mutta myös pelkoa. Aiemmasta poikkeavaksi kuvailee tilannetta myös poliisi. Turvattomuuden tunteen muutos voi johtaa räjähdysalttiiseen tilanteeseen, jota ei edesauta puutteellinen opastus Suomen lakiin ja kulttuuriin. Lähes päivittäin saamme medioista tietoa, kuinka suomalaista naista pidetään kohteena, jota saa lääppiä ja tuijotella julkeasti.

Kohta lähenevä kevät ja kesä vähentävät vaatetusta ja avaavat yleiset uimarannat. Ei tarvitse mennä uimahallin naisten puolelle nähdäkseen kohtalaisen paljasta pintaa. Puhkeaako kevään kanssa ongelma? Miten torjua se, riittääkö pelkkä puheopastus kääntämään vuosisatoja vanhan, naisia eri tavalla kohtelevan kulttuurin. On joukossa onneksi miehiä, jotka sopeutuva erinomaisesti suomalaiseen kulttuuriin ja toimivat maassamme maamme tavoilla.

Ahdistelusta bussissa tai yleisillä paikoilla pitää aina ilmoittaa poliisille. Vaikka poliisin määrärahoja on pienennetty, he ovat kykeneviä kohdentamaan resursseja ongelma-alueelle. Ehkä ihmisen luonteessa on tirkistely-geeni, julkisuudessa on ollut juttua erilaisista kameraviritelmistä salakatselua varten. Tuomioitakin näistä on jaettu. Ulkomaalaiset nuorukaiset tuntuvat oleva tungettelevampia ja röyhkeämpiä tulemaan lähelle liian nopeasti. Ihmettelen suuresti myös Kempeleen tapausta, jossa ulkomaalainen ahdisteli, samalla tuomitsen myös kaiken ahdistelun.

Määräaikainen porttikielto annettiin Haukiputaan tapauksessa vasta sitten kun toisen kerran jäi kiinni uimahallissa naisten puolelta tuijottelemasta. Media kertoo nuoren miehen katuvan tekoaan. Hyvä sekin, mutta ei tainnut nuori mies ymmärtää jättävänsä teollaan henkisiä arpia kohteeksi joutuneille. Ihmettelen uutisointia, jossa henkilö esiintyi ensin nuorena miehenä, mutta pyydettyään anteeksi tekoaan muuttui pojaksi. Mikä mahtaa olla ero nuorella miehellä ja pojalla tässä tapauksessa?

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaiset pelkäävät maahanmuuttajia jotka kulkevat useamman miehen ryhmissä. Monilta naisilta olen kuullut etteivät he uskalla liikkua illalla/yöllä yksin ulkona koska he pelkäävät näitä miesten ryhmiä, vanha sanonta kun kuuluu: ”joukossa tyhmyys tiivistyy”. Miten saadaan iskostettua heillekin kuten kantaväestölle että maassa ollaan maan tavalla, ylilyöntejä ei sallita ja niistä rangaistaan.

Poliisin maahantulopuhuttelu ei yksin riitä, vaikka suomalainen poliisi on hyvä. Vastaanottokeskusten vastuulla on toimien tarkkailu ja tarvittaessa hankkia apua, sekä raportoida poikkeavasta käytöksestä. Myös vastaanottokeskusten jengiytyminen tulee resurssien puitteissa estää kaikin voimin. Väitän, että esimerkiksi sunnien ja shiiojen väliset jännitteet ovat kohtalaisen tuntemattomia rivisuomalaiselle.

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Miten tämä voi olla mahdollista? Joo tästä se turvallisuus taas vaan kasvaa, mutta kenelle.

”vastaanottokeskuksia hallinnoivan Luona Oy:n ja urheiluseura Tapanilan Erän yhteistyössä järjestämä karaten alkeiskurssi, joka on suunnattu vastaanottokeskusten asukkaille.”

Siis verorahoilla turvapaikanHAKIJOILLE

”Tämä on hyvä harrastus heille. Tahdon kiittää valmentajia ja Suomen valtiota harrastusmahdollisuuksien järjestämisestä.”

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kotouttamista-potkuin-ja-lyonnein-karatea-turvapaikanhakijoille/5702396

Tehkää nyt hitto jo jotain vai lahjoitetaanko heille puukotkin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vitsikästä
Vihainen
#6

Taitaa turvapaikkakeskuksista ym. vastaavista kehkeytyä ISISin koulutuskeskuksia oikein meidän veronmaksajien rahoilla.

Onkohan Suomen johto hieman hyväuskoinen EU-liturgian avopesemä? Vai mistä voi olla kyse?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#8

Mielummin näille partapojille kodinhoidon kurssi, jossa opetetaan mm. vessaharjan käyttöä ym. kotitöitä. On alkua tulevalle työuralle kebab ravintoloissa ja siivousfirmoissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Tapanilan Erän karatejaoksen Facebook-sivun mukaan
karatekoulutuksen tarjoaa turvapaikanhakijoille Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Nyt pistää vihaks, tämä oli kuin isku vasten kasvoja. Valtiovalta halveksii oman maan kansalaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Hämmentynyt
#7

Polkivatko suvakit ja hallinto vasta maan rakoon ehdotuksen jakaa naisille kaasusumuttimet suojaksi?

Kokovartalohaarniskatko naisten pitää päälle pukea – opetusministeriö varmaan järjestäisi matuille koulutusta leikkuulaikan ja hiomakoneen käyttöön…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

res.ylil.
Tyytyväinen
#3

hamstratkaa patruunoita. kesä on tulossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Muslimien vaatimuksiin ei pidä mennä suostumaan niinkin pienessä asiassa kuin uikkarit ovat. Vaatia voi mutta se joka (tässä tapauksessa uimahallin säännöistä joustaa sallien kokovartaloasun), on heikko.
Muslimikulttuuriin kuuluu se, että heikko ihminen on myös alempiarvoinen. Koska joustaja on myös vääräuskoinen länsimainen, saa muslimi siitä osoituksen ylempiarvoisuudestaan.
Vaatimukset eivät suinkaan jää tähän. Marketeilla tulee vaikeuksia sijoittaa sianliha ja sianlihaan kosketuksissa olevat veitset, vaa’at ja sitä myyvät henkilöt eri osastoihinsa kauas erilleen muslimien hyväksymistä elintarvikkeista.

Lyhyesti: kun pirulle antaa pikkusormen, vie se koko käden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tsygä
#5

Jo pari tuhatta elintasopakolaista on palannut Irakiin. Lähetetään pikaisesti nämä loputkin sinne rasittamasta talouttamme ja yhteiskuntarauhaa.
TOIMINTAA NYT ÄKKIÄ!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#9

Ei hätää; tuhansia tulossa tilalle.
Tänäänkin Hesari oli ihan päällä todistamassa Turkin rannikolla laitonta maahanmuuttoa.
Kovin ihannoivaa kirjoittelu oli, vaikka kyseessä on RIKOS.
Mutta tämä tyylihän sopii Hesarille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000