Perussuomalaiset

Janne Koskela

Haluammehan turvallisen ja lapsiystävällisen Oulun?

Haluammehan turvallisen ja lapsiystävällisen Oulun?

Oulussa 4.4.20222 puhutaan turvallisuudesta, aamulla järjestetään seminaari valtuutetuille ja lautakuntien jäsenille, jossa aiheena on Varautuminen Oulun kaupungissa. Ja illalla kaupunginvaltuustossa laajassa hyvinvointikertomuksessa 2022 tarkastellaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistoimia päättyneellä valtuustokaudella 2017–2021 sekä kuvataan väestön hyvinvoinnin tilaa ja sen kehitystä sekä hyvinvoinnin haasteita.

Poliisi on viranomainen, joka tietää miten turvallinen Oulu on. Hyvinvointia on myös turvallinen liikkuminen Oulussa. Katsotaanpa poliisin näkökulmasta, miten turvallinen Oulu oikein on. Oulun poliisilaitoksen vuosi 2021 on hyvä tietolähde, jota tietolähteenäni tässä käytän. Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tapahtui 75 kappaletta enemmän kuin vuonna 2020. Liikenneturvallisuuden vaarantamiset – käytännössä siis ylinopeutta ajamiset lisääntyivät merkittävästi, noin tuhannella kappaleella edellisvuoteen verrattuna. Olisiko syynä keskustan alhainen nopeus rajoitus? Vai valvonnan tehostuminen?

Oulun poliisin tietoon tulleiden rikoslakirikosten määrä väheni edellisvuoteen verrattuna varsin paljon. Kokonaismäärä väheni yli kahdeksan prosenttia, kappalemääräisesti tämä tarkoittaa 2 400 rikoksen vähennystä. Määrä laski tasaisesti rikoslajeittain mutta varkauksissa, henkirikoksissa ja seksuaalirikoksissa kirjattiin edellisvuotta suurempia lukemia. Kehitys on kuitenkin ollut kaksijakoista – pahoinpitelyrikosten määrä oli viime vuonna selvästi edellisvuotta pienempi mutta henkirikosten ja niiden yritysten sekä seksuaalirikosten määrä lisääntyi.

Varkausrikokset lisääntyivät yli 550 kappaleella Erilaisia seksuaalirikoksia viime vuonna Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli 458 kappaletta kun määrä oli edellisvuonna 410. Prosentuaalisesti tämä tarkoittaa noin 12 prosentin kasvua!

Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten määrä lisääntyi selvästi. Raiskausrikoksia Oulun poliisin tietoon tuli 36 tapausta enemmän kuin vuonna 2020. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ilmoitettiin yhdeksän kappaletta enemmän kuin edellisvuonna. Seksuaalisia ahdisteluja poliisin tietoon tuli 14 kappaletta edellisvuotta enemmän. Toivottavasti näitä tilastoja käydään seminaareissa ja illan valtuuston kokouksessa läpi ja mietitään miten yhdessä saataisiin lukuja pienemmäksi. Haluammehan turvallisen ja lapsi ystävällisen Oulun.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Junes oli ainoa, joka uskalsi puhua oikeista asioista, mutta muista valtuutetuista osa kikatti ja osa huusi työjärjestys. Odotan mielenkiinnolla uutta tiktok-videota ja lasten hienoja leluja, kuten anaalisuoja oli. Tesitä kukaan ei uskalla puhua oikeista asioista, mutta toivottavasti kampaviinereitä riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tohtori, tutkija Lauri Nummenmaa tuo asiat esille kuten ne ovat. Jokainen meistä on perimänsä ja oman kulttuurinsa tuote. Geeneihin koodatuilla tekijöillä on siis merkitystä, vaikka punavihreä suvaitsevaisuutta huutava kuoro muuta vieressä sopertaisi.
Älykkäiden nisäkkäiden saman lajin eri heimot käyvät jatkuvasti reviiritaisteluita elinkelpoisen tilan säilyttämiseksi tai saamiseksi ja oman heimon jatkuvuuden turvaamiseksi.
Valtioiden rajat edustavat ihmisyhteisöjen, kansojen reviirejä. Jos joku väkivalloin tunkeutuu toisen heimon alueelle, syntyy yleensä sota.
Oman elinkelpoisuutensa tunnustava ja heimorajoistaan kiinni pitävä kansakunta kykenee poistamaan ulkopuolisten omille heimon jäsenille aiheuttaman uhan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Kysyppä viisailta siellä kampaviineritilaisuudessa esim., miten estetään pika-avioliitot. Olisi hienoa nähdä, kun muutama alkaisi kikattamaan ja osa alkaisi ulvomaan työjärjestys. Go Oulu! This is my no no square!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

PS menetti lopunkin uskottavuutensa oppositiopuolueena paljastuessaan NATO:a kannattavaksi puolueeksi.

Tiedätte kyllä, että natokin on syyllistynyt vakaviin sotarikoksiin, eikä sellaisen tahon kanssa pidä veljeillä millään tavoin.

Lisäksi valehtelitte tässä:

”Suomen Uutisten kommentointi pysyy auki”

https://www.suomenuutiset.fi/suomen-uutisten-kommentointi-pysyy-auki/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

No niin leningradin cowboy sinun avohoitokautesi loppui tähän. Pääset taas suljetulle kuuntelemaan pehmustetuista kovaäänisistä viherpunatulkun laulua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000