Perussuomalaiset

Janne Koskela

Oulussa opeteltiin pyöräilemään

Sanomalehti Kalevassa oli 7.5.2021 juttua että Pyöräliitto järjestää aikuisille pyöräilytaidottomille Maahanmuuttajat pyörille -lyhytkursseja. Kahden päivän alkeiskurssia seuraa jatkokurssi, jonka aikana käydään läpi kaupungilla liikkumista ja liikennesääntöjä. Valtakunnallinen hanke on alkanut vuonna 2018. Tänä aikana Suomessa on opetettu pyöräilyä 500 ihmiselle. Oulussa kurssi on järjestetty kolme kertaa. Näillä kursseilla pyöräilemään on oppinut noin 40 henkilöä.

Juttua lukiessa heräsi kysymys mistä kurssi saa rahoituksen. Aloin tutkimaan asiaa ja löysin rahoittajan: https://avustukset.stea.fi/organisation/1033. Hakemuksessa sanotaan näin: ”Maahanmuuttajille suunnattujen pyöräilykurssien kehittämiseen, maahanmuuttajien opastamiseen polkupyörän käyttöön liikenne- ja liikuntavälineenä, pyöräilykouluttajien verkoston järjestelmän luomiseen ja juurruttamiseen osaksi kotouttamistyötä sekä maahanmuuttajien osallistamiseen pyöräilyjärjestötoimintaan (Maahanmuuttajat pyörille 2018–2020)”. Rahoitusta oli haettu 117 000 e ja saivat 117 000 e, ei onneksi tuon enempää maksa pyörällä ajon opettelu.

Rullasin sivua alaspäin ja huomasin hylätyt avustukset, yksi niistä liittyi myös pyöräilyyn. Hakemus oli ”Käynnistää Seniorit Satulaan” -toiminta, jossa kannustettaisiin 60–75-vuotiaita pyöräilemään ja näin pitämään itsestään niin henkisesti kuin fyysisestikin huolta. Toiminnalla pyrittäisiin myös monipuolistamaan kohderyhmän sosiaalisia suhteita ja vahvistamaan verkostoja myös sukupolvien välillä. Lisäksi ”Seniorit Satulaan” kannustaa eläkeläisjärjestöjä vaikuttamaan paikalliseen ympäristöön, jotta niistä syntyisi liikuntaan kannustavia. Haettuna tähän hankkeeseen tukea 80 000e, mutta saatu 0 euroa. Ei paljon arvostanut vanhusväestöä tämä Stea-järjestö. Tärkeäähän olisi pitää vanhukset virkeinä, ettei tulisi kallista laitoshoidon tarvetta ja he ovat tuloveroilla rahoittaneet tätä yhteiskuntaa työikänsä verran, tässäkö on kiitos siitä?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Selvää rasismia! Putipuhdasta rasismia!

Mamuille annetaan ja kantasuomalaisille ei anneta!!!!

Rasismia ja etnistä syrjintää!
Valtakunnan syyttäjä hätiin – nopeasti!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Niin se Janne on , kiitos tämän Suomen maan itsenäisyydestä , joka alkaa olla kohta , puhtaaksiputsattu !!? Ja luovutettu ulkopuolisten Käsiin !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Opetetaanko Oulussa mamuja myös tekemään tuottavaa työtä? Niin no ei tietenkään…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#4

Raamattu kertoo selvästi, että kun kansa hylkää Jumalan ohjeiden noudattamisen sillä on seuraukset 5. Mooseksen kirja 28. luku loppuosa: ”muukalainen kesuudessasi kohoaa sinun ylitsesi yhä ylemmäksi, mutta sinä painut aina alemmaksi. 44 Hän lainaa sinulle, mutta sinä et voi lainata hänelle. Hän tulee pääksi, mutta sinä hännäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nuo suomalaiset vanhukset sentään ovat keränneet työllään nyt jaettavat eurot, mutta itse eivät saakaan mitään.
Nyt on selvitettävä, ketkä tai kuka tästä järjettömästä rahanjaosta täysin vieraille ihmisille päättää. Onko kyse jälleen kerran hyvä-Sisko korruptiosta?
Todella järkyttävää touhua. Eikö tähän hulluuteen saada mitään tolkkua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000