Perussuomalaiset

Iiro Silvander

Keravan Perussuomalaiset vastustaa voimallisesti tietulleja

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttu runsaasti nykyisen maamme istuvan vihervasemmistohallituksen lanseeraamista autoiluun kohdistuvista veroista kuten esimerkiksi polttoaineveron korotuksista tai tietulleista, joita myös voidaan kutsua ruuhkamaksuiksi tai kilometriveroiksi. Samaten sanomalehti Keski-Uusimaa on uutisoinut aiheesta ansiokkaasti sekä (Pe 9.10.) että (Ma 5.10) painetuissa lehdissään. Tietullit tai ruuhkamaksut koskettavat lähes koko Suomea, mutta asia on erityisen suuri juuri meillä pääkaupunkiseudulla – ja etenkin täällä kehyskunnissa kuten Keravalla. Isommassa mittakaavassa asia linkittyy ns. MAL-sopimukseen eli Helsingin seudun ja valtion välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimukseen, missä maan hallitus on sanonut valmistelevansa ruuhkamaksua yhdessä Uudenmaan kuntien kanssa. Edellä mainittu sopimus siis linjaa asianomaisista politiikkasektoreiden kehittämisestä lähivuosille myös kehyskuntien osalta.

 

Keravalla asiaa on nyt käsitelty sekä kaupunginhallituksessa että valtuustossa. Esitin molemmissa kokouksissa seuraavaa muutosehdotusta: Suotavana ei kuitenkaan ole pidettävä sitä, että maamme ilmastopolitiikka sekä kansallisesti että kansainvälisesti on ylikireää, mikä suorastaan rankaisee ja tulee maksamaan todella paljon kansalaisille jo nyt ja tulevaisuudessa. Täten Keravan kaupunki tullee tämän johdosta vastustamaan todennäköisiä, mutta vasta myöhemmin toteutettavia paikallisia ja /- tai valtakunnallisia hankkeita esimerkiksi liittyen mahdollisiin ruuhkamaksuihin tai tietulleihin. Hallituksessa esitystäni ei kannattanut kukaan. Näin ollen, jätin päätökseen eriävän mielipiteen. Samaten valtuustossa esitykseni hävisi selvin luvuin.

 

Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että Perussuomalaiset ovat ainoa poliittinen puolue Keravalla, jotka isossa mittakaavassa torjuvat tietullit. Tämän jälkeen toki moni muukin luottamushenkilö on selitellyt, että he eivät myöskään ruuhkamaksuja hyväksy. Lopuksi vain totean, että totuus tekee joskus kipeää.

 

 

Yhteistyöterveisin,

Iiro Silvander / ps.

kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen

Perussuomalaiset – Kerava

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

No, ne on tulossa vaalit pian, katsoo sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ruuhkia voitaisiin vähentää nykyaikaisemmilla parkkipaikoilla. esim. Nykyajan materiaaleilla voisi rakentaa muuten tavallisen parkkipaikan, mutta parkkipaikan päällä olisi katto joka voisi toimia kulkukantena jalankulkijoille ja muulle kevyelle liikenteelle. Tällöin parkkeeratut autot olisivat ulkopuolelta poissa näkyviltä. Tämä nopeuttaisi jalankulkijoiden, polkupyöräilijöiden liikkumista lyhentäen hieman heidän matka aikaansa koska heidän ei tarvitsisi kiertää parkkipaikkoja. Vähentäisi ehkä hieman ruuhkiakin koska tämä kannustaisi ihmisiä liikkumaan, vähentämään autoilua ilman autoilijoiden elämän kurjistamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Persujen pitäisi olla enemmän esillä julkisissa medioissa kuten kuntien sanomalehdissä näistä tiemaksuista ja ruuhkamaksuista yms. autoilua haittaavista asioista. Useimmilla sanoma lehdeillähän on esim. mielipide, pääkirjoitus, kolumni osasto mihin voisi persujen kansanedustajat kirjoittaa omalla nimellään kannanottonsa näistä asioista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000