Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Polttoaineitten myyntilupajärjestelmä – kuppausautomaatti

Nyt alkaa taas löytyä uusia kuppausjärjestelmiä liikenteeseen. Tämä viimeisin on tämä polttoaineitten kiintiölupajärjestelmä, joka tarkoittaa seuraavaa – jatkossa polttoaineen myyjille myytäisiin ns. kiintiöitä polttoaineen myyntiin. Tämä mekanismi tulee johtamaan siihen, että polttoaineitten pumppuhinta nousee pilviin. On jopa kaavailtu bensiinin ja dieselin osalta jopa 40 sentin litrahinnan korotuksesta – ellei enemmästäkin. Tämä on juuri sitä vihervasemmistolaisen ilmastokiihkon aiheuttamaa kuppausta – tällä kertaa jälleen maksajana ovat kuljetusyritykset ja autoilijat.

Käytännössä tämä aiheuttaa kansantalouteemme useita negatiivisia seurauksia – työssäkäynti kallistuu, tavaroitten hinnat nousevat, ihmisten liikkuminen tulee hankalammaksi jne. Tällä tehdään esim. kotipaikkakuntani Kuusamon tapaiseen periferiaan totaalinen karhunpalvelus, kun TAAS jälleen kerran kustannukset täällä elämiseen ja toimimiseen paisuvat pilviin. Tällainen toiminta ei todellakaan palvele millään tapaa täällä syrjempänä elävien ihmisten elämää – ei kyllä muutenkaan kenenkään suomalaisen ihmisen elämää. Korkeintaan tätäkin pelleilyä juhlii vihreässä kuplassa elävä kiihkoilija – jonka sähkö tulee pistokkeesta, raha seinästä ja tofumaito kaupan tiskiltä.

On muuten todella ihmeellistä, että nämä tällaisten systeemien kehittäjät kuvittelevat tällaisen toiminnan olevan Suomen etu. Kattia kanssa – kiinalaiset ja muut suurpäästäjät nauravat tällaisten touhujen jälkeen partaansa.

Suomessa tarvitaan monessa asiassa täydellinen suunnanmuutos – tällaiset kuppausjärjestelmät ajavat käytännössä koko maan konkurssiin. Touhu on sellaista – että omasta kansasta viis. Kunhan Afrikan heimopäälliköt ja Brysselin byrokraatit tulevat toimeen.

Tästä voi hyvinkin puhua ja kirjoittaa ihan kuntavaalienkin alla. Vaikka tämä ei suorastaan liity kuntien toimenkuvaan – niin kyllähän tämä paikallisten ihmisten elämään vaikuttaa sitä hankaloittavasti.

Eli – kuntavaaleissa ääni perussuomalaisille on ääni Suomen ja paikallisten ihmisten puolesta. Lopetetaan nyt ensin tämä vuosikymmeniä jatkunut kuppaaminen ensin paikallistasolla ja sitten valtakunnan tasolla. Käykää siis äänestämässä…;)

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Näitä komukoita on vielä siedettävä pari vuotta, mutta palautetaan maa sitten ennalleen. Kaikki palautetaan, bensan ja dieselin hinnat Kanadan tasolle, ja kivihiili kunniaan. Pääasia on, että komukka-akkoja ei pääse kiemurtelemaan maan hallintoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, rahaa jää muuhunkin kulutukseen, kun kaikki raha ei mene bensalitran ostoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tämän maan kohtalon hetket ovat parin viikon, ei parin vuoden päästä.

Sosialistit antavat pankkiholvimme avaimet rysselin komukoille ja kippaavat maamme ikuiseen Euvostoliittoon.

Tuon jälkeen on aivan sama kuka siellä Arkadianmäen teatterissa monologeja pitää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Neukkula ja yleensä sosialismi johtaa ensin sääntelyyn ja sitten romahdukseen. Kuinka kauan meidän pitää näitä viherkommareita kärsiä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Pitkään. Suomessa on lähes kokonainen sukupolvi ihmisiä jotka äänestävät poikkeuksetta SDP, vihreitä, vasemmistoliittoa jotta saisivat jatkossakin mahdollisimman hyvät sosiaalituet, työttömyysturvan, kelakorvaukset ilman työvelvoitetta. Kiva makoilla kotona silloin tällöin kavereiden kanssa kitaten kaljaa, huumeita töissäkäyvien veronmaksajien rahoilla. Näitä ihmisiä ei saada töihin koska he tuhoavat työkykynsä päihteillä pysyvästi jo nuorina. Persuja pidetään kokoomuksen apupuolueena kutsuen persuja fasisteiksi, porvareiksi, rasisteiksi, venäjämyönteisiksi, väkivaltaisiksi, äärioikeistolaisiksi, matalasti koulutetuiksi.
Jyväskylän seudulla persut ovat epäsuosittu puolue koska puolueen hajaannus, torssos tapahtumat, sekä uutisoinnit joidenkin persujen jäsenten rikostuomioista. Levittelevät sanaa että persut haluisivat leikata sosiaalituista ja työttömyysturvasta, väittävät että persut olivat niitä jotka kehittivät esim. aktiivimallin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Onko se bensa nyt niin kallista? Minä väitän että se on liian halpaa.
Perustelen tätä.
Kun ajelee maaseudulla ja katsoo mitä siellä pellolla näkyy?, siellä näkyy moottorikelakan jälkiä pitkin ja poikin. Sama on jokien,järvien ja meren jäät. Kelkan jälkiä joka paikassa.
Onko kaikki hyötyajoa?, ei varmasti ole. On turhanpäiväistä ilmaston saastumaista.
Minulla on myös kelkka mutta käytän sitä vain puun ajoon en muuhun.
Turhaa marinaa että bensa on kallista.
Näkyy myös Lappiin menevien jonoina. Jos se on kallista, niin ei sitä lähdetä Lapiin hiihtään sitä 400 metriä kuten tuolla yksi kolumisti kirjoitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Jo keväällä marisivat jopa uutisissa, kun pitkästä aikaa suomalaiset matkustivat lomillaan Lappiin lomarahansa käyttämään. Mutta kun vuosikymmeniä on positiivisessa sävyssä näytetty suomalaisia lentokentillä menossa lentämään kesä-, syksy ja talvilomille Etelän lämpöön viemään lomarahansa ulkomaille. Eikä kukaan siitä valittanut ja suuri osa noistakin on valittamassa ilmaston lämpenemisestä. Loma Suomessa on ilmasto-, työllisyys ja talousteko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Ei se raha / bensa kaikilta lopu , vaan 20% talouksia tulee kiristämään , entisestään ! Nyt on jo monella maksuvaikeuksia !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Peruspertti
#5

Tankkaa abcills ehoyon ri venäjän tankkaukseen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000