Perussuomalaiset

Matti Henttunen

NIITÄ KÄYTÄNNÖNTOIMIA ELINKUSTANNUSTEN HILLITSEMISEKSI.

Niitä käytännöntoimia korkeiden elinkustannusten hillitsemiseksi. ❤️ 🇫🇮
”Perussuomalaisten näkemys on selvä.

Ps katsoo, että hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet ovat selvästi sopineet, että polttoaineiden pumppuhinta ei ainakaan nouse, mieluummin laskee..”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/67ac6b21-94fd-428e-8b98-f4007ac58e1b

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Äänestäjä
#1

Lehtikatsaus; HS pääkirjoitus Hallituksen ei pidä estellä työperäistä maahanmuuttoa. 50000 ihmistä solahti Suomeen huomaamatta. Mukana luvuissa ei ole Ukrainan sotaa palanneet. 6003 tuli Venäjältä, 2251 Filippiineiltä.
Epäselväksi jäi, mistä reilut 40000 tuli. Myös se mihin solahtivat jäi kertomatta.
Kun vähennetään lähtijät niin saadaan nettomuutto joka oli 34363, tulos oli lehden mukaan mainio. Epäselväksi jäi keitä olivat n. 16000 maasta muuttanutta. Kuinka ”mainion” vaihtokaupan teimme.
Artikkeli jää tyngäksi, lähinnä maahanmuuton ylistykseksi ja terveiseksi hallitusneuvottelijoille.
Samaan aikaan lukuisat uutiset kertovat mitä ”mainio” solahtaminen on tuonut tullessaan. Muiden pohjousmaiden tullessa järkiinsä, odotettavissa on monia ”mainioita” vuosia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomen ei pidä ottaa ainuttakaan henkilöä hyökkäyssotaa käyvästä maasta.
Kaksoiskansalaisuudet peruttava kaikilta venäläisiltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#15

Ja Ukrainalaisia pakolaisia ei saa ottaa enään yhtään tänne ja kaikki rahan lähetys Sotalaueelle on lopettettava välittömästi !
SUOMIHAN MENEE KONKURSSIIN TÄLLÄ MENOLLA !

Sotikoot ryssät siellä keskenään ,vittuako se mille kuuluu !
Ukrainalaiset on samoja ryssiä nekin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Putinin trolli pitäisi karkottaa Siperiaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Niin pitäis.
Putinin trolli Siperiaan, mars, mars.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

KÄYTÄNNÖNTOIMIA ELINKUSTANNUSTEN HILLITSEMISEKSI !

1. VIRONVEROMALLI !

Liikkuminen:
-Autovero kaikilta autoilta pois !
-Polttoaineen hinta järkeväksi
Asuminen.
-Alv 20 % (Viron taso)
-Pääomavero 20 % (Viron taso)
-Sähkön hintaan järki Pakkaskaudella
-Viherperseily vähemmälle

Kun elinkustannukset saadaan järkeväksi ,niin Suomessa kanttaa työskennelläkin järkevämmällä palkalla eikä tarvitse olla palkat kuin öljyntuottaja maissa.Ja näin myös Sosiaaliturva menot laskee,Vuokrien taso laskee ja yritysten kustannukset siinä samalla joka tarkoittaa että niiden kilpailukyky paranee ja näin tulee uusia yrityksiä ja työpaikkoja…

JÄRKIKÄTEEN NYT !

Kunnon laikkaukset Julkiselle sektorille sillä rahoitetaan koko homma ! Sieltä pystyy säästämään vaikka -50 % kuluista.
Myös sosiaaliturvaan leikkaukset ,Pakolaisbisnekseen ja Huumebisnekseen jotka rahoitetaan sosiaali menoista !

PITÄÄ MUISTAA ETTÄ SUOMEN SOSIAALIKULUT ON SUUREMMAT KUIN VALTION BUDJETTI !
JÄRJETÖNTÄ…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#16

ELINKUSTANNUKSIA ON PAKKO LEIKATA JOS MEINATAAN INFLAATIOTA LEIKATA !

Ei pelkillä koron nostoilla saada inflaatiota kuriin !

Kustannuksia on leikattava !

Otetaan yksi esimerkki asunnon vuokrat !

Asunnon vuokra taso muodostuu siitä prosentti osuudesta jonka asuntosijoittajalle on jäätävä käteen että homma on kannattavaa ja järkevää..
Siis ensin vähennetään kulut ja verot vuokrasta se suhteutetaan asunnon hintaan….Prosentin pitää olla järkevä muuten niitä ei kannata vuokrata !
Nyt kun kulut on nousseet ja Suomessa on maailman korkein Pääomavero prosentti niin sijoittajalle jää vähemmän käteen mitä pitäs jäädä ja vuokria pitäs korottaa huimasti…
Moni sijoittaja ottaa tappiot nyt huonon taloustilanteen takia omaan piikkiin eikä ole kiirehtinyt nostamaan vuokria..
PITÄÄ MUISTAA ETTÄ KIINTEISTÖVERO ON YKSI MERKKITTÄVIN TEKIJÄ TÄSSÄ JOTA VALTIO ON NOSTANUT KOKOAJAN…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#20

Joo, tuo kiinteistövero, alkuperäiseltä nimeltään tiemaksu, on esimerkki juuri niistä ”veropohjan tiivistämisistä” joita vihervasemmisto ja sen palkkaamat ”toverit” meille kaavailevat.
Ei muuten ole kuultu sanaakaan, edes VM:stä, meitä hallitsevan ja yhäti kasvavan virkamiesrälssin saneerauksesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suomen ei pidä kiihdyttää sähköautojen käyttöönottoa, tuosta ei seuraa muuta kuin sähköverkkojen kaatumisia, kun meillä täällä kylmässä pohjolassa polttomoottoreiden hyötysuhde on parempi (hukkalämpö ajohytin lämmitykseen), ei antaa sähköautojen nyt lisääntyä siellä, missä se parhaiten auttaa ilmansaasteiden osalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#9

Ainakin talvi kuukausiksi ne on laitteva käyttö kieltöön !

Ei ole oikein että ne nostaa sähkön Pörssi hintaa talvi pakkasilla kohtuuttomasti !

Siitähän kärsii kaikki Teollisuuskin jonka sähkölaskut silloin nousee!

Muutenkaan ei ole mitään järkeä talvella noilla kesken eräisillä prototyypeillä ajaa joiden kulutu pakkasilla on päätä huimaava !
Halvemaksi tulee Dieselillä talvi pakkasilal ajaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Oletteko muuten huomannut, kuinka Maikkarin politiikantoimittaja Antonia Berg kohtelee perussuomalaisia? Varsinkin Riikka Purraa. Tämä toimittajahan on Maikkarin kaappaus Svenska Yleltä ja sen kyllä huomaa.
Ei montaa toimittelijaa löydy Suomesta, joka avoimesti tuo julki oman poliittisen suunnan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#7

Melkein jokainen ruotsinkielinen äänestää RKPtä. Heillä, sekä myös muiden puolueiden ruotsinkielisillä on side folktingetiin. Yle kokonaisuudessaan ja erityisesti svenskayle on tämän rinnakkaisyhteiskunnan talutusnuorassa.
Joka osaa ruotsia ja seuraa svenskayleä tietää, mikä asenne siellä on Perussuomalaisia kohtaan, sääli jos kyseinen asenne on levinnyt maikkarille.
PS sanoo suomalaiset ensin, folktingetläiset sanovat finlandssvenskorna först. Heille pahin painajainen on suomenkieliset heidän pyhissä lammikoissaan ja huoneissaan, rahat kelpaavat.
Folktingetläisten tavoite on heikentää suomenkielisten asemaa. Siinä syy positiiviseen asenteeseen kansanvaihtoon. Tämä teoria selvisi kuuntelemalla ja seuraamalla toisella kotimaisella mitä maassa tapahtuu. Periaate on vahvistaa omaa asemaa ja heikentää suomenkielisten. Hyvin ovat onnistuneet. PSn varjolla voidaan esittää, että viha rajoittuu harvoihin suomenkielisiin, mutta kyllä mahdollisuuksien heikentämisohjelma ulottuu kaikkiin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kyllä esim. ”Viiden jälkeen” toimittajista osa on hyvinkin vihervasemmistolaisia, jos seuraat heidän henkilökohtaisia kommenttejaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

”Folktingetläisten tavoite on heikentää suomenkielisten asemaa.” Tämä on aina ollut hurrien tavoite.

Siksi rkp suosii väestönvaihtoa.
Saanut vasalleikseen vihreät ja vassarit. Demarit seuraa Ruotsin esimerkkiä kuuliaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Maikkarilla on ruotsalainen omistus, ja monimutkainen historia, mm. Venäjän MegaFoninkin kautta ja 2017 luopuminen MegaFonin osakkeista Gazprombankille, kun muistellaan Suomen maakaasukauppaa Venäjän kanssa, ja taisi siinä olla mukana Esko Ahokin ja putkipaavo, jos en väärin muista. Maikkari jättää vihreää jalanjälkeä nyt jonkun toisen edunsaajan nimiin, eli sekä maikkari että yle ovat merkittäviä poliittisia vaikuttajia maassamme. Tällä hetkellä ruotsalainen tv ajaa maahamme ensisijaisesti homopresidenttiä, kaiketi pilatakseen maamme maineen huipputeollisuusmaana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Homous ei ole ongelma, varsinkaan kun puoliso on miellyttävä. Vihreys ja jotkut toimet ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreä pelleteatterointi saa loppua
#18

Suomi tarvitsee maapallon kulttuurit kestävän taustan omaavan presidentin, olkoot kotonaan homo tai ei. Kyse on valtion virasta, ei seksuaalisen kulttuurin levittämisestä. Julkihomous voi olla virallinenkin este, vaikka pääministerinä voi olla homo tai lesbo, kuten olemme katsoneet sormien läpi tätä vihreää teatteria, jonka päätarkoitus ei ole hoitaa maamme politiikkaa tai taloutta, vaan esiintyä pelleinä maailman näyttämöillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Autot pelastivat ihmiskunnan nälänhädältä
#21

Juuri näin, hihhulit väittävät, että Suomen metsäkato neliökilometreiksi muunnettuna olisi noin 140 km2, niin Amazonin metsäkato on noin 11 000 km2/vuosi. Suomessa tosin metsäkatoa syntyy mm. tuulivoiman alta metsäteineen jne., mutta se varsinainen metsäteollisuus ei ole metsäkatoa, tilalle istutetaan uusi metsä, jonka kasvu on pirteimmillään non 20-30 vuoden iässä, eli jokainen puu Suomessa on hiilinielu. Yksi henkilöauto tuottaa ravinnon keskimäärin neljälle ihmiselle vuodessa hiilidioksidin muodossa, ja pitää metsät jatkuvassa kasvussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Näin on, varsinkin henkilöautot ovat ihmiskunnan siunaus, jos niistä haittojakin löytyy. Autot korvaavat ihmisen fyysiset vajavaisuudet, tasa-arvoistaa, mahdollistaa vaikka lääkäri ym. käynnit, ilman toisten apua. Ilman henkilöautojen kehitystä tuskin olisi edes ambulansseja, ei tietysti taksejakaan, ja asuminen olisi lähinnä kivikautista keräilytaloutta. Vihreät vihaavat autoja, ne muka haisevat ja vievät tilaa huumeiden raottamissa pupilleissa, mutta nuorena jalkautuminen tai pyöräily voi ollakin kivaa pienessä impassa, jalat toimii ja lonkat ovat kunnossa, kädet kantavat vaikka kaljalastin kaupasta, niin että ei edes väsy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voihan sitä pyrkiä mihin tahansa, eri asia..
#24

Näin, mm. hiilineutraalisuuteen voi pyrkiä, mutta vuosilukujen asettaminen osoittaa heikkoa aivotoimintaa, vähintäänkin heikentyneen aivoverenkierron oireita. Sekoitevelvoitteet osoittavat selvästi, että energia-, elintarviketuotannosta, metsätaloudesta ja yleensäkään ei mistään mitään ymmärretä. Nuijaksi voi jo väittää henkilöä, joka tietää, mikä tilanne energia-alalla on kymmenen vuoden päästä, ja ollaanko autoalaan keksitty jo muita älykkäämpiä ratkaisuja. Mennään nyt neljä vuotta kerrallaan, jos ei ole täysin pätevöityneen ennustajaeukon lahjoja. Toisi sanoen on turha edes jankuttaa jotain vuosilukuja, kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Bensa, diesel haisevat ainakin vanhoissa autoissa. Sekä moottoriöljy jos moottori on niin kulunut että polttaa runsaasti öljyä. Alkoholipohjaiset polttoaineet puhdistavat pois suurimman osan polttomoottoreiden hajuista, eikä palaneen alkoholipohjaisen polttoaineen haju tartu edes ihmisen vaatteisiin ainakaan lyhyemmällä altistuksella.

Nykyajassa jotkut yrittää saada yksityisautoilua rajoitetuksi. Nämä uskottelevat nuorisolle kuinka autot muka tuhoaisivat kaupungit, aiheuttaisivat ihmisten asumista liian kaukana toisistaan. Vielä väittävät kuinka Suomi kokonaan on rakennettu autoilijoiden ehdoilla kuten esim. amerikka on. Autot ovat muka syrjintää kaikille muille liikkumisen tavoille. Väittävät niinkin rajuja juttuja että talojakin muka purettaisiin pois autojen parkkipaikkojen määrän lisäämiseksi. Eivät huomioi että Suomessa rakennetaan parkkitaloja tai maanalaisia pysäköintipaikkoja. Sitten väittävät autoilua ”ilmastonmuutoksen” aiheuttajaksi. Ilmeisesti jotain wef kannattajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Vanha viina se vasta haiseekin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Maikkarista on tullut lähes yhtä punavihreä kuin Ylestä, johtuen näistä agendatoimittajista. Mari Karppinen saa välittömästi minut vaihtamaan kanavan. Eihän Maikkarilla ole enää kuin Puopolon ohjelma, jota viitsii aamuisin katsoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Yksi hyvä ulkomaantoimittaja Maikkarilla on, Heikki Piuhola, joka valitettavasti jää eläkkeelle.
Samaa mieltä Mari Karppisesta.
On Maikkarilla myös iranilainen naamaansa virnistelevä toimittaja Shahin Doagu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

E85 polttoaineen ja biodieselin tankkauspisteitä pitäisi laajentaa Kuusamoon, Kittilään, Inariin niin biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen prosenttimäärän tavoite voisi hyvin toteutua jopa ilman polttoaineiden hintojen nousua. Tuo uhattu polttoainehintojen nousu on osittain johtunut siitä koska energia-yhtiöt ovat pelänneet joutuvansa maksamaan sakkoja mikäli jakeluvelvoitteen edellyttämä määrä biopolttoaineita ei jostakin syystä täytykään tieliikenteessä. Niinpä sitten mahdollisten sakkosummien maksajiksi yritetään ottaa mukaan kaikki polttomoottoreita käyttävät ihmiset. Biopolttoaineiden tuotantoa kyllä voidaan lisätä Suomessa ilman peltojen muokkaamista ruoantuotannosta polttoaineiden tuotantopelloiksi.
https://ethanolproducer.com/articles/20225/michigan-project-to-convert-dairy-byproduct-into-ethanol
Tämä sama polttoaineen tuotanto tapa Suomeenkin niin saadaan lisää polttoainetta viherpiipertäjien pelkojen mukaisesti lisäämättä paljoa polttoainetuotannon hiilidioksidipäästöjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Oliko vasemmistopolitiikan tarkoitus vapauttaa suomalaiset työn orjuudesta? Näinhän he innokkaasti laulavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000