Kerava ei kaipaa eettisiä pelisääntöjä
Keravalla tarjotaan konsultin johdolla eettisiä pelisääntöjä sekä kaupunginhallitukselle että Keravan valtuustolle. Itse en innostu moisesta, sillä näen ja koen tämän vaarallisena avauksena sekä länsimaista demokratiaa että jopa jossain määrin sananvapautta kohtaan. Ennen kaikkea kyse on kuitenkin periaatteellisesta asiasta – etenkin näin Perussuomalaisesta näkökulmasta katsottuna.
Ensinnäkin on totta, että kaupunginhallituksen asema kaupungin johtamisessa on keskeinen. Kaupunginhallitus johtaa mm. kaupungin toimintaa, hallintoa ja taloutta jo kuntalainkin mukaan (Kuntalaki 38 §). Lisäksi tulee muistaa, että kaupunginhallitus valmistelee valtuuston asiat ja huolehtii niiden täytäntöönpanosta. Näin ollen, kaupunginhallitus ohjaa poliittisena johtajana myös lautakuntien toimintaa. Niin ikään, kun valtuustolla on kokonaisvastuu kaupungin toiminnasta sekä toiminnan ja talouden yhteensovittamisesta kaupunginhallituksen vastuu on käytännönläheisempää.
Tämän johdosta on tärkeää, jotta päätöksentekoa kehitetään jatkuvasti, mutta että tämän tulisi tapahtua eettisten pelisääntöjen kautta on vähintäänkin epäluottamusta herättävää ja kuten edellä todettua jossain määrin etenkin sananvapautta rajoittavaa.
Ilmapiirin sekä päätöksentekokulttuurin tulee olla toisia kunnioittavaa. En kuitenkaan näe tai koe, että kaupunginhallituksen päätöksenteon tueksi tarvittaisiin vielä jonkinlaisia erillisiä pelisääntöjä hyvään hallitustyöskentelyyn.
Sama pätee valtuuston työskentelyyn, sillä jo kuntalainkin 69 § mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.
Muun muassa edellä mainittujen seikkojen johdosta tein meidän perussuomalaisten nimissä kaupunginhallituksessa muutosesityksen listaesitykseen, että kaupunginhallitus päättää olla hyväksymättä ao. pelisääntöjä. Äänestyksessä esitykseni hävisi selvin luvuin. Huolimatta tästä me Perussuomalaiset tulemme toimimaan samoin valtuustossa aikanaan, jotta eettisiä pelisääntöjä ei tule ottaa käyttöön. Näin siksi koska tällä voi olla ainakin teoriassa vaikutusta siihen mistä, poliittisessa päätöksenteossa voi tai ei voi puhua.
Kirjoittaja on keravalainen kaupunginvaltuutettu ps
3Marko Kempas, Mika Savilahti ja 1 muu
Tekstin aiheet:
Keravaa sen enempää tuntematta voin sanoa että ainakin persu-kansanedustajista suurella osalla on arvokkuus hukassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki kansanedustajat eivät olekaan liikkeellä minkään arvokkuuden tai kloorian perässä.
Suomen ja suomalaisten asioilla, kun ollaan niin haalarit likastuu ja sydämelläkin täytyy olla kypärä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jotta asiaan voisi ottaa kantaa, pitäisi ensin nähdä ne ehdotetut pelisäännöt. Löytyykö joku linkki pelisääntöihin?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei ihmetytä ollenkaan, että persu irtisanoutuu eettisyydestä päätöksenteossa ja politiikassa. Etiikka on persun arvopohjan vihollinen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Se on hienoa, että aina löytyy noita nimettömiä hum tied kandeja kertomaan meille PerusSuomalaisille mitä meidän tulisi tehdä tai miten meidän tulisi heidän mielestään käyttäytyä.
Ihmetyttää vaan kun totuuttakin pitäisi nykyjallituksen aikana perustella tai tosiasiallisesti tapahtunutta selitellä niin kuin sitä ei olisi olemassakaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti