Perussuomalaiset

Iiro Silvander

Tahtotilamme on irtisanoa Keravan pakolaissopimus

Keski-Uusimaan toimittaja Oskari Lehto kirjoitti sinänsä ansiokkaasti tässä lehdessä (K-U To 16.9.) Keravan kaupunginhallituksen kokouksen annista ja päätöksistä (Ma 13.9.) osalta. Erityisesti palstatilaa oli saanut ihan oikeutetusti Keravan kaupungin ja Ely- keskuksen välinen pakolaissopimus ja siihen nyt annettu valtuustoaloitevastaus. Asiaa tuntemattomille uutisointi teemasta oli kuitenkin siinä määrin vajavainen, että se vaatii muutaman selvennyksen koska artikkeli ei maininnut sanallakaan sitä, että Keravan kaupunginhallituksessa tämän asian osalta päätös ei syntynyt yksimielisesti.
Ensinnäkin me Perussuomalaiset esitimme jo aikoinaan kaupunginvaltuustossa vuoden 2018 lopulla (Kaupunginvaltuusto 8.10.2018/68 §), että Keravan kaupungin tulee irtaantua ao. sopimuksesta koska sen tavoitteet ovat liian kunnianhimoiset ja tulevat pitkässä juoksussa ylivoimaisen kalliiksi sekä asukkaille että Keravan kaupungille itselleen. Näemme asian edelleen samoin.
Tämän johdosta esitin hallituksen kokouksessa (Ma 13.9.), että emme ole tyytyväisiä Keravan kaupungin nyt antamaan vastaukseen PS-valtuustoaloitteeseemme, minkä ensimmäisenä allekirjoittajana toimi tällä erää Jouni Tirkkonen / ps. Täten esitin asian palauttamista uudelleen valmisteluun, mikä on ainoa mahdollinen toimenpide, kun puhutaan valtuustoaloitevastauksista. Esitystäni kannatti hallituksen jäsen Martti Munne /ps. Näin asiasta jouduttiin äänestämään. Esitykseni hävisi hallituksessa kuitenkin äänin 11-2.
Toimimme edellä olevalla tavalla myös siksi koska tuohon sopimukseen sitoutuminen tarkoittaisi monen muun asian ohella myös sitä, että yhä edelleen kantaväestöä olisi ilman vakinaista asuntoa kotikaupungissamme Keravalla, kun pakolaisista kaikilla on asunto ja muitakin etuja – jopa enemmän kuin kantaväestöllä. Niin ikään tulee muistaa, että koko maassa ilman vakinaista asuntoa kantaväestöstä on useita tuhansia henkilöitä, kun muualta tulleilla näin ei ole.
Lopuksi haluan vielä täsmentää, että lopulliset päätökset asiasta tekee Keravan kaupunginvaltuusto maanantaina 20.9. Keravan Perussuomalaisten linja asiassa on selvä. Tulemme edelleen toimimaan voimallisesti sen puolesta, että ao. sopimus irtisanotaan.
Iiro Silvander / ps.
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Martti Munne / ps.
kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen
Perussuomalaiset – Kerava

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Kaikkien Suomen kuntien pitäisi irtisanoa pakolaissopimukset, joista on mahdollisuus irtautua!

Ja joku tolkku pitäisi olla siinä, kenelle kunnan vuokra-asunnot myönnetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomineitoa pahoinpidellään
Vihainen
#2

Tätä ennen pääministeri, ulkoministeri, sisäministeri, perhe- ja peruspalveluministeri, valtiovarainministeri sekä ehdottomasti eurooppa ja omistajaohjausministeri on IRTISANOTTAVA JA VÄLITTÖMÄSTI asiain sujuvuuden, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden, hallituksen toimien läpinäkyvyyden, yleisen edun ja sananvapauden nimissä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000